Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtajasta Olli Vormistosta kauppaneuvos
17.5.2019 12:13:33 EEST | Osuuskauppa Hämeenmaa | Tiedote
Olli Vormisto on työskennellyt S-ryhmän palveluksessa yhtäjaksoisesti yli 30 vuotta. Hän on työskennellyt sekä Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan (SOK) että kolmen eri alueosuuskaupan palveluksessa.
Liedosta kotoisin oleva Vormisto aloitti työuransa S-ryhmässä Turussa tavaratalo Wiklundin urheiluosaston myyjänä. Merkittävän osan työurastaan Olli Vormisto on toiminut Osuuskauppa Hämeenmaassa, talousjohtajana, toimialajohtajana sekä toimitusjohtajan varamiehenä ennen nimitystään toimitusjohtajaksi. Tämän lisäksi hän on ollut Etelä-Karjalan Osuuskaupan toimitusjohtajana vuosina 2012-2014. Vuodesta 2014 Olli Vormisto on toiminut koko S-ryhmän toiseksi suurimman alueosuuskaupan Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana. Vormiston osallistuminen Osuuskauppa Hämeenmaan strategiatyöhön ja sen kehittämiseen on ollut keskeisessä roolissa Hämeenmaan menestymisen kannalta.
Lukuisia luottamustehtäviä
Tällä hetkellä Olli Vormisto toimii Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana. Lisäksi hän on Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan (SOK), S-Pankki Oy:n ja Piklas Oy:n hallituksen jäsen, Hämeen Kauppakamarin hallituksen varapuheenjohtaja, Lahden Teollisuusseuran hallituksen jäsen sekä Työeläkevakuutusyhtiö Elon hallintoneuvoston jäsen.
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Osuuskauppa Hämeenmaa, toimitusjohtaja Olli Vormisto, 050 358 8336
Osuuskauppa Hämeenmaa, asiakkuusjohtaja Jaana Järvenselkä, 050 5423811
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Hämeenmaa – 177 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 177 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
Valtaosa Heinolan Prisman rakentajista tulee lähialueelta29.4.2026 09:02:00 EEST | Tiedote
Keväällä 2027 avattava Heinolan Prisma on merkittävä alueellinen työllistäjä: Jo rakentamisvaiheessa hanke työllistää reilut 200 henkilöä. Urakoitsijoista jopa 80 prosenttia tulee lähialueelta.
Kesätyö Hämeenmaalla kiinnostaa – osuuskaupalle yli 6 000 kesätyöhakemusta13.4.2026 15:52:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaa työllistää tällä kesäkaudella noin 1 000 kesätyöntekijää. Suunnilleen puolet heistä on Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelijoita. Kesätyöhakemuksia tuli tänä vuonna 6 149.
Näin Hämeenmaan 80 000 euron Kannustajat-tuki jakautui – kolmelle paikalliselle toimijalle 3 000 euroa8.4.2026 08:06:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaan Kannustajat-ohjelmassa on tänä vuonna entistä enemmän tuensaajia. Täyden eli kolmen tuhannen euron tukipotin saavat Päijät-Hämeen Omaishoitajat ry, Lahden ensi- ja turvakoti sekä Kanta-Hämeen ensi- ja turvakoti.
ABC Forssa uudistui – asiointi on entistä viihtyisämpää ja sujuvampaa31.3.2026 09:04:00 EEST | Tiedote
ABC Forssan ilme ja palvelut ovat päivittyneet alkuvuoden aikana. Asiointia sujuvoittavat uudet ABC:n pikakassat, joilla voi maksaa sekä ravintolan että marketin tuotteita.
Prisma Hämeenlinnassa jo 30 vuotta24.3.2026 13:32:00 EET | Tiedote
Hämeenlinnan Prisman avajaisia juhlittiin 28.3.1996. Nykyisellä paikallaan Prisma on palvellut jo 18 vuoden ajan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
