Suomen huumausainestrategia on uudistettava yhteistyössä huumeita käyttävien ihmisten kanssa

Suomen nykyinen huumausainestrategia on laadittu vuonna 1997. Suomen huumausainetilanteessa ja huumeita koskevassa toimintaympäristössä on tätä seuranneiden 22 vuoden aikana tapahtunut merkittäviä muutoksia. Huumeiden käyttö- ja kokeilumäärät ovat lisääntyneet, erilaisten huumausaineiden kirjo on kasvanut ja käyttökulttuuri on sirpaloitunut. Päihdehoidot ovat muuttuneet yhä lyhytkestoisemmiksi ja korvaushoito on yleistynyt. Hoitoon pääsyssä on valitettavan suuria alueellisia eroja ja huumehoidon palveluissa on aukkoja.

Huumausainestrategiatyön tulee vastata nykyajan tarpeisiin ja haasteisiin.

– On aika uudistaa huumausainestrategiamme yhdessä viranomaisten, asiantuntijoiden, järjestöjen ja käyttäjien sekä heidän läheistensä kanssa. Työhön pitää saada mukaan myös huumeita käyttävät ihmiset. He tietävät huumehaasteista ja huumehaitoista usein ennen viranomaisia ja ammattilaisia. Tämä tieto on kallisarvoista.  Kokonaiskeskustelu ja selkeät tämän päivän linjaukset on syytä tehdä nyt, Mirka Vainikka, Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston vt. puheenjohtaja ja Irti Huumeista ry:n toiminnanjohtaja sanoo.

Erilaisten palveluiden avulla voidaan edistää huumeita käyttävien ihmisten pääsemistä hoidon ja tuen piiriin, vähentää huumekuolemia ja tartuntatautien leviämistä sekä vähentää huumeiden käytöstä aiheutuvia lieveilmiöitä.

Monissa maissa niin Euroopassa kuin muualla maailmassa on viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana kokeiltu tai otettu käyttöön erilaisia huumeongelmien ehkäisyyn ja haittojen vähentämiseen pyrkiviä menetelmiä.

Vainikka toteaa, että huumetyön ja päätöksenteon tueksi tarvitaan sekä kokemusperäistä että tutkittua tietoa huumeiden käyttöön liittyvistä sosiaalisista ilmiöistä kuten rikollisuudesta sekä hyvinvointi- ja tuloeroista.

 –  Suomessakin tarvitaan ajantasaista, asiakaslähtöistä tietoa eri käytännöistä ja toimintatavoista, Vainikka sanoo.

–  Lainsäädännön tulee ehkäistä huumeiden käyttöä ja edistää ihmisten hyvinvointia. Lainsäädäntö ei saa estää haittoja vähentävää työtä. Tutkimustieto ja huolellinen vaikutusten seuranta ja arviointi ovat tärkeä päätöksenteon pohja.