Reilu Teko säkkikeräys alkaa taas
Keräykseen otetaan Yaran lannoitesäkit, lannoitelavojen suojahuput, Hankkijan rehusuursäkit sekä Hankkijan, Lantmännen Agron, Lantmännen Feedin, Raisioagron ja Tilasiemenen siemenviljasuursäkit.
Keräyksellä on jo pitkät perinteet, sitä on tehty vuodesta 1975 asti. Tänä aikana muovia on saatu talteen yli 37 miljoonaa kiloa, josta viime vuonna 611 tonnia.
-Myös tänä vuonna tavoittelemme, että Yaran ja yhteistyökumppaneiden säkit tulevat tehokkaasti ja turvallisesti talteen, toteaa kaupallinen johtaja Timo Räsänen Yara Suomesta.
Uusi 4H-sovellus neuvoo lähimmän keräyspisteen
Säkkikeräys tapahtuu touko-elokuussa. Viljelijät tuovat tyhjät säkit 4H-yhdistysten keräyspisteisiin, joita on lähes jokaisessa kunnassa, yhteensä noin 250. Lähin keräyspiste on helppo löytää uudella 4Help-sovelluksella.
Puhelimeen ladattava 4Help-sovellus paikantaa viljelijän sijainnin ja sen perusteella tarjoaa lähellä olevat keräyspisteet. Sovellus näyttää keräyspisteen tiedot ja ohjeet keräykseen kelpaavista säkeistä ja niiden käsittelystä tilalla. Lopuksi viljelijä voi käynnistää navigoinnin, joka neuvoo perille keräyspisteelle.
4H-nuoret huolehtivat säkkien keräyspisteistä. Nuoret saavat keräyksestä tärkeää työkokemusta, ja monelle se on ensimmäinen kesätyö. Yara järjestää säkkien kuljetuksen keräyspisteistä jatkokäsittelyyn.
-Suursäkit ohjataan esikäsittelyn jälkeen materiaalikierrätykseen, jossa säkit saavat uuden elämän mm. vannenauhoina. Vannenauhoja käytetään esimerkiksi sahatavaran sidonnassa, kertoo liiketoimintapäällikkö Sanna Peltola Lassila & Tikanojalta.
Säkkikeräyksen suojelijana toimii maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio.
www.4H.fi/reiluteko
Ilmaisen 4Help-sovelluksen voi ladata puhelimen sovelluskaupasta (iOS ja Android).
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Timo Räsänen, kaupallinen johtaja
Yara Suomi Oy, puh. 050 337 4514
Aino Tonttila, järjestöpäällikkö
Suomen 4H-liitto, puh. 0400 664 199
Sanna Peltola, liiketoimintapäällikkö
Lassila & Tikanoja Oyj, puh. 050 385 4548
Linkit
Tietoja julkaisijasta
4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö.
Annamme lapsille ja nuorille mahdollisuuden löytää omat vahvuutensa tekemällä oppien. Luomme harrastuksen kautta turvallisen ja vastuullisen polun aktiiviseen ja kestävään elämäntapaan, työelämään ja yrittäjyyteen. Toimimme sen puolesta, ettei yksikään lapsi tai nuori jäisi syrjään yhteiskunnasta.
4H-järjestö muodostuu Suomen 4H-liitosta ja eri puolella Suomea sijaitsevista yli 180 paikallisesta 4H-yhdistyksestä. Toiminnassamme on mukana 46 000 jäsentä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen 4H-liitto
Reilu Teko -säkkikeräys on kierrättänyt muovia ja työllistänyt nuoria jo 50 vuotta6.5.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Vuonna 1975 alkanut Reilu Teko -säkkikeräys on pitkäaikaisimpia kierrätystekoja. Keräyksessä varmistetaan, että maatalouden lannoite-, rehu- ja siemensäkkimuovit päätyvät kiertoon ja uusiokäyttöön. Samalla keräys työllistää nuoria ympäri Suomen.
Suomen 4H-liiton valtuuskunnan puheenjohtajana jatkaa Lasse Hautala25.4.2025 11:43:08 EEST | Tiedote
Kolmen vuoden välein kokoontuva Suomen 4H-liiton edustajakokous valitsi torstaina 24. huhtikuuta valtuuskunnan puheenjohtajaksi agrologi Lasse Hautalan Kauhajoelta, joka toimi tehtävässä myös edellisellä kaudella. Varapuheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta Turusta. Lisäksi edustajakokous valitsi valtuuskuntaan 21 muuta jäsentä. Edustajakokouksessa hyväksyttiin myös Suomen 4H-liiton strategia vuosille 2026–2028.
Harrastustoiminnassa ansioituneita nuoria palkitaan 4H-stipendeillä25.3.2025 10:41:01 EET | Tiedote
4H-säätiö myöntää vuosittain stipendejä ansioituneille nuorille sekä aktiivisesti 4H:n toiminnassa mukana oleville henkilöille. Nuorten stipendeissä palkitsemisperusteena on pitkäaikainen, monipuolinen, tuloksellinen ja edelleen jatkuva 4H-harrastus. 4H-säätiön myöntämät 14 valtakunnallista stipendiä jaetaan Valtioneuvoston juhlahuoneistossa Helsingissä tiistaina 1.4. kello 14.30. Media on tervetullut tilaisuuteen.
Nuoret yrittäjät ratkovat ikäihmisten arjen haasteita – Pulpin Puuhapojat voitti Vuoden 4H-yritys -kilpailun19.3.2025 07:50:00 EET | Tiedote
Pulpin Puuhapojat on voittanut Vuoden 4H-yritys -kilpailun vanhempien sarjan. Joutsenolaisveljesten Elias, 22, ja Eemeli Jokelaisen, 20, yritys vastaa ikäihmisten kasvavaan palvelutarpeeseen. Nuoret 4H-yrittäjät ovat löytäneet pienistä keikoista isompien yritysten jättämän markkinaraon.
Nuorten vapaa-ajan yrittäjyys rikkoi ennätyksiä – liikevaihto yli 4,45 miljoonaa euroa12.3.2025 07:56:00 EET | Tiedote
Nuorten kiinnostus yrittäjyyteen on huimassa kasvussa. Nuorisojärjestö 4H:n tuoreista valtakunnallisista tilastoista selviää, että vuonna 2024 4H-yrittäjinä toimi 2 770 nuorta. Kasvua oli 20 % edelliseen vuoteen verrattuna. Viime vuonna toimineiden 4H-yrittäjien yhteenlaskettu liikevaihto nousi 4,45 miljoonaan euroon, mikä on 18 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Luvut kertovat, että yrittäjyys ei ole nuorille vain kokeilua, se on merkittävä tulonlähde ja vaihtoehto perinteiselle kesätyölle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme