Osuuskauppa Arina

S-market Pudasjärven uudistaminen käynnistyy

Jaa
S-market Pudasjärven uudistaminen käynnistyy kesäkuun alussa. Tuleva uudistus tehdään asteittain loppuvuoden 2019 aikana. Suunnittelun lähtökohtana on asiakastyytyväisyyden varmistaminen, tuotteiden saatavuus, pysyvästi edullisen hintatason säilyttäminen sekä hyvä asiakaspalvelu uudistuksenkin aikana.

Uudistaminen kasvattaa huomattavasti erityisesti S-market Pudasjärven tuoretuotteiden valikoimaa, lisäksi muutkin tuoteryhmät saavat kaivattua lisätilaa. ”Valikoiman suunnittelun pohjana on alueen asukkaiden toiveet ja ostotottumukset, joita kuunnellaan edelleenkin herkällä korvalla, kuten aina on tehty”, kertoo S-market Pudasjärven myymäläpäällikkö Markku Päkkilä.

”Tuleva uudistus helpottaa ja nopeuttaa asioimista sekä parantaa asiakaspalvelun nopeutta mm. uusien itsepalvelukassojen ansiosta. Uudistumisen myötä saadaan myös paljon toivottua lisätilaa erityisruokavalioimien laajentamiseksi”, iloitsee Päkkilä.

Uudistettavan toimipaikan teknisissä ratkaisuissa hyödynnetään uusinta ympäristöystävällistä teknologiaa

S-market Pudasjärven uudistuksen yhteydessä toimipaikan kiinteistötekniikka muutetaan tulevaisuuttakin ajatellen uusimpaan saatavilla olevaan ympäristöystävälliseen ja kierrätyspohjaisen materiaalin hyötykäyttöön perustuvaan lämmön tuotantoon ja käyttöön perustuvaan kiinteistötekniikkaan. Muutoksen myötä rakennuksen energiakulut pienevät merkittävästi aiempaan verrattuna.

”Osuuskauppa Arina haluaa olla omalta osaltaan mukana ilmastotalkoissa. Uudet energiaratkaisut, kuten uudet kylmäjärjestelmät, lauhdelämmön kierrättäminen sekä maalämmön ja led-valaistuksen käyttö varmistavat sen, että uusi myymälä on nyt ja tulevaisuudessa energiaa ja luontoa säästävä”, kertoo ryhmäpäällikkö Antti Siuruainen.

Myymälä palvelee myös uudistuksen aikana

S-market Pudasjärvi palvelee asiakkaita jokaisena päivänä myös uudistuksen aikana. ”Asiakkaiden ei tarvitse olla huolissaan tuotteiden saatavuudesta, palvelusta tai pysyvän edullisen hintatason säilymisestä uudistuksen aikana tai sen jälkeenkään. Nehän ovat meidän asiakaslupaus jokaiselle päivälle, ja ne lunastetaan”, lupaa Päkkilä.

Kaikki nykyiset lisäpalvelut säilyvät ennallaan remontin jälkeen laajoilla palveluajoilla uudistetussa S-marketissa. ”Haluamme varmistaa omalta osaltamme palveluiden säilymisen alueella”, toteaa Siuruainen.

Yhteyshenkilöt

Markku Päkkilä, myymäläpäällikkö S-market Pudasjärvi
044 788 6117


Antti Siuruainen, ryhmäpäällikkö
044 3135 826

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Arina
Osuuskauppa Arina
Nuottasaarentie 1
90400 Oulu

044 788 5899https://arina.fi

Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti yli 195 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 538 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina

Ruoan verkkokaupan palvelut kehittyvät: kuljetusrobotit Haukiputaan ja Oulunsalon S-marketteihin sekä Foodoran kuljetukset uusiin myymälöihin Oulussa ja Rovaniemellä29.4.2025 07:58:00 EEST | Tiedote

Osuuskauppa Arinan suositut robottikuljetukset laajenevat toukokuussa Haukiputaan ja Oulunsalon S-markettien asiakkaiden käyttöön. Robottikuljetukset ovat osa Arinan ja Starship Technologiesin yhteistyösopimusta. Starship Technologies on maailman johtava autonomisten kuljetusrobottien kehittäjä ja valmistaja. Arina laajentaa myös yhteistyötä Foodoran kanssa Oulussa Mäntylän, Myllyojan ja Kuivasjärven sekä Rovaniemiellä Korkalovaaran ja Rantavitikan Sale-myymälöihin.

Arinan vuoden 2024 parhaat työryhmät ja päälliköt palkittiin – Vuoden päällikkö-palkinto Sale Keminmaan Mervi Viitalalle9.4.2025 10:38:41 EEST | Tiedote

Osuuskauppa Arina palkitsi vuoden 2024 parhaat työryhmät ja päälliköt Levillä pidetyillä päällikköpäivillä. Palkintokategorioina olivat vuoden tulokas, vuoden kasvattaja, vuoden työryhmät ja päälliköt sekä vuoden ryhmäpäällikkö. Kaikista palkituista päälliköistä Arinan vuoden päällikön Askelmerkkejä-kiertopalkinnon pokkasi itselleen Sale Keminmaan myymäläpäällikkö Mervi Viitala.

Arinan Pidetään yhdessä pohjoisen puolta -tuki on valittu Vuoden osuustoimintateko 2025-finaliin27.3.2025 10:18:07 EET | Tiedote

Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo ry on julkaissut Vuoden osuustoimintateko 2025-kilpailun kolme finalistia. Lukuisten esitysten joukosta arvovaltainen raati on valinnut finaaliin Osuuskauppa Arinan Pidetään yhdessä pohjoisen puolta -lasten ja nuorten tuen, helsinkiläisen luovan alan osuuskunta Kovameno osk:n ja LähiTapiola Pohjanmaan Älyriistavaroitusjärjestelmien lahjoituksen. Voittaja palkitaan Pellervon Päivässä 2.4.2025 Kulttuurikasarmilla Helsingissä.

Oulun Hiukkavaaran S-marketin suunnitelmat etenevät13.3.2025 10:36:44 EET | Tiedote

Osuuskauppa Arina ja Rakennusliike Lapti ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen yhdessä kehittämästään liikerakennuksesta ja kaksitasoisesta pysäköintirakennuksesta, joita suunnitellaan toteutettavaksi Oulun Hiukkavaaraan. Rakennustyöt olisi tarkoitus aloittaa kevään 2025 aikana ja uusi S-market on suunniteltu avattavaksi asiakkaille tammikuussa 2026. Samaan rakennukseen avautuu myös Liikuntakeskus Voiton toinen toimipiste. Rakennushankkeen työllistävä vaikutus on noin 30 henkilötyövuotta ja investoinnin kokonaissuuruus tulee olemaan n. 8,7 M€.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye