Metallityöväen liiton historian viides osa keskittyy Per-Erik Lundhin puheenjohtajakauteen vuosina 1984–2000

Eino Ketolan uutuuskirja Metallityöväen liitto 1984–2000 osoittaa, kuinka puheenjohtaja Per-Erik Lundhin kaudella Metallityöväen Liitto pyrki yritysten menestykseen, työttömyyden poistamiseen, vakaisiin reaaliansioihin ja tuki Suomen EU-jäsenyyttä. Uuden ajan myötä poliittinen kamppailu liiton sisällä alkoi lieventyä. Se kehitti lakkojen sijaan neuvotteluihin perustuvan edunvalvonnan, joka toi työttömille töitä, yrityksille kasvua ja maalle kilpailukykyä.
Ammattiliittokin on suuresti riippuvainen tuotantorakenteista, yhteiskunnan kehitystasosta, valtion varallisuudesta ja kansantalouden yhteisestä suorituskyvystä. Se voi tuottaa tilanteita, joissa joudutaan arvioimaan puhtaalta pöydältä, miltä suunnalta tulevaisuuden hyvinvointi on etsittävä. Onko taisteltava lisäansioiden puolesta vai tuettava kilpailukykyä, maltillisia sopimuksia ja usein myös valtion menotalouden hillintää? Näiden tekijöiden kanssa kamppailtiin Metallityöväen liitossakin Per-Erik Lundhin kaudella vuosina 1984–2000. Elettiin aikaa, jolloin liiton jäsenistö ei vielä ollut kypsynyt hyväksymään kansantalouden reunaehtoja.
“Tämä kirja on oman aikamme historiaa. Jokaisella 1900-luvun kahden viimeisen vuosikymmenen kokeneella lukijalla on mahdollisuus tehdä vastaava vertailu tämän kirjan sisällön ja omien kokemustensa välillä”, toteaa Eino Ketola kirjan esipuheessaan.
VTT, dosentti Eino Ketola (s. 1949) on perehtynyt suomalaiseen työmarkkinamaailmaan. Hän on kirjoittanut Metallityöväen liiton historian vuosilta 1961–1983 (2007), teoksen Kasvu yhteistoimintaan neljästä työmarkkinapohjalta syntyneestä laitoksesta (2009) sekä Työterveyslaitoksen historian (2015).
Kirjan julkistamistilaisuutta vietetään 4.6. Paasitornissa Helsingissä. Median edustajat ovat tervetulleita tilaisuuteen. Ilmoittautumiset ja lisätiedot: mirel.keskmae-korhone@teollisuusliitto.fi
Kirjan arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxViestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Huippuhauska Salmanterin Terttu on täällä taas – Höveli henki laittaa Naakkalan mullin mallin27.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Noora Kunnaksen ja Teemu Juhanin palkittu lastendekkarisarja jatkuu. Tällä kertaa Salmanterin Tertun, Mikon ja Lillin tehtävänä on selvittää, mihin naakkalalaisten aarteet katoavat.
Tervetuloa Otava-perheen kesäpressiin tiistaina 10.6.!23.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Otava-kustantamoiden kesäpressi järjestetään Zoomissa tiistaina 10.6.2023 klo 13-15. Tule inspiroitumaan kiinnostavista kirjailijoista ja kuulemaan kesän ja alkusyksyn puhuttavimmat aiheet!
Kun yläaste alkaa, kaikki muuttuu – Ihan tavallinen Fiona kertoo teinitytön tavallisen ihmeellisestä arjesta23.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Veera Salmen ja Emmi Jormalaisen runsaasti kuvitettu romaani on suunnattu teineille, jotka innostuvat nopealukuisista teksteistä.
Erikoisjoukoista Afrikkaan on dramaattinen tositarina afrikkalaisen sodan etulinjasta suomalaisen ammattisotilaan silmin21.5.2025 08:22:00 EEST | Tiedote
Erikoisjoukoista Afrikkaan on tiivistunnelmainen tositarina, joka vie lukijan Afrikan sodan todellisuuteen ja taisteluihin, joihin erikoisjoukoissa palvellut Kimmo Heinonen osallistui Afrikassa. Se raottaa verhoa maailmaan, joka on tähän asti pysynyt piilossa julkisuudelta.
Jääkö omenankuori aina ärsyttävästi hampaanväliisi? Onko arkesi täynnä pieniä, häiritseviä ongelmia? Ei hätää, Tatulla ja Patulla on ratkaisu!20.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Tatun ja Patun 14 outoa ongelmaa ja ratkaisut niihin -kirjassa ongelmista on silkkaa iloa. Aino Havukaisen ja Sami Toivosen supersuositut outolalaisveljekset tarjoavat jokapäiväisiin pikkupulmiin hyvin outololaiset ratkaisut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme