Hermannin rantatielle esitetään omaa kaistaa bussi- ja tavaraliikenteelle

Suunnitelmissa esitetään raitiotielle omaa kaistaa Hermannin rantatien keskiosaan. Raitiotietä reunustaisivat viherkaistat, joille istutettaisiin puita. Varikkoyhteyttä varten kiskot on suunniteltu myös Haukilahdenkadulle. Suunnitelmat pohjautuvat Kalasataman raitiotien yleissuunnitelmaan.
Moottoriajoneuvoille suunnitelmassa esitetään molempiin suuntiin pääosin kahta kaistaa. Uloimmat kaistat varattaisiin busseille ja tavaraliikenteelle Verkkosaarenkadun ja Hämeentien liittymän ramppien välillä. Erillisillä kaistoilla halutaan turvata joukkoliikenteen ja tavarakuljetusten sujuvuus. Bussiliikenne Hermannin rantatiellä lisääntyy tuntuvasti tulevaisuudessa, kun useiden nykyisin Rautatientorille ajavien linjojen päätepysäkki siirtyy Kalasatamaan.
Bussi- ja tavaraliikenteen kaistan arvioidaan nopeuttavan bussien kulkua pahimpaan ruuhka-aikaan jopa noin kaksikymmentä minuuttia. Henkilöautoliikenteen matka-ajat kasvaisivat Hermannin rantatiellä ruuhka-aikoina noin 1–4 minuuttia. Arviot on tehty vuodelle 2025 ennustetuilla liikennemäärillä.
Kadun ruuhkaisimman osuuden välityskykyä parannettaisiin lisäämällä kolmas kaista pohjoisen suunnan ajoradalle Kyläsaarenkadun ja Hämeentien liittymän välille. Näin henkilöautojen käytössä oleva kaistamäärä säilyisi tällä osuudella ennallaan bussi- ja tavaraliikenteen kaistoista huolimatta. Kaikkiin risteyksiin tulisi lisäksi ryhmittymiskaistat vasemmalle kääntyville.
– Kadun pohjoispään lisäkaista ei yksinään riitä poistamaan iltapäivän ruuhkia, sillä liikenteen pullonkaula on Kustaa Vaasan tien liittymässä. Liittymän parantamista tutkitaan keskustan ja Malmin välisen raitiotien suunnittelun yhteydessä, kertoo liikenneinsinööri Riikka Österlund Helsingin kaupungilta.
Jalankulun ja pyöräliikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta parannettaisiin rakentamalla kadun molemmille reunoille jalkakäytävät ja yksisuuntaiset pyörätiet, jotka eroteltaisiin toisistaan tasoerolla.
Hermannin rantatien asemakaavalla muutetaan Sörnäistentunnelin aiempaa asemakaavaa. Uudessa asemakaavassa on tehty muutoksia tunnelin pohjoispäähän, erityisesti tunnelin suuaukkoihin Hermannin rantatiellä.
Asemakaavasta päättää lopullisesti kaupunginvaltuusto. Liikennesuunnitelman pohjalta laaditaan katusuunnitelmat, joista päättää kaupunkiympäristölautakunta. Hermannin rantatien muutostyöt tehdään Kalasataman raitiotien rakentamisen yhteydessä. Raitiotien rakentamisen tavoiteaikataulu on 2021–2024.
Kalasataman raitiotie
- Reitti: Nihti–Kalasataman keskus–Vallilanlaakso–Pasilan asema
- Reitin pituus on noin 6 km, uutta rataa rakennetaan noin 4,5 km
- Matka-aika Nihdistä Pasilan asemalle on noin 15 minuuttia
- Keskeisimmät vaihtoyhteydet: Laajasalon pikaraitiotie Nihdissä, Kalasataman metroasema, Pasilan juna-asema
- Kaupunginvaltuusto hyväksyi yleissuunnitelman kesäkuussa 2018. Päätöksestä on valitettu hallinto-oikeuteen.
- Radan edellyttämä asemakaava on hyväksytty Vallilanlaakson osalta kaupunginvaltuustossa 10.4.2019, mutta kaava ei ole vielä voimassa. Kalasataman osa-alueiden osalta asemakaavat ovat voimassa Nihdin asemakaavaa lukuun ottamatta.
- Radan tarkempi suunnittelu on käynnistymässä ja tavoitteena on aloittaa rakentaminen vuonna 2021 ja liikennöinti vuonna 2024
Sörnäistentunneli
- Yhdistää Sörnäisten rantatien ja Hermannin rantatien
- Tarkoitettu henkilö- ja kuorma-autoille
- Tunnelin pituus on noin 1,5 km
- Varmistaa keskustan ja Lahdenväylän suunnan välisen autoliikenteen sujuvuuden Kalasataman kohdalla
- Vähentää läpiajoliikennettä, melua ja päästöjä Kalasataman katuverkossa
- Tunnelin edellyttämä asemakaava on voimassa, kaupunginvaltuusto hyväksyi sen 29.8.2018
- Päätöstä rakentamisesta ei ole tehty
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuomo Näränen
arkkitehti
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
asemakaavoitus
puh. 09 310 20462
tuomo.naranen@hel.fi
Riikka Österlund
liikenneinsinööri
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
liikenne- ja katusuunnittelu
puh. 09 310 37312
riikka.osterlund@hel.fi
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Nästa steg i Kajsaniemiparken är att bygga idrottsplatser12.9.2025 10:06:18 EEST | Pressmeddelande
Nästa steg i totalrenoveringen av Kajsaniemiparken är att bygga den sista delen av cykelbanan mellan Kajsatunneln och Kajsaniemiplanen. Under hösten inleds också byggandet av nya idrottsplatser.
Kaisaniemenpuistossa alkaa seuraavaksi liikuntapaikkojen rakentaminen12.9.2025 10:06:18 EEST | Tiedote
Kaisaniemenpuiston peruskorjauksen työt keskittyvät seuraavaksi pyöräilyn baanan viimeisen osan rakentamiseen Kaisantunnelin ja Kaisaniemenkentän välillä. Syksyn aikana alkavat myös uusien liikuntapaikkojen rakennustyöt.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 11.9.202511.9.2025 18:24:01 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 11.9.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 25.9.2025
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 9.9.20259.9.2025 20:01:38 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 9.9.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Renoveringen av Mannerheimvägen blir klar tre månader i förtid9.9.2025 13:14:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors hittills största gaturenovering blir klar i förtid i september. Det ursprungliga slutdatumet för renoveringen var i slutet av år 2025. Spårvägstrafiken återvänder mellan Runebergsgatan och Grejusgatan måndagen den 8 september.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme