SRV valitsi Quattroservicesin vuoden kumppaniksi
SRV on valinnut vuoden 2015 yhteistyökumppanikseen Quattroservices Oy:n, joka on toiminut SRV:n kumppanina muun muassa logistiikka-, kauppakeskus- ja laboratoriokohteissa.
Vuoden 2015 yhteistyökumppani julkistettiin SRV:n kutsuvierastilaisuudessa, jossa kunniakirjan kävi noutamassa Quattroservices Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Lehtonen.
– Arvostamme tärkeältä kumppanilta saatua kiitosta. Tämä haastaa meidät toimimaan yhtä kiitettävästi myös tulevaisuudessa, Kimmo Lehtonen sanoo, ja muistuttaa, että kiitos kuuluu ennen kaikkea tekevälle joukolle.
Quattroservicesin sähköurakointi on toiminut yhteistyössä SRV:n kanssa useissa kohteissa. Näistä tärkeimpiä ovat Tullinpuomin HUSLAB-talo Helsingissä ja Kauppakeskus Willa Hyvinkäällä. Kohteiden projektipäällikkönä toimi sähköurakoinnin tekninen johtaja Jani Aunola. Hänen kuvailee kohteita vaativiksi.
– Kumpikin urakka on ollut varsinkin aikataulullisesti haastava, Jani Aunola kertoo.
Kunniakirjassa todetaan lisäksi, että ”hyvän yhteistyökumppanin ominaisuuksia on innostunut ja motivoitunut asenne asentajasta johtajaan, jotka ovat omaksuneet SRV:n mallin.”
Quattroservices Oy kuuluu talotekniikkakonserni Quattro Mikenti Groupiin.
Quattroservices Oy
Quattroservices on monipuolinen talotekniikkaurakoitsija Suomessa ja Venäjällä. Palveluihimme kuuluvat sähköurakointi, LVIJA-urakointi, sähkön jakelujärjestelmät, turvajärjestelmät, antennijärjestelmät, ATK-, tele- ja tietoliikenneverkot, lämmitysjärjestelmät, vesi- ja viemärijärjestelmät, ilmastointijärjestelmät, jäähdytysjärjestelmät ja erillisjärjestelmät.
Quattro Mikenti Group Oy
Quattro Mikenti Group -konserni tekee kaikkia LVIJA-, sähkö- ja sprinkleritöitä Suomessa ja Venäjällä. Yritysryhmä on Suomen suurimpia ja kansainvälisimpiä talotekniikka-alan toimijoita. Konsernin palveluksessa on lähes 300 LVI- ja sähköalan ammattilaista. Toimipaikkoja on Suomessa yksitoista ja Venäjällä kaksi. Vuoden 2015 liikevaihto ylsi 80,3 miljoonaan euroon.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kimmo Lehtonen
toimitusjohtaja
Quattroservices Oy
040 9031 223
kimmo.lehtonen@quattroservices.fi
Kimmo Liukkonen
toimitusjohtaja
Quattro Mikenti Group Oy
puh. 050 347 8997
kimmo.liukkonen@qmg.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Quattro Mikenti Group on Suomen suurimpia ja kansainvälisimpiä talotekniikka-alan toimijoita. Teemme kaikkia LVIJA-, sähkö- ja sprinkleritöitä Suomessa ja Venäjällä. Konsernin palveluksessa on noin 900 talotekniikan ammattilaista. Toimipaikkoja on Suomessa kaksikymmentäviisi ja Venäjällä neljä. Vuonna 2018 konsernin liikevaihto oli 167 miljoonaa euroa. www.qmg.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Quattro Mikenti Group
QMG vahvistaa jälleen sprinkleriosaamistaan – PaloControl liittyy Quattroservicesiin14.3.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Talotekniikkakonserni QMG:n suurin tytäryhtiö, Quattroservices Oy, vahvistuu jälleen merkittävällä sprinkleriosaamisella, kun se ostaa PaloControl Oy:n liiketoiminnan. Kaupan myötä Quattroservicesin henkilöstö koostuu yli 200 sähkö- ja LVI-alan ammattilaisesta.
QMG:n vahva tulos tukee Nimlas Groupin kasvua5.3.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Talotekniikkakonserni QMG teki vahvan tuloksen haastavasta markkinasta huolimatta ja kasvatti pro forma -liikevaihtoaan viime vuonna yhdeksän prosenttia 294 miljoonaan euroon. Nimlas Group kasvoi yli 130 yrityksen Pohjoismaiseksi talotekniikkakonserniksi ja ylsi pro forma -liikevaihdollaan 8,8 miljardiin Ruotsin kruunuun.
QMG:n vaasalaisyritykset jatkavat energiatehokkaimman Sokos Hotellin uudistuksen toiseen vaiheeseen27.2.2025 07:15:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa KPO on valinnut Tammi Kiinteistötekniikan ja Automaatio T&N:n mukaan Original Sokos Hotel Royalin mittavan uudistuksen toiseen vaiheeseen. Laaja uudistus on yksi maan energiatehokkaimmista hotellihankkeista ja Osuuskauppa KPO:n historian suurin yksittäinen matkailu- ja ravitsemistoimialan investointi koskaan. QMG:n yritykset vastasivat LVI- ja rakennusautomaatiourakoista onnistuneesti myös ensimmäisessä vaiheessa.
Lämpöjokerille uusi toimitusjohtaja – fokus yritysten ja taloyhtiöiden energiaremonteissa24.1.2025 07:00:00 EET | Tiedote
QMG-talotekniikkakonserniin kuuluvan lahtelaisen Lämpöjokerin toimitusjohtajaksi on nimitetty Mika Räisänen. Päijät-Hämeen johtava lämmitysjärjestelmien toimittaja keskittyy jatkossa yhä vahvemmin kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöasiakkuuksien energiaremontteihin.
QMG:n paloturvallisuuspalvelut vahvistuvat Etelä- ja Keski-Suomessa – FireSec ja Paloilmoitinhuolto Jukka Pohjola yhdistävät voimansa30.12.2024 08:30:00 EET | Tiedote
Talotekniikkakonserni QMG yhdistää vuodenvaihteessa tytäryhtiöidensä FireSecin ja Paloilmoitinhuolto Jukka Pohjolan liiketoiminnat 1.1.2025 ja muodostaa vahvan paloturvallisuuden toimijan. Yhdistymisellä ei ole vaikutuksia henkilöstön asemaan yhtiöissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme