Sähköinen valtakirja helpottaa apteekkiasiointia toisen puolesta
Suomalaiset voivat nyt antaa sähköisen valtakirjan, jolla valtuutetaan toinen henkilö asioimaan puolestaan apteekeissa. Apteekkiasiointi-valtuus annetaan Suomi.fi-verkkopalvelussa ja sillä voi esimerkiksi noutaa reseptilääkkeet tai uusia sähköisen reseptin toisen henkilön puolesta. Valtuus on voimassa kaikissa Suomen apteekeissa.
Sähköisen valtuuden saanut ei enää tarvitse apteekkiin mukaansa potilaan dokumentteja, kuten Kela-korttia tai potilasohjetta.
Sähköisen valtuuden saaneen henkilöllisyys tarkistetaan apteekissa passista, henkilökortista tai ajokortista. Kela-kortti ei käy henkilöllisyyden osoittamiseen. Valtuutetun henkilön tulee kertoa apteekissa, kenen puolesta on asioimassa.
Apteekissa pystytään samalla tarkastamaan myös vanhempien oikeus asioida lastensa puolesta Väestörekisterin tietojen perusteella.
”Tämä auttaa esimerkiksi tilanteissa, joissa pitäisi hakea sairaan lapsen lääkkeet apteekista, mutta lapsen Kela-kortti sattuu olemaan tämän kanssa lääkärissä käyneen puolison lompakossa. Nyt riittää, että mukana on oma henkilöllisyystodistus”, kertoo hankepäällikkö Iiro Salonen Suomen Apteekkariliitosta.
Apteekit hyödyntävät ensimmäisenä Suomessa sähköistä valtuutta myymäläasioinnissa ja se laajenee verkkoapteekkeihin kuluvan vuoden aikana.
Apteekeissa sähköinen valtuutus ei korvaa nykyisiä toimintamalleja, vaan tulee niiden rinnalle uutena vaihtoehtona.
”Suomi.fi-valtuudet helpottaa arkea, kun ei itse pysty hoitamaan asiointiaan esimerkiksi iän, sairauden, ulkomaanmatkan tai muun esteen vuoksi. Tällöin luottohenkilö voi hoitaa asiat helposti sähköisen valtakirjan avulla. Valtuuttaja määrittelee aikavälin ja sen, missä asioissa henkilö saa asioida valtuuttajan puolesta. Suomi.fi-valtuuksissa voi myös helposti perua antamansa valtuuden”, kertoo Palvelut-yksikön johtaja Timo Salovaara Väestörekisterikeskuksesta.
Apteekkiasiointiin valtuutetulla henkilöllä on apteekissa oikeus noutaa reseptilääkkeitä, uusia reseptejä, tarkistaa Kela- ja reseptitietoja, mitätöidä reseptejä ja pyytää yhteenvetoa resepteistä toisen puolesta.
Alaikäisen lapsen vanhemman ei tarvitse tehdä sähköistä valtuutusta. Lailliset huoltajuustiedot tulevat apteekissa näkyviin automaattisesti Väestörekisterikeskuksen tiedoista.
Miten annan valtuuden?
1. Mene osoitteeseen https://suomi.fi
2. Tunnistaudu pankkitunnuksillasi, mobiilivarmenteella tai sirullisella henkilökortilla.
3. Siirry valikosta kohtaan ”Valtuudet”
4. Seuraa palvelun ohjeita. Valitse Valtuusasiat-listalta "Apteekkiasiointi".
Mistä Suomi.fi-valtuuksissa on kyse?
Suomi.fi-valtuuksissa voit antaa ja pyytää asiointivaltuutta.
Voit itse määritellä, mille ajalle annat toiselle henkilölle asiointivaltuuden. Annetun valtuuden voi myös milloin tahansa poistaa. Myös toinen henkilö voi itse pyytää Suomi.fi-valtuuksien kautta valtuutta asioida toisen puolesta.
Näet Suomi.fi-valtuuksissa kaikki antamasi ja saamasi asiointivaltuudet. Näet myös lähetetyt ja vastaanotetut valtuuspyynnöt, jotka ovat voimassa vasta, kun ne on vahvistettu. Palvelusta näkee myös ne valtuudet, joiden voimassaoloaika on päättynyt tai jotka on mitätöity kesken voimassaoloajan.
Kun haluat asioida toisen puolesta, oikeutesi tarkistetaan aina Suomi.fi-valtuuksista.
Vaikka huoltajuussuhde olisi voimassa, Valtuudet-palvelu palauttaa tiedon, ettei puolesta-asiointioikeutta ole, jos lapsella tai toisella huoltajalla on turvakielto, huollonjaosta on määräys tai sopimus (muu kuin asumiseen liittyvä) tai lapsi on otettu huostaan. Apteekin henkilökunta ei saa palvelusta tietoa, miksi puolesta-asiointi oikeutta ei ole.
Lisätietoja kansalaisille:
Apteekit: lähimmän apteekin voit etsiä osoitteessa www.apteekki.fi
Väestörekisterikeskus, https://www.suomi.fi/valtuudet-tunnistaudu/
Kansalaisneuvonta, www.kansalaisneuvonta.fi, p. 0295 000 (avoinna ma-pe 8-21, la 9-15)
Ohjeet Suomi.fi-valtuuksien käyttöön: https://www.suomi.fi/ohjeet-ja-tuki/tietoa-valtuuksista
Mikä on Suomi.fi-valtuudet?
Suomi.fi-valtuudet on osa Suomi.fi-verkkopalvelua, joka kokoaa yhteen kaikki julkiset palvelut.
Suomi.fi-valtuuksissa kansalainen voi valtuuttaa toisen henkilön tai yrityksen asioimaan puolestaan valitsemissaan asioissa. Palvelussa voi myös pyytää valtuutta asioida toisen henkilön tai yrityksen puolesta ja hallinnoida omia valtuutuksiaan keskitetysti. Suomi.fi-valtuudet on osa Väestörekisterikeskuksen tuottamia Suomi.fi-palveluja.
Suomi.fi-valtuudet helpottaa arkea, kun ei itse pysty hoitamaan asiointiaan esimerkiksi iän, sairauden, ulkomaanmatkan tai muun esteen vuoksi. Tällöin luottohenkilö voi hoitaa asiat helposti sähköisen valtakirjan avulla. Valtuuttaja määrittelee aikavälin ja sen, missä asioissa henkilö saa asioida valtuuttajan puolesta. Suomi.fi-valtuuksissa voi myös helposti perua antamansa valtuuden.
Suomi.fi-verkkopalvelu mahdollistaa sähköisen valtuuttamisen lisäksi viranomaisviestien vastaanottamisen paperipostin sijaan sähköisessä muodossa.
Suomen Apteekkariliitto
Suomen Apteekkariliitto ry (www.apteekkariliitto.fi) on yksityisiä apteekkeja edustava yhdistys. Apteekkariliitto kehittää eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoista apteekkitoimintaa osana terveydenhuoltoa ja tuottaa jäsenilleen apteekkitoimintaa tukevia palveluita.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja medialle:
Väestörekisterikeskus, Timo Salovaara, p. 0295 535 303, etunimi.sukunimi[at]vrk.fi
Apteekkariliitto, Iiro Salonen, p. 041 436 1517, etunimi.sukunimi[at]apteekkariliitto.fi
Tietoja julkaisijasta
Väestörekisterikeskus edistää yhteiskunnan digitalisointia ja sähköistä asiointia Suomessa. Vastuullamme olevien kokonaisuuksien häiriötön ja sujuva toiminta on yhteiskunnalle elintärkeää. Ylläpidämme ja kehitämme maamme tärkeintä tietovarantoa, väestötietojärjestelmää, ja tarjoamme väestötietojärjestelmään pohjautuvia tietopalveluja viranomaisille sekä yrityksille. Vastaamme varmennetun sähköisen asioinnin tuottamisesta Suomessa. Tuottamamme varmenteet takaavat turvallisen ja sujuvan sähköisen asioinnin ja työskentelyn mm. julkisessa hallinnossa ja sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla.
Tuotamme ja kehitämme Suomi.fi-palveluja kansalaisten, julkisen hallinnon ja yritysten käyttöön. Palvelujen muodostama kansallinen palveluarkkitehtuurikokonaisuus luo perusedellytykset julkisten sähköisten asiointipalveluiden toteuttamiselle ja suomalaisen yhteiskunnan digitalisoinnille. Väestörekisterikeskus toimii myös digituen valtakunnallisena kehittäjänä ja digituen tuottajien tukijana. Vaalitehtävistä vastuullamme ovat mm. äänioikeusrekisterin ja ehdokasrekisterien luominen, äänioikeusilmoitusten toimittaminen ja äänestyspaikkapalvelun tuottaminen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto
Samarbetsförhandlingarna vid Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata har avslutats12.6.2025 15:13:43 EEST | Pressmeddelande
Samarbetsförhandlingarna vid Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata har avslutats i samförstånd mellan arbetstagarorganisationerna och arbetsgivaren. Förhandlingarna gällde konsekvenser för personalen i och med ändringen av nätverket av service- och verksamhetsställen. Tjänsteställena för ämbetsverkets nuvarande personal finns i fortsättningen på 12 orter. Ändringen medför inget behov av nedskärningar i personalen.
Digi- ja väestötietoviraston yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet12.6.2025 15:13:43 EEST | Tiedote
Digi- ja väestötietovirastossa käydyt yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet työntekijäjärjestöjen ja työnantajan yhteisymmärryksessä. Neuvottelut koskivat palvelu- ja toimipaikkaverkoston muutoksen henkilöstövaikutuksia. Viraston nykyisen henkilöstön virkapaikat sijoittuvat jatkossa 12 paikkakunnalle. Muutokseen ei liity henkilöstön vähentämistarvetta.
Cooperation procedure at the Digital and Population Data Services Agency completed12.6.2025 15:13:43 EEST | Press release
Cooperation procedures at the Digital and Population Data Services Agency have ended with an agreement between the employee organisations and the employer. The procedures concerned the personnel impact of the changes in the network of offices and service locations. The post locations of the Agency’s current personnel will be in 12 municipalities. The changes do not involve a need to reduce the number of personnel.
HelsingforsMissionens och Helsingfors stads digitala stöd i hemmet belönades med utmärkelsen Digitukiteko 2025 – digitala färdigheter och delaktighet för seniorer genom samarbete22.5.2025 15:05:00 EEST | Pressmeddelande
Det digitala stöd som HelsingforsMissionen och Helsingfors stad ordnar har vunnit utmärkelsen Digitukiteko 2025. Det avgiftsfria digitala stödet erbjuder i synnerhet seniorer som riskerar att marginaliseras en möjlighet att stärka sina digitala färdigheter i sitt eget hem. Verksamheten har lyckats kombinera samarbetet mellan den offentliga och den tredje sektorn på ett sätt som kan skalas upp till andra delar av Finland.
HelsinkiMission ja Helsingin kaupungin kotiin tuotava digituki palkittiin Digitukiteko-tunnustuksella 2025 – yhteistyöllä digitaitoja ja osallisuutta senioreille22.5.2025 15:05:00 EEST | Tiedote
HelsinkiMission ja Helsingin kaupungin järjestämä kotiin tuotava digituki on voittanut vuoden 2025 Digitukiteko-tunnustuksen. Maksuton digituki tarjoaa erityisesti syrjäytymisvaarassa oleville senioreille mahdollisuuden vahvistaa digitaitojaan omassa kodissaan. Toiminta on onnistunut yhdistämään kolmannen ja julkisen sektorin yhteistyön tavalla, joka on skaalattavissa myös muualle Suomeen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme