Verkkokaupan Kasvupolku®: Voittajaksi valittiin Pro Nutrition Finland Oy
13.6.2019 17:45:57 EEST | Kasvu Open | Tiedote

Verkkokaupan Kasvupolun voittajaksi valittiin oululainen Pro Nutrition Finland Oy. Kasvupolun kunniamaininnan sai lahtelainen Preeco Trading Oy.
Tuomariston kriteerit Kasvupolun voittajan ja kunniamainitun valinnassa olivat kannattavuus, tiimin valmius ja kasvu – jo tapahtunut ja potentiaalinen.
Tuomariston vakuutti voittaja Pro Nutrition Finland Oy:n hallittu kokonaisuus, osaamisen taso, hyvä tiimi ja kotimainen brändi. Tuomaristo koki, että konseptilla on mahdollisuuksia pärjätä nyt ja tulevaisuudessa.
Pro Nutrition Finland Oy:n verkkokauppa keskittyy muun muassa lisäravinteisiin sekä treenivaatteisiin ja -varusteisiin.
Tuomariston kunniamaininnan saanut Preeco Trading Oy sai kehuja tuloksista, joita yritys on tehnyt vaikealla toimialalla. Kunniamainintaan yrityksen siivitti hyvän tuloksen lisäksi osaava tiimi ja hieno kasvutarina.
Preeco Trading Oy pyrkii tuomaan asiakkaille hinta-laatusuhteeltaan erinomaisia tuotteita alhaisella kulurakenteella. Myyntikanavana toimivat omat verkkokaupat.
Yritykset etenevät valtakunnalliseen finaaliin 100 parhaan kasvuyrityksen joukkoon. Finalistijoukosta valitaan Startup ja Start Again -sarjojen parhaat yritykset valtakunnallisessa Kasvu Open Karnevaalissa. Tapahtuma järjestetään 23.-24.10.2019 Jyväskylässä.
Kasvupolun tuomaristo, kumppanit ja osallistujat
Kasvupolun tuomaristoon kuuluvat Ilona Leppälä (Oscar Software), Markus Laurio (Paytrail), Jarno Lahtinen (Oscar Software), Maiju Fernelius (Posti Group), Suvi Tikkanen (Paytrail) ja Seppo Sneck (Largo Capital).
Verkkokaupan Kasvupolulla mukana ovat polkukumppanit Posti, Paytrail ja Oscar Software.
Kasvupolun maksuttomaan sparraukseen osallistuivat myös Chia de Gracia Oy, CHOICE Finland Oy ja G Beauty Lab Oy Helsingistä, Aniverse Oy ja Saurum Osakeyhtiö Kuopiosta, KOTO Designmarket Jyväskylästä, Taitonetti Oy Oulusta, Decora House Oy Ylöjärveltä, Carccu Sastamalasta, Hevari Oy Heinolasta, Juomatarviketukku Lappo Oy Piikkiöstä, Suomen Tukkumyynti Oy Tampereelta ja Oy Diabet Ab Maskusta.
Kasvupolun lisätiedot
Oona Ikonen
040 555 5543
oona.ikonen@bang.fi
Emma Varis
040 485 5999
emma.varis@bang.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kasvu Open
Putting Finland on the Map: Meet the SUPERFINNS 202625.2.2026 10:00:00 EET | Tiedote
The SUPERFINNS® program pushes companies beyond Finland’s borders with next-level sparring for funding and global growth. Nordea and the partner jury are scouting for companies with global scalability and validated market demand.
Kasvu Openin kumppaniverkosto vahvistaa pk-yritysten kasvun edellytyksiä5.2.2026 11:57:17 EET | Tiedote
Kasvu Openin ja sen laajan kumppaniverkoston yhteinen missio suomalaisten pk-yritysten kasvun tukemiseksi jatkuu vahvana. Suuri osa pitkäaikaisista kumppaneista jatkaa verkostossa myös vuonna 2026 – kumppanuudet takaavat sparrausohjelmien laadun ja jatkuvuuden.
Sparrauksesta kumppaniksi – Dashboa mukaan sparraamaan tulevaisuuden menestystarinoita5.2.2026 11:53:01 EET | Tiedote
Kasvu Openin kumppaniverkosto saa vahvistusta digitaalisen markkinoinnin ja datan asiantuntijoilta, kun Dashboa liittyy kumppaniksi. Dashboan tarina on erityinen: yritys on aiemmin hakenut vauhtia omalle kasvulleen Kasvupolku®-sparrauksesta sekä kansainvälistymiseen tähtäävästä SUPERFINNS®-ohjelmasta.
Tilaa ja paikallista voimaa kasvulle – Kielo Kasvu Openin kumppaniksi5.2.2026 11:50:30 EET | Tiedote
Kasvu Openin kumppaniverkosto laajenee toimitila-asiantuntemuksella, kun kotimainen kiinteistönomistaja Kielo liittyy mukaan tukemaan suomalaisia kasvuyrityksiä. Kumppanuus tuo Kasvu Open -yhteisöön toimijan, joka tuntee yritysten tilatarpeet läpi kasvun vaiheiden — aina toimistotiloista tuotanto- ja varastoratkaisuihin.
Vuoden kasvuyritys -tuomaristoon kuusi piinkovaa ammattilaista29.1.2026 07:37:49 EET | Tiedote
Kasvu Open jakaa Suomen halutuimman kasvun tunnustuksen vuosittain yhdelle yritykselle. Vuoden kasvuyrityksen valitsee Kasvu Openin kokoama tuomaristo. Tuomaristo edustaa näkemyksiä liiketoiminnan eri teemoista, viestintäosaamisesta kasvun rahoittamiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
