Vaikuttavuusinvestoimisen SIB-malli kiinnostaa kuntia – tietoa ja tukea tarvitaan lisää

Tulosperusteiset rahoitussopimukset (SIB) auttavat kuntia ja valtiota ohjaamaan resursseja siten, että niillä saavutetaan mahdollisimman suuri toivottu vaikutus. Sitra selvitti kyselyllä kuntien näkemyksiä SIB-hankkeista ja laajemmin vaikuttavuusinvestoimisesta.
Neljä viidesosaa kyselyn vastaajista pitää SIB-hankkeita julkisen sektorin kannalta kiinnostavina tai erittäin kiinnostavina.
”Tulos kertoo siitä, että vaikuttaviin hankintoihin kohdistuu suurta kiinnostusta. SIB auttaa siirtämään hankintojen painopistettä hinnoista ja suoritemääristä siihen, mitä niillä konkreettisesti halutaan saavuttaa. Toisin sanoen on kyse julkisten varojen käytön tuloksellisuuden varmistamisesta”, painottaa Sitran projektijohtaja Mika Pyykkö.
SIB-malli (social impact bond) on yksi vaikuttavuusinvestoimisen toteuttamistapa. Kunnissa se soveltuu etenkin ennakoivan ja ehkäisevän työn tueksi, mihin omat resurssit eivät useinkaan tahdo riittää. Varat käytännön toimintaan kerätään sijoittajilta. Kunta maksaa sijoittajille tulospalkkion, joka on sidottu vaikutustavoitteiden saavuttamiseen.
Kaksi kolmasosaa kyselyn vastaajista näkee uuden mallin etuna ennen kaikkea mahdollisuuden uudistaa toimintatapoja. Vain harva vastaaja uskoo, että kunnat pystyisivät saavuttamaan yksin samat asiat kuin SIB-hankkeilla.
Hidasteitakin on: Yli puolet vastaajista ajattelee, että viranhaltijoilta ja luottamushenkilöjohdolta puuttuu tietoa SIB-mallista, mikä vaikeuttaa hankkeiden syntyä kunnissa. Vastaajat myös ehdottavat, että hankkeiden vaikuttavuutta tulisi arvioida etukäteen esimerkiksi mallintamisen keinoin.
Sitran työ päättymässä – jatkokehitys uuteen osaamiskeskukseen?
Sitra käynnisti vaikuttavuusinvestoimiseen liittyvän kehitystoiminnan Suomessa kesällä 2014. Työ päättyy Sitrassa suunnitelmien mukaan vuoden 2019 lopussa. Kyselyllä haluttiin näin kartoittaa myös julkisen sektorin näkemyksiä jatkokehitystarpeista.
Lähes 70 prosenttia vastaajista pitää tärkeänä tai erittäin tärkeänä sitä, että Suomeen syntyy taho, joka tukee SIB-hankkeiden toteuttamista sen jälkeen, kun Sitran projekti on päättynyt.
Tulevaisuudensuunnitelmia laatii Sitran tukena Vaikuttavuusinvestoimisen kansallinen ohjausryhmä. Se ehdottaa, että Suomeen perustetaan Vaikuttavuusinvestoimisen osaamiskeskus (työnimi), jonka tehtäväksi annetaan SIB-hankkeiden yhteiskunnallisen hyödyn mallinnus, tulosten hankintaosaamisen vahvistaminen julkisella sektorilla sekä vaikuttavuusinvestoimisen ekosysteemin kehittäminen.
Kansallinen ohjausryhmä ehdottaa lisäksi, että valtioneuvosto perustaa kaikille ministeriöille yhteisen sadan miljoonan euron vaikutusten-/tulostenhankintarahaston. Se maksaisi tulospalkkion hankkeista, joissa yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyönä syntyy yhteiskunnallista hyötyä. Tulospalkkion maksu edellyttäisi sitä, että etukäteen sovitut, mitattavat tavoitteet saavutetaan.
”Tulostenhankintarahasto luo kysyntää innovatiivisille ratkaisuille, kun haastavia yhteiskunnallisia ongelmia ehkäistään julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyönä. Osaamiskeskuksella tulee puolestaan olemaan tärkeä rooli sekä kuntien että tulostenhankintarahaston tukemisessa”, sanoo ohjausryhmän puheenjohtaja Henri Grundstén.
SIB-hankkeiden hyödyt jakautuvat useille hallinnonaloille. Tulostenhankintarahasto olisi ratkaisu myös tähän siilo-ongelmaan.
Työn alla seitsemän SIB-hankkeen kokonaisuus
Suomessa jo käynnistyneet tulosperusteiset rahoitussopimukset liittyvät työhyvinvoinnin edistämiseen, maahanmuuttajien työllistämiseen sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen. Lapset-SIB-hankkeessa ovat mukana muun muassa Helsinki, Vantaa, Hämeenlinna ja Lohja.
Myös pitkäaikaistyöttömien työllistymiseen pureutuva SIB on käynnistymässä. Työ- ja elinkeinoministeriön tavoitteena on saada sen piiriin 3 000 työnhakijaa viiden vuoden aikana. Muut SIB-hankkeet liittyvät ikäihmisten itsellisen toimintakyvyn edistämiseen, tyypin 2 diabeteksen ehkäisyyn ja tulosperusteiseen ympäristörahastoon (EIB).
Sitra teetti huhtikuussa 2019 HNY Groupilla selvitystyön, jolla kerättiin tietoa siitä, miltä SIB-ajattelu näyttää kuntien luottamus- ja virkamiesjohdon näkökulmasta. Sitra teki huhtikuussa kyselyn, joka lähetettiin 498 osoitteeseen. Vastaajien kokonaismäärä oli 65. Heistä 60 edusti kuntaa ja viisi ministeriötä. Kyselyssä oli kaikkiaan 20 monivalintakysymystä. Kysely kartoitti vastaajien henkilökohtaisia kantoja, ei organisaation virallisia kantoja.
Lisätietoja:
Mika Pyykkö, projektijohtaja, Vaikuttavuusinvestoimisen tuki, Sitra
puh. 0400 841 662, mika.pyykko@sitra.fi
Henri Grundstén, puheenjohtaja, Vaikuttavuusinvestoimisen kansallinen ohjausryhmä
puh. 050 431 0840, henri.grundsten@tesi.fi
Taru Keltanen, asiantuntija, viestintä, Sitra
puh. 040 674 3246, taru.keltanen@sitra.fi
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Sitra on aktiivinen tulevaisuudentekijä, joka tutkii, selvittää ja ottaa kumppanit eri sektoreilta mukaan ennakkoluulottomiin kokeiluihin ja uudistuksiin. Tulevaisuustyön tähtäimessä on Suomi, joka menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sitra
Finlands gigantiska evenemang om cirkulär ekonomi erbjuder lösningar på kampen om kritiska råvaror30.4.2025 09:12:41 EEST | Pressmeddelande
Den allt snabbare kapplöpningen om material undergräver de ekonomiska utsikterna runt om i världen. Lösningar inom den cirkulära ekonomin kan ge stabilitet och källor till ny tillväxt. De bästa lösningarna kommer att presenteras på World Circular Economy Forum WCEF2025, som skapats av Sitra, i Brasilien den 13–16 maj.
Suomalainen kiertotalouden jättitapahtuma tarjoaa ratkaisuja kilpaan kriittisistä raaka-aineista30.4.2025 09:12:41 EEST | Tiedote
Kiihtyvä kisa materiaaleista horjuttaa talouden tulevaisuusnäkymiä eri puolilla maailmaa. Kiertotalouden ratkaisut voivat tarjota vakautta ja uuden kasvun lähteitä. Parhaimmat ratkaisut ovat esillä Sitran luomassa Maailman kiertotalousfoorumi WCEF2025:ssä Brasiliassa 13.–16. toukokuuta.
År 2024: Sitra förnyade sig från grunden – fokus ligger återigen på att stimulera hållbar tillväxt i Finland29.4.2025 07:30:00 EEST | Pressmeddelande
Strategin som Sitra antog sommaren 2024 innebar den största förändringen på flera årtionden. Framtidshusets arbete och organisation riktades in på nya, ambitiösa mål för att främja hållbar tillväxt i Finland. En av metoderna är att styra finansiering till våra partner för samhällsförnyande innovationer. Sitras strategi och arbetets resultat beskrivs i verksamhetsberättelsen och bokslutet för 2024.
Vuosi 2024: Sitra uudistui perusteellisesti – painopiste palaa Suomen kestävän kasvun vauhdittamiseen29.4.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Kesällä 2024 vahvistettu strategia merkitsi Sitralle vuosikymmeniin suurinta muutosta. Tulevaisuustalon työtä ja organisaatiota suunnattiin palvelemaan uusia, kunnianhimoisia tavoitteita ja edistämään Suomen kestävää kasvua. Yksi keinoista on rahoituksen kanavoiminen kumppaneille yhteiskuntaamme uudistaviin innovaatioihin. Sitran strategiasta ja työn tuloksista kertoo vuoden 2024 toimintakertomus ja tilinpäätös.
Year 2024: Sitra underwent a major reform – focus returns to accelerating Finland’s sustainable growth29.4.2025 07:30:00 EEST | Press release
The strategy approved in the summer of 2024 marked the most significant transformation at Sitra in decades. The Future Fund’s activities and organisation were restructured to meet the ambitious new goals and to advance Finland’s sustainable growth. One key method is channelling funding to partners for innovations that can renew and revitalise society. Sitra’s new strategy and the results of its work are presented in the annual report and financial statements for 2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme