WSOY

Tiedote: Supersuosittu Neropatti-sarja laajenee uudella kirjalla ja äänikirjoilla

Jaa
Tänä keväänä Neropatin päiväkirja –faneja hemmotellaan. Sarjan tekijän Jeff Kinneyn uusi kirja "Maailman parhaan kaverin päiväkirja" julkaistaan 24. toukokuuta ja samaan aikaan ensimmäinen erä Neropatin päiväkirjoja saadaan tarjolle myös äänikirjoina.

Jeff Kinneyn Neropatin päiväkirja –sarjan kirjoja on myyty maailmalla yli 200 miljoonaa kappaletta, eri kielillä. Suomessa sarjaa on julkaistu nyt kymmenen vuoden ajan ja suosio on kasvanut etenkin viime vuosina räjähdysmäisesti. Nyt julkaistava uutuus, Maailman parhaan kaverin päiväkirja hyppäsi heti ilmestyttyään bestseller-listojen kärkeen Yhdysvalloissa. Teos kuvaa tuttua Neropatti-maailmaa Gregin parhaan kaverin Rowleyn näkökulmasta.

”Julkaisemme Neropatti-kirjoja nykyään samassa tahdissa yhdysvaltalaisen kustantajan kanssa. On todella hienoa, että voimme nyt tarjota sarjan faneille kaksi uutuuskirjaa vuodessa. Odotan myös jännityksellä, miten sarjakuvaromaaneina julkaistut teokset otetaan vastaan äänikirjoina”, kertoo WSOY:n lasten- ja nuortenkirjakustantaja Paula Halkola. 

Lasten äänikirjamarkkina on lähtenyt Suomessa nopeaan kasvuun ja etenkin lukuaikapalvelut ovat panostaneet lastenkirjavalikoimaan ja perhetileihin. 

”Ahmimisikäisille suunnattujen kirjasarjojen kuuntelu on reippaassa kasvussa lukuaikapalveluissa ja lasten äänikirjojen myynti on nelinkertaistunut alkuvuoden aikana viime vuoteen verrattuna. Werner Söderström Osakeyhtiön kustantamoiden lastenkirjoja kuunnellaan jo yli 80 000 kpl:ta kuukaudessa. Tuttujen kirjahahmojen tähdittämien suosikkikirjojen myynti kasvaa lukuaikapalveluiden vanavedessä myös painettuina”, kertoo WSOY:n myyntijohtaja Veli-Pekka Matilainen.

Lisätietoja:
kustantaja Paula Halkola, paula.halkola(at)wsoy.fi

Arvostelukappalepyynnöt:

tiedotus(at)wsoy.fi

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

WSOY
WSOY
Lönnrotinkatu 18 A
00120 Helsinki

010 5060 200http://www.wsoy.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta WSOY

WSOY julkaisee Tuomas Niskakankaan uuden jännityskirjasarjan - Osasto K:n avausosa ilmestyy kesäkuussa 202623.4.2025 12:00:00 EEST | Tiedote

Suomalaisen jännityskirjallisuuden kärkeen kuuluvan Tuomas Niskakankaan uusi Osasto K -kirjasarja on tarina vallasta, joka toimii ilman valvontaa, ja ihmisistä, jotka eivät enää voi katsoa sivuun. Kirjasarja yhdistää poliittisen trillerin, verkostomaisen valtapelin ja rikostutkinnan tarkasti rakennettuun psykologiseen henkilökuvaukseen. WSOY julkaisee kirjasarjan ensimmäisen osan kesäkuussa 2026. Kirjasarjan toinen osa ilmestyy jo samana syksynä.

Tiedote: WSOY:n syksyn 2025 kirjat on julkistettu15.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote

Kotimainen kaunokirjallisuus Huikeaksi kirjailmiöksi kasvanut Satu Rämön Hildur-sarja saa jatkoa, kun viides osa Tinna ilmestyy lokakuussa. Hildur-sarjan kirjoja on myyty globaalisti jo yli miljoona kappaletta. Ilkka Remeksen ajankohtaisessa Punarutto-trillerissä USA:n ja Euroopan välinen konflikti kärjistyy, kun esiin nousee Berliinin muurin murtumiseen liittyvä tosielämän mysteeri – ja Kreml käyttää tilaisuutensa iskeä. Marko Kilven Undertaker - Kuolemantanssi vie kirjailijan aiemmasta tuotannosta tuttuihin maisemiin, poliisityön ja hautaustoimiston arkeen. Minna Rytisalon Sylvia käsittelee Lapin myyttiä ja legendaa, Petronellaa. Sylvia on romaani siitä, millaista on elää maailmassa, jossa sota on päättynyt mutta epäluulo ei ole hävinnyt. Maria Mustrannan koskettava psykologinen romaani Toivon talo vie ihmisyyden suurten kysymysten äärelle. Laura Gustafssonin Lihakirja on vaikuttava ja peloton romaani vallasta, ruumiista ja rajojen rikkomisesta. Tiina Raudaskosken Ilmiantaja on villi

Anni Ihamäen Kotona-keittokirja saa parikseen keskustelukirjan kotona olemisen ihanuudesta28.3.2025 13:00:00 EET | Tiedote

WSOY julkaisee huhtikuun lopussa Anni Ihamäen uuden keittokirjan Kotona, joka tarjoilee Annin suosikkiohjeita ja tunnelmallisia hetkiä kodin arjesta ja juhlasta. Samaan aikaan painetun kirjan kanssa julkaistaan keskustelukirjasarja Kotona – Keskusteluja, joka syventää keittokirjan aihepiirejä. Anni Ihamäki juttelee sarjassa kiinnostavien vieraiden kanssa kotiin ja ruokaan liittyvistä aiheista. Jaksojen vieraina ovat muun muassa huippukokki Henri Alén ja maisemasuunnittelija Kati Jukarainen. Anni Ihamäki ja hänen puolisonsa Ilkka Ihamäki keskustelevat sarjassa yhteisestä arjestaan ja elämästään pienten lasten vanhempina.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye