Hämeenmaalle 13 aurinkovoimalaa yhteistyössä Lahti Energian kanssa
4.6.2019 14:52:43 EEST | Osuuskauppa Hämeenmaa | Tiedote
Hämeenmaan toimipaikoissa aurinkovoimaan panostaminen on kannattavaa, sillä aurinkoisena kesäpäivänä toimipaikan energiankulutus voidaan kattaa jopa täysin omalla aurinkovoimalla.
– Kesäisimpinä päivinä esimerkiksi market-toimipaikan energiankulutus kasvaa lisääntyvän jäähdytystarpeen vuoksi, sillä varsinkin kylmälaitteet kuluttavat paljon energiaa, kertoo tekninen isännöitsijä Hannu Tauriainen Hämeenmaalta.
– Pilvipoutaisenakin päivänä sähköä saadaan tuotettua noin 25 % kokonaiskulutuksesta. Aurinkoenergiaa syntyy jonkin verran jopa kovimmilla sateilla, jatkaa Tauriainen. Hän arvioi vuosittaisen säästön olevan noin 15 % toimipaikan kokonaiskulutuksesta. Kaikki tuotettu sähkö hyödynnetään omissa toimipaikoissa, eikä hukkaenergiaa synny.
Uudet aurinkovoimalat rakentuvat seuraavien toimipaikkojen katoille:
Prisma Holma, Hollola ja Forssa; ABC Riihimäki, Tiiriö, Renkomäki ja Forssa; sekä S-market Ankkuri, S-market Forssa, S-market Heinoska, S-market Villähde, S-market Sysmä ja S-market Lammi.
Rakennusselvitykset aloitetaan Ankkurin, Villähteen ja Heinoskan S-marketeista, joissa rakentaminen on määrä aloittaa kesäkuussa. Aurinkopaneelien asentaminen kestää kohteen koosta riippuen 1 - 3 viikkoa.
– Toimipaikkojen valintaan vaikuttivat kattojen pinta-ala ja materiaali sekä varjoton sijainti. Huomioimme aurinkoenergian hyödyntämisen mahdollisuudet myös uusien kiinteistöjen suunnittelussa, kiinteistöjohtaja Ari Järvinen Hämeenmaalta kertoo.
Lujaa paikallista osaamista
– On hienoa, että saamme toteutettua hankkeen paikallisin voimin Lahti Energian kanssa, Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto toteaa. Valinta aurinkovoimalan toteuttajaksi oli helppo, sillä Lahti Energia on merkittävä ja luotettava paikallinen toimija, hän jatkaa.
Mukana hankkeessa on niin ikään lahtelainen perheyritys Lem-Kem Oy, jolla on vankka kokemus vastaavista projekteista.
Osuuskauppa Hämeenmaa tekee jatkuvaa työtä ympäristön ja ilmaston hyväksi esimerkiksi optimoimalla kiinteistöautomaatiota ja kylmälaitteita. Lähivuosien tavoitteena on lisätä edelleen uusiutuvan energian käyttöä. Hämeenmaa on alueellaan jo merkittävä aurinkosähkön tuottaja. Aurinkopaneelit on otettu aiemmin käyttöön Prisma Riihimäellä, Prisma Launeella, Prisma Hämeenlinnassa, Sale Erstassa ja S-market Hennalassa.Lahti Energian kanssa toteutettavan hankkeen myötä Hämeenmaa on S-ryhmän suurin aurinkovoiman hyödyntäjä.
Aurinkoenergiahankkeiden lisäksi S-ryhmä on ollut vahvasti mukana rakentamassa tuulivoimaa. Tällä hetkellä yli puolet Hämeenmaan käyttämästä sähköstä tuotetaan tuulivoimalla.
Hämeenmaan hanke on Lahti Energian toistaiseksi suurin aurinkosähköprojekti.
– Kiitämme Hämeenmaata saamastamme luottamuksesta. Olemme ylpeitä, että juuri meidät valittiin yhteistyökumppaniksi hankkeeseen, toteaa Lahti Energian johtaja Matti Wallin.
Lahti Energian toimittamat aurinkosähköjärjestelmät ovat erittäin toimintavarmoja. Hämeenmaan toimipaikkojen katoille asennettavat laitteistot tulevat myös Lahti Energian etävalvontaan. Pienetkin häiriöt havaitaan Lahti Energian käyttökeskuksessa välittömästi, jolloin huollot voidaan tehdä nopeasti.
Aurinkosähköjärjestelmien huipputehot ovat 70–500 kWp, kokonaisuudessaan 2,4MWp. Hämeenmaan hiilijalanjälki pienenee 320 000 kilogrammalla vuodessa.
Yhteyshenkilöt
Johtaja Matti Wallin, puh. 044 723 5782, Lahti Energia
Kiinteistöjohtaja Ari Järvinen, puh. 050 588 6318, Osuuskauppa Hämeenmaa
Tietoja julkaisijasta
Hämeenmaa – 177 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 177 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
Heinolan Prisman runko nousee silmissä18.3.2026 11:30:00 EET | Tiedote
Heinolan Prisma avataan noin vuoden kuluttua, keväällä 2027. Heinolan Tähtiniemeen rakennettavan Prisman perustusurakka on parhaillaan käynnissä ja kestää arviolta alkukesään.
Prisma Launeen uudistus päättää Hämeenmaan mittavan kylmälaiteuudistusrupeaman11.3.2026 14:03:00 EET | Tiedote
Lahden Prisma Launeen uudistus on valmis, ja myymälän avajaisia vietetään 12. maaliskuuta alkaen. Investoinnin suuruus on seitsemän miljoonaa euroa.
Lisää helppoutta arkeen – tunnin toimitukset laajenevat Forssassa, Hämeenlinnassa, Lahdessa ja Riihimäellä26.2.2026 14:40:00 EET | Tiedote
Ruoan verkkokaupan helppous vetää asiakkaita puoleensa yhä enemmän. Jatkossa kaikki ruoan verkkokaupan pikatoimitukset ovat saatavilla S-kaupat-verkkokaupasta.
Hämeenmaalta turvallinen startti työelämään – alle 18-vuotiaiden kesätyöhaku avautuu maaliskuussa26.2.2026 11:02:39 EET | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaa työllistää tulevana kesänä noin 1 000 kesätyöntekijää ihan perus- ja samalla poikkeuksellisen monipuolisiin tehtäviin osuuskaupan eri toimialoille. Täysi-ikäisten kesätyöhaku järjestettiin tammikuussa, ja alle 18-vuotiaiden nuorten kesätyöhaku on auki 1.–31.3.2026.
Uusi S-Pankin palvelupiste Hämeenlinnan Innoparkissa12.2.2026 09:03:00 EET | Tiedote
Hämeenlinnaan on avattu toinen Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -piste. Piste palvelee ajanvarauksella Innopark 2 -rakennuksessa osoitteessa Vankanlähde 7.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
