MPD

MEDIAKUTSU: MPD-tapahtuma käynnistyy Tampereella – enemmän osallistujia, kumppaneita ja huippuajankohtaista teollisuusasiaa kuin ikinä ennen

Jaa
Suomen ja eurooppalaisen teollisuuden huiput ovat kokoontumassa Suomen tärkeimpään teollisuustapahtumaan MPD:hen Tampereen TähtiAreenalle. Huomenna 5.6. virallisesti käynnistyvä MPD on näyttävämpi, suurempi ja kiinnostavampi kuin kertaakaan aiemmin. MPD lyö myös oman osallistumisennätyksensä: Tampereelle saapuu liki 1000 digitalisoituvan teollisuuden huippuvaikuttajaa 23 eri maasta. Pääteemana huippuajankohtaisessa tapahtumassa on ekosysteemitalous.
Valmiina lähtöruuduissa! Suomen suurimman teollisuustapahtuman MPD:n osallistujat voivat ottaa mittaa tekoälyauto "Markusta" 4.-6.6. Tampereen TähtiAreenalla - jos uskaltavat. Kuva: Futurice.
Valmiina lähtöruuduissa! Suomen suurimman teollisuustapahtuman MPD:n osallistujat voivat ottaa mittaa tekoälyauto "Markusta" 4.-6.6. Tampereen TähtiAreenalla - jos uskaltavat. Kuva: Futurice.

Mediakutsu, muistutus 4.6.2019

”Tänä Brexitin ja orastavien kauppasotien aikana niin kotimaisten kuin kansainvälistenkin ekosysteemien merkitys on nousemassa koko ajan yhä merkittävämmäksi. Ratkaisevan tärkeitä ovat digitalisoitumisen luomat alustatalouden mahdollisuudet, joissa nimenomaan ekosysteemit voivat tarjota portin globaaliin menestykseen”, kuvaa Euroopan valmistavan teollisuuden kattojärjestön Orgalimin presidentti Tomas Hedenborg, joka johtaa MPD:n järjestelytoimikuntaa.

Osallistujamäärän lisäksi myös MPD-kumppaneiden määrä on saavuttanut uuden ennätyksensä: johtavia teollisuusyrityksiä, tutkimuslaitoksia ja muita asiantuntijaorganisaatioita on lähtenyt kumppaneiksi jo 70. Suomen teollisuuden paras osaaminen on erittäin laajasti paikalla. Osallistujat edustavat poikkeuksellisen suuressa määrin yritysten korkeinta johtoa ja muutenkin parasta asiantuntemusta. Startup-kumppaneiden määrä on kaksinkertaistunut.

TähtiAreena on täynnä huippumielenkiintoista asiaa keskiviikkona ja torstaina. Saksasta saapuu mm. professori Hermann Simon, joka lukeutuu Euroopan vaikutusvaltaisimpiin johtajuusguruihin. Japanista Tampereelle tulee visioimaan Hitachilla maailmanmaineeseen noussut tekoälyn tutkija tohtori Kazuo Yano.

Ohjelma on alusta loppuun erittäin korkeatasoinen. Loppuseminaarissa Euroopan ja Suomen teollisuuden tulevaisuutta ruotivat ekosysteemien näkökulmasta mm. Koneen hallituksen varapuheenjohtaja Jussi Herlin, Ponssen toimitusjohtaja Juho Nummela, Etlan uunituore toimitusjohtaja Aki Kangasharju sekä EU:n AI-ryhmän jäsen ja Siemensin tutkimusjohtaja Michael May.

MPD:n Uuden työn alueella demoavat uusia toimintojaan mm. Fastems ja Wapice. MPD:ssä huristelee lisäksi Futuricen mainio tekoälyauto "Markku", jota vastaan teollisuusväki voi kisata. Kisaajat ottavat riskin häviöstä Markun lisäksi myös joukkueelliselle lapsia, jotka kisaavat Markkua vastaan tapahtuman ajan.

Suomeen uutta työtä ideoiden, innovaatioiden, tuotteiden ja palvelujen kautta luova MPIDEA-kilpailu huipentuu finaaliin keskiviikkopäivän päätteeksi. Finalistit pitchaavat ehdotuksensa ja Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen luotsaama tuomaristo julistaa voittajan. Maailman johtava konsulttitalo McKinsey &Company palkitsee voittajan, joka pääsee avaamaan portteja globaaliin menestykseen McKinseyn eksklusiivisessa Growth Accelator -kasvukiihdyttämössä, viiden kuukauden teho-ohjelmassa.

”Niin MPD itsessään kuin todella jännittävä MPIDEA-kisakin ovat tänä vuonna kutkuttavan laadukkaita. MPD:n suuri osallistujamäärä ja osallistujien aivan upea taso on erityisen hieno kiitos meille järjestäjille. On todella palkitsevaa saada olla rakentamassa näin laadukasta ja visionääristä tapahtumaa. MPD:ssä saa jokainen ammentaa uutta tietoa ja luodata lupaavimpia suuntia digitalisoituvassa teollisuudessa”, toteaa Harri Kulmala, DIMECC Oy:n toimitusjohtaja.

DIMECC Oy on Suomen teollisuuden ja tutkimuslaitosten innovaatioekosysteemi ja MPD:n pääjärjestäjä.

MPD:n koko ohjelma löytyy täältä: http://www.mpdays.com/

MPD:n strategiset kumppanit ovat:

ALSO Finland Oy, Beckhoff Oy, Business Finland, DIMECC Oy, Etteplan Oyj, Fastems Oy, Intelligent Industry, McKinsey & Company, Siemens Osakeyhtiö, Teknologiateollisuus ry, Tampereen yliopisto, VTT, Wapice Oy

Mediailmoittautumiset MPD-tapahtumaan, lisätiedot medialle, haastattelupyynnöt:

Jussi Seppälä, 050 529 4562, jussi.seppala@hopiasepat.fi, Janina Granholm, 040 934 8540, janina.granholm@hopiasepat.fi tai Mikko Norros, 040 547 6280, mikko.norros@hopiasepat.fi

MPD-johdon yhteystiedot:

Tomas Hedenborg, MPD-järjestelytoimikunnan pj, 050 310 1999, tomas.hedenborg@fastems.com  

Reijo Tuokko, MPD-ohjelmavastaava, 040 849 0270, reijo.tuokko@dimecc.com

Harri Kulmala, toimitusjohtaja, DIMECC Oy, 040 840 6380, harri.kulmala@dimecc.com

Seuraa somessa: #MPDAYS, #MPIDEA

Avainsanat

Kuvat

Valmiina lähtöruuduissa! Suomen suurimman teollisuustapahtuman MPD:n osallistujat voivat ottaa mittaa tekoälyauto "Markusta" 4.-6.6. Tampereen TähtiAreenalla - jos uskaltavat. Kuva: Futurice.
Valmiina lähtöruuduissa! Suomen suurimman teollisuustapahtuman MPD:n osallistujat voivat ottaa mittaa tekoälyauto "Markusta" 4.-6.6. Tampereen TähtiAreenalla - jos uskaltavat. Kuva: Futurice.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

MPD
MPD
info@mpdays.com


http://www.mpdays.com

Manufacturing Performance Days (MPD) on kansainvälinen huipputason B2B-tapahtuma, joka kokoaa yhteen liki tuhat digitaalisen ja valmistavan teollisuuden vaikuttajaa Suomesta ja ulkomailta. MPD 2019 järjestetään 4.-6.6.2019 Tähtiareenalla Tampereella.

Manufacturing Performance Days (MPD) is an international top level B2B summit bringing together nearly thousand influencers of manufacturing and digitalizing industry from Finland and abroad. MPD 2019 is organized on June 4-6 2019 at Tähtiareena in Tampere, Finland.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta MPD

‘Pain, passion…’ – Finland’s largest industry event MPD defined four routes to success and announced that a new MPIDEA competition will be held in 20217.6.2019 14:23:26 EEST | Press release

Top industry leaders and economists pondered and outlined the different routes companies can take to achieve change and success. KONE’s Jussi Herlin, Etla’s Aki Kangasharju, Ponsse’s Juho Nummela, Siemens’s Michael May as well as Orgalim’s Tomas Hedenborg found four essential factors: Pain, passion, healthy paranoia and policies which encourage risk-taking.

”Tuska, intohimo…” - Suomen suurin teollisuustapahtuma MPD määritti neljä reittiä menestykseen ja julkisti uuden MPIDEA-kilpailun 20217.6.2019 08:30:16 EEST | Tiedote

Teollisuuden ja talouden huippujohtajat pohtivat ja määrittivät yritysten reittejä muutokseen ja menestykseen. KONEen Jussi Herlin, Etlan Aki Kangasharju, Ponssen Juho Nummela, Siemensin Michael May sekä Orgalimin Tomas Hedenborg löysivät neljä keskeistä tekijää: Tuska, intohimo, terve paranoia ja riskinottoon kannustava politiikka.

”Euroopan on oltava yhtenäinen, Saksakaan ei pärjää yksin” – Globaali taistelu teknologiaherruudesta nostaa teollisuuspolitiikan EU-politiikan keskiöön6.6.2019 13:14:44 EEST | Tiedote

Euroopan tärkein teollisuus ajaa voimakkaasti yhtenäistä Eurooppa. ”Teollisuuspolitiikka on tullut takaisin. Kansainvälinen valtataistelu Yhdysvaltain ja Kiinan välillä on asettanut Euroopan asemaan, jossa toimivat vain vahvat yhtenäiset ratkaisut. Tämä nostaa teollisuuspolitiikan EU:n ytimeen ja tehtävää on paljon”, painottaa Malte Logan, EU:n teknologiateollisuuden eurooppalaisen kattojärjestön Orgalimin pääsihteeri. Lohan puhui tänään Suomen tärkeimmässä teollisuustapahtumassa MPD:ssä Tampereella.

‘Europe needs to be united, even Germany can’t cope alone’ – The global struggle for technology supremacy lifts industrial policy to the core of the EU6.6.2019 13:11:41 EEST | Press release

Europe’s most important industry strongly pursues a united Europe. ‘Industrial policy is back. The international power struggle by the US and China has put also Europe in a position, where only strong united answers can work. This lifts also industrial policy to the core of the EU and there’s much to be done’, states Malte Lohan, Director General of Orgalim, the representative of Europe’s technology industries at EU level. Lohan spoke today at MPD, the largest and most important industry event in Finland, held in Tampere.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye