14.6.2019: Opettajat mukaan teknologioiden, oppimisympäristöjen ja -menetelmien suunnitteluun

Osallistava suunnittelu vaihtoehtona ylhäältä ohjatulle toimintamallille
– Osallistava suunnittelu on ennemminkin lähestymistapa suunnittelu- ja kehittämistyöhön kuin menetelmä. Keskeistä on antaa käyttäjille tasavertaiset mahdollisuudet osallistua suunnitteluun yhdessä tutkijoiden, suunnittelijoiden ja kehittäjien kanssa, kertoo FM Ari Tuhkala.
Kouluympäristössä tehdyt aiemmat osallistavan suunnittelun tutkimukset on tehty pääsääntöisesti oppilaiden kanssa, joten Tuhkalan väitöskirjassa keskityttiin opettajiin. Tuhkala kartoitti opettajia käsittelevät tutkimukset viimeisen kymmenen vuoden ajalta ja osallistui kahteen kansainväliseen tutkimushankkeeseen. Ensimmäinen hanke oli oppimistilojen hallintaan tarkoitetun mobiilisovelluksen kehittäminen vuonna 2016 valmistuneeseen Valteri Onerva koulun toimipisteeseen. Toinen oli uuden Teknologiaymmärrys-oppiaineen pilotoiminen kolmessatoista tanskalaisessa peruskoulussa.
Osallistava suunnittelu lähtökohdaksi koulun kehittämistyöhön
Väitöskirjan tärkein anti on, että se laajentaa osallistavan suunnittelun tutkimuskenttää uudelle alueelle. Kahdessa hankkeessa tehdyt havainnot on yhdistetty kirjallisuudesta kartoitettuun aiempaan tietämykseen, joiden pohjalta ehdotetaan kolmea toimenpidettä.
Ensiksi tunnistetaan erilaisten käyttäjäryhmien roolit, tarpeet, oikeudet ja velvollisuudet, jotta voidaan ennakoida mahdolliset ristiriidat eri käyttäjäryhmien välillä. Toiseksi kehittämistyö perustellaan opettajille mahdollisuutena velvollisuuden sijaan. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kehittämistyön ei pitäisi olla opettajalle vain uusi velvollisuus, vaan hänen täytyy saada jotain konkreettista hyötyä osallistumisestaan. Kolmanneksi kehittämistyön tuloksena pitäisi syntyä yhteisöjä, joissa hankkeen tavoitteita jatketaan ja jotka avautuvat uusille toimijoille.
– Osallistava suunnittelu on vaihtoehtoinen lähestymistapa ylhäältä ohjatulle toimintamallille, esimerkiksi silloin kun uutta teknologiaa integroidaan kouluun. Väitöskirjassa rakennetaan pohja tällaiselle kehittämistyölle, sen sijaan että siihen tarjottaisiin valmista ratkaisua, Tuhkala toteaa.
FM Ari Tuhkalan koulutusteknologian väitöskirja "Participatory Design: an Approach for Involving Teachers as Design Partners" tarkastustilaisuus on perjantaina 14.6.2019 klo 11.00 Jyväskylän yliopiston vanhassa juhlasalissa (S212). Vastaväittäjänä on professori Arnold Pears (KTH Royal Institute of Technology, Ruotsi) ja kustoksena on professori Tommi Kärkkäinen (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuus on englanninkielinen.
Ari Tuhkala kirjoitti ylioppilaaksi Raahen lukiosta vuonna 2001. Hän on valmistunut myös restonomiksi matkailualalta vuonna 2006. Hän valmistui vuonna 2014 filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta pääaineenaan koulutusteknologia. Tuhkala aloitti informaatioteknologian tiedekunnassa ensin tutkimusavustajana sekä sovelluskehittäjänä, jonka jälkeen tohtorikoulun rahoituksella vuodesta 2015.
Väitöskirja on julkaistu verkkojulkaisusarjassa JYU Dissertations numerona 92, Jyväskylä 2019, ISSN 2489-9003, ISBN 978-951-39-7782-5 (PDF). Julkaisu on luettavissa JYX-julkaisuarkistossa osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-7782-5 (PDF).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ari Tuhkala
ari.tuhkala@gmail.com
puh. 050 501 7424
Jyväskylän yliopisto, informaatioteknologian tiedekunta
Kati ValpeTiedottaja
Puh:0400 247 458viestinta@jyu.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Sivistys puhututtaa Jyväskylän Kesässä – puheohjelma on julkaistu7.5.2025 08:37:38 EEST | Tiedote
Vuonna 2025, Jyväskylän Kesän 70-vuotisjuhlavuonna, teemana on sivistys. Tämän vuoden puheohjelmassa käsitellään asiantuntijoiden siivittämänä polarisoituvaa ja polarisoitunutta sivistystä, sivistyneen keskustelun tuomaa vapautta ja vastuuta, ylikuluttamisen syitä ja seurauksia, sekä Suomen sivistyspääoman tilannetta.
Tutkijat ovat askeleen lähempänä antineutriinon massan ymmärtämistä6.5.2025 07:05:00 EEST | Tiedote
Neutriinot ja antineutriinot ovat alkeishiukkasia, joilla on pieni mutta toistaiseksi vielä tuntematon massa. Jyväskylän yliopiston kiihdytinlaboratoriossa tehdyt erittäin tarkat atomimassamittaukset paljastivat, että hopea-110-isotoopin isomeeristä tilaa voitaisiin tulevaisuudessa käyttää elektronin antineutriinon massan määrittämiseen. Tulos on merkittävä askel matkalla tulevaisuuden antineutriinomittauksiin.
Väitös: Kielitaidon testaamisen tulisi mitata ymmärrettävyyttä, ei äidinkielisyyttä2.5.2025 12:55:04 EEST | Tiedote
MA Sheryl Cooke tutki väitöstutkimuksessaan, miten englannin kielen maailmanlaajuinen käyttö lingua francana haastaa perinteiset tavat testata kielitaitoa. Hänen mukaansa kielitaidon arvioinnissa tulisi painottaa vähemmän äidinkielenään puhuvien normien mukaista ilmaisua ja enemmän viestinnän toimivuutta kansainvälisissä, todellisissa vuorovaikutustilanteissa.
Mikä tekee kodista kodin? Tuore filosofian väitöskirja tutkii kodin merkityksellisyyttä kokemuksena29.4.2025 13:43:17 EEST | Tiedote
Mikä saa kodin tuntumaan kodilta? Miksi taas kaikki asuinpaikat eivät tunnu kodilta? YTM Olli-Pekka Paanasen väitöstutkimus tarkastelee, miten kokemus kodista rakentuu, millainen on kodin ja asumisen välinen suhde ja miten tunnesiteet kotia kohtaan rakentuvat.
Perinnöllinen lihasvoima pienentää riskiä kuolla sydän- ja verisuonitauteihin29.4.2025 10:26:45 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa toteutetussa tutkimuksessa havaittiin, että miehillä, joilla oli parempaa lihasvoimaa tukeva geeniperimä, oli matalampi riski kuolla sydän- ja verisuonitauteihin. Tämä yhteys oli riippumaton aikuisiän vapaa-ajan fyysisen aktiivisuuden määrästä ja muista elämäntapoihin liittyvistä tekijöistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme