Väitös 24.5.2019: Unkarin kansakuntaa rakennettiin sisäisten ja ulkoisten uhkakuvien varaan

Ville Häkkinen tarkastelee väitöstutkimuksessaan unkarilaista parlamenttidebattia ja niissä käytettyä retoriikkaa vuosina 1920–1928. Ketkä määriteltiin unkarilaisiksi ja ketkä suljettiin kansakunnan ulkopuolelle? Mitä historiallisia tapahtumia ja henkilöitä nostettiin esikuviksi politiikalle? Häkkisen tutkimustuloksista ilmenee, että sadan vuoden takaisen ja nykypäivän keskustelutyylin välillä on paljon yhteistä.

Unkari oli Keski-Euroopan mahtivaltio ennen ensimmäistä maailmansotaa. Ensimmäisen maailmansodan tappio ja sitä seuranneet vallankumoukset kolhivat kuitenkin maata pahasti.

– Vuonna 1920 solmittu Trianonin rauhansopimus vei Unkarilta kaksi kolmasosaa pinta-alasta ja väestöstä naapurivaltioiden alaisuuteen, Ville Häkkinen muistuttaa.

Trianonin rauhansopimuksen aiheuttamat menetykset ja sitä edeltänyt kommunistivallankumous vuonna 1919 synnytti kansallisen sosio-poliittisen trauman, jota vuonna 1920 valtaan noussut vastavallankumouksellinen konservatiivihallitus joutui hoitamaan. Häkkinen huomauttaa, että konservatiivihallitus käytti tilannetta myös hyväkseen oman politiikkansa oikeuttamisessa.

– Sodanjälkeisessä kansakunnan rakentamisessa korostettiin nimenomaan koettelemusten voittamista, historiallista velvollisuutta alueellisen valta-aseman palauttamiseksi, sekä jatkuvaa kamppailua sisäisiä ja ulkoisia vihollisia vastaan, toteaa Häkkinen.

Häkkinen osoittaa tutkimuksessaan, että kansakunnan rakentamista koskevissa kysymyksissä Unkarin silloinen hallitus ei suostunut vuoropuheluun parlamentaarisen opposition kanssa. Päinvastoin, hallitus käytti vallankumousten ja Trianonin rauhansopimuksen traumaattista muistoa ja niitä koskevia syytöksiä hyväkseen kerta toisensa jälkeen osoittaakseen, että oppositio ei edustanut todellista unkarilaisuutta eikä sillä ollut kykyä vastuulliseen politiikkaan.

– Silloinen pääministeri István Bethlen oli mukana tuottamassa ja uusintamassa ulossulkevaa retoriikkaa. Vaikka aiemmassa tutkimuksessa pääministeriä on kutsuttu konservatiivis-liberaaliksi reformistiksi, retoriikan valossa hän ei sitä ollut, Häkkinen huomauttaa.

Häkkisen väitöskirjan tutkimustuloksista voi siis löytää viitteitä unkarilaisen antiparlamentaarisen perinteen jatkumosta: oppositiota halveksuvaa retoriikkaa kuuluu Unkarin parlamentissa tänäkin päivänä pääministeri Viktor Orbánin oikeistohallituksen suunnalta. Samoin kuin sata vuotta sitten, Unkari etsii itselleen paikkaa, roolia ja liikkumatilaa Euroopassa, ja jälleen sen välineenä on nationalistinen, kansakunnan sisäisiä vihollisia ja ulkoisia uhkakuvia korostava politiikka.

Filosofian maisteri Ville Häkkisen yleisen historian väitöskirjan "From Counterrevolution to Consolidation? Language of nation-building in the Hungarian parliamentary debates, 1920–1928" tarkastustilaisuus järjestetään perjantaina 24.5. kello 12.00. Vastaväittäjänä toimiidosentti Heino Nyyssönen Turun yliopistosta ja kustoksena professori Pasi lhalainen Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitokselta.Väitöstilaisuus on suomenkielinen.

Lisätietoja:

Ville Häkkinen
ville.m.hakkinen@student.jyu.fi
040 8054806

Ville Häkkinen (s. 1984) kirjoitti ylioppilaaksi Laukaan lukiosta vuonna 2003 ja valmistui filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitokselta 2012 yleisen historian oppiaineesta. Hän on työskennellyt historian ja etnologian laitoksella väitöskirjatutkijana vuodesta 2014 humanistisen tiedekunnan (nyk. humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan) sekä Emil Aaltosen säätiön rahoituksella.

Väitöskirja on julkaistu sarjassa JYU dissertations numerona 82, 273 s., Jyväskylä, 2019, ISSN 2489-9003, ISBN 978-951-39-7766-5 (PDF). Linkki väitöskirjaan: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-7766-5