Vaasan, matkailun ja seudun uuden verkkopalvelun kehitysversio on avattu

Vaasan seudun asukkaita, alueelle tulevia matkailijoita sekä yrittäjiä palvellaan jatkossa yhden sivuston kautta osoitteessa vaasa.fi.
Myös kaikki seudun tapahtumat löytyvät tämän sivuston kautta. Tutut osoitteet vaasanseutu.fi, visitvaasa.fi ja merenkurkku.fi toimivat jatkossakin.
Tavoitteena parantaa palvelua ja seudun vetovoimaa
Uuden verkkopalvelun projektipäällikkö Tiina Salonen kertoo käyttäjämäärien kasvavan huomattavasti, kun käyttäjät ohjataan yhdelle sivustolle.
– Parannamme sivuston käyttäjien palvelua, kun kaikki tieto löytyy selkeästi yhdestä paikasta. Tiiviimmällä yhteistyöllä haluamme vahvistaa Vaasan ja Vaasan seudun vetovoimaa niin Suomessa kuin kansainvälisestikin, Salonen jatkaa.
Yhteistyöllä parempaa palvelua käyttäjille
Uusi verkkopalvelu on valtakunnallisestikin ainutlaatuisen yhteistyön tulos. Mukana olleiden organisaatioiden tiivis yhteistyö näkyy sivuston käyttäjille parempana palveluna.
– Esimerkiksi kaikki seudun luontopolut löytyvät jatkossa yhdestä paikasta. Tähän saakka niitä on esitelty eri sivustoilla sen mukaisesti, mikä organisaatio vastaa polun ylläpidosta.
Olemme työstäneet sisältöjä organisaatiorajat ylittävissä teemaryhmissä, kuvailee Salonen.
Kehitysversiosta toivotaan runsaasti palautetta
Uudesta verkkopalvelusta on julkaistu kehitysversio osoitteessa beta.vaasa.fi. Koska kyseessä on kehitysversio, sisältöjä täydennetään vielä, ja kaikista sivuista ei ole tarjolla kaikkia kieliversioita.
Kehitysversion julkaisun tavoitteena on palvella erityisesti kesän matkailijoita ja kerätä käyttäjiltä palautetta syksyn julkaisua varten.
– Jo sivuston konseptoinnista lähtien olemme testanneet sivuston prototyyppiä tärkeimmillä käyttäjäryhmillä: asukkailla, matkailijoilla ja yrittäjillä. Palautteen perusteella on tehty muutoksia sivustoon.
Nyt haluamme kuulla palautetta mahdollisimman laajasti tästä kehitysversiosta, jotta voimme tehdä vielä tarvittavat muutokset ennen sivuston julkaisua, kertoo Salonen.
Yhteyshenkilöt
Seudun uusi verkkopalvelu ja Vaasan kaupunki
projektipäälllikkö Tiina Salonen
puh. 040 179 3065
Vaasan seudun Matkailu Oy
toimitusjohtaja Max Jansson
puh. 040 533 5083
Vaasanseudun Kehitys Oy
markkinointipäällikkö Mari Kattelus
puh. 0400 681 048
Merenkurkku
maailmanperintökoordinaattori Susanna Lindeman
puh. 040 556 2652
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Kom med och bekämpa skadliga spanska skogssniglar9.5.2025 15:14:02 EEST | Pressmeddelande
Spansk skogssnigel är en invasiv art som snabbt sprider sig, och den bär på sjukdomar och hotar trädgårdar. Nu samlas stadsbor för att tillsammans bekämpa arten. Vasa stad ordnar ett bekämpningstalko torsdag den 22 maj 2025 kl. klo 17.00–19.00 bakom koloniträdgården i Hemstrand.
Tule mukaan torjumaan haitallista espanjansiruetanaa9.5.2025 15:13:30 EEST | Tiedote
Espanjansiruetana on nopeasti leviävä vieraslaji, joka kantaa tauteja ja uhkaa puutarhoja. Nyt asukkailla on mahdollisuus osallistua torjuntaan yhteisvoimin. Vaasan kaupunki järjestää torjuntatalkoot torstaina 22.5.2025 klo 17.00–19.00 Kotirannan viljelypalstan takana.
Kaféföretagare till Metviken väljs i en auktion som börjar idag9.5.2025 14:04:54 EEST | Pressmeddelande
Vasa stad söker en kaféföretagare till Metviksparken för sommarsäsongen 2025. En hyresgäst till kaféet söks i en auktion som är öppen i tjänsten Huutokaupat.com 9.5–19.5.2025 till kl. 12.00.
Onkilahden kahvilatoimija valitaan tänään alkavalla huutokaupalla9.5.2025 14:04:53 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunki etsii Onkilahdenpuiston kahvilalle toimijaa kesäkaudeksi 2025. Kahvilan vuokraajaa haetaan huutokaupan kautta, joka järjestetään Huutokaupat.com-palvelussa 9.–19.5.2025 klo 12.00 saakka.
Stadens samarbetsförhandlingar slutförda8.5.2025 16:01:07 EEST | Pressmeddelande
Vasa stads samarbetsförhandlingar har slutförts. Samarbetsförhandlingar fördes på grund av en omorganisering av verksamheten efter överföring av arbetskraftsservicen och rörelseöverlåtelsen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme