Jyväskylän yliopisto

Uloshengitys tehostaa oppimista

30.4.2019 09:00:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Jaa
Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet kehon rytmien, kuten sydämen sykkeen, vaikuttavan oppimiseen. Jyväskylän yliopiston tutkijoiden tuoreimmat tutkimustulokset lisäävät hengityksen vaiheet oppimiseen vaikuttavien rytmien listalle.

Aiemmin on havaittu sydämen toimintavaiheiden vaikuttavan oppimiseen siten, että sydämen sykkeen lepovaihe osoittautui oppimisen kannalta suotuisammaksi. Lisäksi tiedetään että hengitys ja sydämen syke ovat liitoksissa toisiinsa, ja että oppimisen kannalta tärkeän aivojen limbisen järjestelmän toiminta tahdistuu sekin hengitykseen.

Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen käyttäytymisneurotieteen ryhmässä hengityksen vaiheen merkitystä oppimiseen tutkittiin silmäniskuehdollistamisen avulla terveillä nuorilla ihmisillä. Toistojen jälkeen tutkittavat oppivat sulkemaan silmänsä kuullessaan äänimerkin, suojatakseen silmää pian tulevalta epämiellyttävältä ilmapuhallukselta.

Tutkimus osoitti, että silmän sulkeminen äänimerkin vaikutuksesta oli tehtävän loppuvaiheessa todennäköisempää niillä, joille ärsykkeet oli esitetty uloshengityksen aikana. Samalla vahvistettiin aikaisemmat tutkimustulokset, joiden mukaan sydämen toimintavaiheet ja hengityksen vaiheet tahdistuvat toisiinsa.

– Oletamme, että hengitystä ja sykettä tahdistavat laajat solujoukot ydinjatkeessa vaikuttavat muiden aivoalueiden toimintaan ja siten oppimiseen. Toistaiseksi toimintamekanismi on kuitenkin tuntematon ja vaatii lisätutkimuksia, tutkijatohtori Tomi Waselius toteaa.

Tulevaisuudessa tutkimuskokonaisuuden tuloksia voitaisiin soveltaa esimerkiksi oppimistehtävien helpottamisessa ja erilaisten muistihäiriöiden hermostollisen perustan tutkimuksessa.

Tutkimusryhmän verkkosivu: http://r.jyu.fi/neural-plasticity 

Artikkeli luettavissa: https://onlinelibrary.wiley.com/doi/abs/10.1111/psyp.13387

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tutkijatohtori Tomi Waselius, tomi.waselius@jyu.fi, 0458895165
Akatemiatutkija Miriam Nokia, miriam.nokia@jyu.fi

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Väitös: Taiteellinen koulutus muokkaa aivoja – tutkimus osoittaa valon ja lämpimien värien herkkyyden vahvistuvan6.2.2026 11:00:00 EET | Tiedote

Jyväskylän yliopistossa tehty väitöstutkimus osoittaa, että kuvataidealan tausta muokkaa aivojen tapaa käsitellä värejä. Kuvataidetaustan omaavilla ihmisillä mitattiin tutkimuksessa voimakkaampia hermostollisia reaktioita kirkkaisiin väreihin ja myös muita ihmisiä myönteisemmät reaktiot lämpimiin värisävyihin. Väitöstutkija Liting Songin mukaan taiteilijoiden aivot tulkitsevat ja kokevat värejä eri lailla kuin muiden ihmisten.

Tutkimus: Toimittajat tasapainoilevat kansalaisjournalismin, digitaalisten alustojen ja poliittisen paineen välissä5.2.2026 10:40:54 EET | Tiedote

MA Edwin Nfor tarkastelee väitöskirjassaan, miten ammattijournalistit toimivat ympäristössä, jossa kansalaisjournalismi, digitaaliset alustat ja poliittinen kontrolli kietoutuvat yhä tiiviimmin yhteen. Tutkimus keskittyy Kamerunin anglofoniseen separatistikriisiin ja analysoi, miten journalistit raportoivat kriisistä nopean digitaalisen murroksen, uusien mediavälineiden ja -toimijoiden sekä jatkuvan paineen keskellä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye