Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Uudistettu Stoan aukio Itäkeskuksessa avautuu 18.–19.5.2019

Jaa
Uudistettu Stoan aukio avautuu 18.–19.5. Perusparannuksen läpikäyneen aukion suunnittelussa on kuultu Itä-Helsingin asukkaiden toiveita. Alueelta löytyy esiintymislava, puhe-ja keskustelupaikka, taideseinä, leikkipaikkoja, grillauspiste, aurinkotuoleja ja pöytäryhmiä oleskeluun. Aukion länsireuna on varattu kirpputori-, myynti- ja esittelytapahtumille sekä katuruokatoritoimintaa varten. Alueen viihtyisyyttä lisäävät uusittu, kukinta-aikaan näyttävä kasvillisuus sekä tehostettu, turvallisuutta lisäävä valaistus.

Stoan aukion uudistaminen lisää asukkaiden omaehtoisen toiminnan mahdollisuuksia Itä-Helsingissä. Nyt on paikka innokkaille ja motivoituneille kaupunkilaisille toteuttaa tapahtumia ja järjestää toimintaa. Toivomme aktiivisia tekijöitä ja taitureita värittämään Itä-Helsingin kaupunkielämää omilla omaperäisillä tapahtumilla. Alue sopii kaikenkokoiselle ohjelmalle; satoja ihmisiä kokoaville keikoille ja kirppareille, kymmenen hengen keskustelupiirille tai yksittäiselle katusoittajalle, joka tuo iloa ohikulkijoille”, iloitsee Stoan johtaja Ulla Bergström.


Avajaisviikonlopun ohjelmasta vastaa Kulttuurikeskus Stoa. Aukiolla loistavat niin Itä-Helsingin osaaminen kuin kotimaiset huippuartistit. Luvassa on musiikkia, tanssia ja sirkusta, craftivismiä, kukkaistutuspaja, hennatatuointeja, supersankarikuvauksia, kirjastofillari, kirjastoauto, helmirannekorupaja, kasvomaalausta, ötökkäpaja ja paljon muuta! Esiintyjinä nähdään mm. Asa & Band, Sini Yasemin, Vallilan Tango, Break the Fight (ft. Mercedes Bentso, Dj Isku, Mc Cepari), Benny and the Jets, Dj 33T1, Blind Gut Company, Ruffle Army ja Stoa Choir. Lauantaina avajaisohjelmaa on klo 12-20 ja sunnuntain perhepäivässä klo 10-16.


"Uudistetulla alueella on myös uudet pelisäännöt”, kertoo Bergström. ”Alueen asukkaat ovat toivoneet turvallista ja siistiä kaupunkitilaa ja sellaiseksi alueen halutaan myös muodostuvan. Kaiken toiminnan tulee olla avointa, rehellistä, yhteisöllisyyttä lisäävää, turvallista, ihmisoikeuksia kunnioittavaa ja ympäristöä vaalivaa.


Tapahtumia voi järjestää Stoan aukiolla ympäri vuoden, joten myös syksyyn ja talveen sijoittuvat ohjelmaehdotukset ovat tervetulleita jo nyt. Tapahtumajärjestävä vastaa itse tuotannosta, tilaisuuden järjestyksestä ja siisteydestä. Ohjelmakokonaisuutta koordinoi Stoa, jolle ohjelmaa tarjotaan Varaamon kautta (varaamo.hel.fi). Tapahtumien järjestäjien käytössä on kevyt kattaus esitystekniikkaa.


Stoan aukio sijaitsee kulttuurikeskus Stoan yhteydessä. Avajaisviikonlopun ohjelman toteuttamiseen osallistuvat Helsingin kaupungin kulttuuripalvelujen lisäksi myös muut talon toimijat, Itäkeskuksen kirjasto, Helsingin työväenopisto, Arbis Östra, Nuorten toimintatalo Kipinä ja Maahanmuuttajanuorten Helsinki –hanke.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ulla Bergström
Johtaja, Stoa, puh. 09 310 22013, email: ulla.k.bergstrom(at)hel.fi


Sami Lehtinen
Stoan aukion tuottaja, puh. 040 5681739, s-posti: stoanaukio(at)hel.fi

Kuvat

Lataa
Lataa
Lataa
Sini Yasemin, kuva Juuli Ronka
Sini Yasemin, kuva Juuli Ronka
Lataa
Asa, kuva Olga Poppius
Asa, kuva Olga Poppius
Lataa
Sini Yasemin, kuva Juuli Ronka
Sini Yasemin, kuva Juuli Ronka
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala



https://www.hel.fi/fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika

Stoa
Turunlinnantie 1, Itäkeskus, Helsinki | www.stoa.fi

Stoa on moniääninen, kansainvälinen ja kiinnostava kulttuurikeskus Helsingin Itäkeskuksessa, metroradan varrella. Stoan ohjelmistossa on tanssia, sirkusta, teatteria, konsertteja, eri alojen festivaaleja, taidekasvatusta, näyttelyjä sekä monimuotoisia ja monikulttuurisia esityksiä ja tapahtumia.

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Esplanadestradens sommarprogram med hundratals artister drar igång den 16 maj i hjärtat av Helsingfors9.5.2025 07:51:00 EEST | Pressmeddelande

Esplanadestradens sommar kickstartar den 16 maj och fortsätter sommaren ut till den 30 augusti med gratisprogram fem dagar i veckan i hjärtat av Helsingfors. De sammanlagt 300 artisterna garanterar att det finns något fint att njuta av för alla. Eller vad sägs om exempelvis Johanna Försti, Pelle Miljoona, Jimi Tenor, Maria Ylipää och Marzi Nyman, Arne Alligator och Robert Jägerhorn?

Säsongen för friluftsbaden i Helsingfors inleds igen på mors dag5.5.2025 07:00:00 EEST | Pressmeddelande

Friluftsbaden är lika med sommar i Helsingfors; för många är Simstadions öppning ett tecken på att sommaren är här på riktigt. Simstadion öppnar även i år traditionellt på mors dag söndag 8.5.2025 och håller öppet till 21.9. Gumtäkts friluftsbad öppnar måndag 26.5.2025 och är öppen till 22.8. Sommarsäsongen för bägge friluftsbaden är i år aningen längre än tidigare.

Helsingin maauimalakausi alkaa jälleen äitienpäivänä5.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote

Maauimalat ovat oleellinen osa Helsingin kesää ja monille Uimastadionin aukeaminen on merkki kesän alkamisesta. Uimastadika avautuu tänäkin vuonna perinteisesti äitienpäivänä, eli sunnuntaina 11.5. kello 9.00. Uimastadion on tänä kesänä auki 21.9.2025 asti. Kumpulan maauimala puolestaan avautuu maanantaina 26.5. kello 9.00, ja Kumpulan osalta kausi päättyy 22.8.2025. Molempien maauimaloiden kesäkausi on tänä vuonna hieman aiempaa pitempi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye