Uusi ESG-rahasto listautui New Yorkissa – Ilmarinen mukana kehittämässä
Rahastoyhtiö Blackrockin ESG-rahasto listautui Nasdaq-pörssiin New Yorkissa torstaina 9.5.2019. Ilmarinen sijoitti rahastoon 750 miljoonaa euroa. Listautuminen oli yksi USA:n suurimmista osake-ETF-listautumisista.
Kyseessä on jo kolmas tänä keväänä perustettu ESG-indeksiin sijoittava pörssilistattu rahasto, jota Ilmarinen on ollut mukana kehittämässä. Maaliskuussa New Yorkin pörssiin (NYSE) listautui rahastoyhtiö DWS:n samaan indeksiin sijoittava rahasto, jossa Ilmarinen oli mukana. Lisäksi Ilmarinen on ollut kehittämässä eurooppalaiseen ESG-indeksiin sijoittavaa rahastoa.
– Olemme tyytyväisiä siitä, että myös passiivisijoittamisen puolella uusia ESG-vaihtoehtoja tulee markkinoille ja olemme mielellämme mukana eri toimijoiden kanssa näitä kehittämässä. Sijoittaminen kustannustehokkaisiin ESG-indeksirahastoihin on Ilmarisen kaltaiselle institutionaaliselle sijoittajalle tärkeä osa sijoitusten hajauttamista, Ilmarisen vastuullisen sijoittamisen päällikkö Anna Hyrske sanoo.
iShares ESG MSCI USA Leaders ETF -rahasto seuraa MSCI-luokitusyhtiön ylläpitämää ESG-indeksiä, jossa on mukana eri toimialoilta parhaan vastuullisuusluokituksen saaneet yritykset. Vastuullisuusluokituksissa arvioidaan yritysten suoriutumista ympäristö-, sosiaalisissa ja hyvää hallintoa koskevissa kysymyksissä (environment, social & governance, ESG). Indeksistä kokonaan poissuljettuja toimialoja ovat mm. tupakka-, alkoholi-, uhkapeli- ja aseteollisuus.
–Vastuullisuus on ollut jo pitkään olennainen osa Ilmarisen sijoitustoimintaa ja se on integroitu osaksi sijoituspäätöksiä. Uskomme, että vastuullisesti toimiva yritys on pitkällä tähtäimellä myös taloudellisesti parempi sijoitus, ja sijoittamalla vastuullisesti turvaamme parhaan mahdollisen tuoton suomalaisille eläkkeensaajille, Hyrske sanoo.
LISÄTIETOJA:
Anna Hyrske, vastuullisen sijoittamisen päällikkö, p. 0400 271 371, anna.hyrske@ilmarinen.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmarinen on työeläkeyhtiö ihmistä varten. Huolehdimme 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta ja pidennämme työuria, jotta jokainen voi suhtautua huomiseen luottavaisena ja toiveikkaana. Me teemme töitä tänään, jotta asiakkaittemme toimeentulo on turvattu huomenna. Näin varaudumme hyvään huomiseen. Eläkevastuiden katteena on yli 60 miljardin euron sijoitusvarallisuus.
Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen
Ilmarisen suhdanneindeksi: kaksivuotinen laskukierre jatkuu – elpyminen vaatii lisäpotkua15.8.2025 08:28:31 EEST | Tiedote
Työntekijämäärä väheni heinäkuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,3 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Suhdanneindeksi on nyt laskenut jo kahden vuoden ajan, eikä elpymisen merkit vieläkään ole riittäviä, vaikka teollisuudessa nähtiinkin pientä kasvua.
Avkastningen på Ilmarinens placeringar var 2,1 procent – solvensen stark och kostnadseffektiviteten på en god nivå14.8.2025 14:09:21 EEST | Tiedote
Ilmarinens placeringar genererade 2,1 procent i januari–juni, dvs. 1,3 miljarder euro. Investeringstillgångarna växte till 64,0 miljarder euro och solvenskapitalet till 14,0 miljarder euro. Kostnadseffektiviteten syns som förmånligare försäkringspremier för våra kunder.
Return on Ilmarinen’s investments was 2.1 per cent – solvency was strong and cost-effectiveness at a good level14.8.2025 14:06:44 EEST | Tiedote
The return on Ilmarinen’s investments was 2.1 per cent in January–June, or EUR 1.3 billion. Investment assets increased to EUR 64.0 billion and solvency capital to EUR 14.0 billion. This cost-effectiveness translates into lower premiums for clients.
Ilmarisen sijoituksille 2,1 prosentin tuotto – vakavaraisuus on vahva ja kustannustehokkuus hyvällä tasolla14.8.2025 14:02:33 EEST | Tiedote
Ilmarisen sijoitukset tuottivat tammi-kesäkuussa 2,1 prosenttia eli 1,3 miljardia euroa. Sijoitusvarat kasvoivat 64,0 miljardiin euroon ja vakavaraisuuspääoma 14,0 miljardiin euroon. Kustannustehokkuus näkyy asiakkaille edullisempina vakuutusmaksuina.
Mediakutsu: Ilmarisen tulosinfo ja markkinanäkymät 14.8. klo 144.8.2025 13:51:07 EEST | Kutsu
Työeläkeyhtiö Ilmarinen julkistaa tuloksensa ajalta 1.1.–30.6.2025. Tervetuloa tulosinfoon torstaina 14.8. klo 14 Ilmariseen (Porkkalankatu 1, Ruoholahti, Helsinki). Voit osallistua myös etäyhteydellä. Tule kuulemaan ajankohtaisista asioista ja kysymään lisää!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme