JHL:n jäsenistö tulevasta neuvottelukierroksesta: Kiky-tunnit pois tai kunnon korvaus, palkankorotukset yleiskorotuksena
14.6.2019 10:49:08 EEST | Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL | Tiedote
JHL on viimeisimpien neuvottelukierrosten alla kysynyt jäseniltään heidän mielipiteitään tulevista neuvottelutavoitteista. Ensi talven sopimusneuvottelujen valmistelu aloitettiin jälleen jäsenille suunnatulla alustavalla kyselyllä sopimustavoitteista. Kysely järjestettiin toukokuussa, ja siihen vastasi noin 8 500 henkilöä. JHL:n neuvottelupäällikkö Kristian Karrasch on erittäin tyytyväinen kyselyn vastaajamäärään.
- Suuri kiitos kaikille vastaajille. Aiempiin kyselyihin verrattuna vastaajien määrässä on tapahtunut huikea nousu. Voimme vain arvailla, johtuuko tämä kiinnostus kylmästä kyydistä, jota palkansaajat ovat yhteiskunnassa viime vuosina saaneet.
Kiky peruttava tai rahaa pöytään
JHL:n jäsenet ovat vahvasti sitä mieltä, että Kikyn työajanpidennykset on peruttava – se on ihan periaatteellinen kysymys. Kuitenkin 54 prosenttia vastanneista hyväksyisi työajan pidennyksen säilyttämisen, jos rahaa pistetään riittävästi pöytään. Vain noin kolmasosa vastanneista vaatii ehdottomasti työajan lyhentämistä. Mitä nuorempia ikäryhmiä tarkastellaan, sitä valmiimpia JHL:läiset ovat hyväksymään työajanpidennyksen säilyttämisen rahallista korvausta vastaan.
Yleiskorotus on valttia
Lähes 85 prosenttia vastaajista kannattaa palkankorotusmuotoa, jossa suurin osa olisi kaikille maksettavaa yleiskorotusta. Paikallisesti sovittavien erien suhteen mielipiteet jakaantuvat selvästi. Kannattajia on jonkin verran enemmän kuin vastustajia. Huomioon on kuitenkin otettava se, että neljäsosa vastaajista ei osannut ottaa asiaan kantaa.
- Mitä nuoremmasta jäsenryhmästä on kyse, sitä harvemmat ovat osanneet ottaa kantaa paikallisen erän tarpeellisuuteen. Kenties paikallisten erien neuvottelumekanismi on jäänyt vieraaksi, pohdiskelee JHL:n tutkimuspäällikkö Pertti Mäkelä.
Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä www.jhl.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.
Euroja vai prosentteja?
Kaikille samansuuruisen euromääräisen korotuksen kannalla on 42 prosenttia vastaajista. Lähes yhtä paljon kannatusta – 35 prosenttia vastaajista - on myös sekalinjalla.
- Mitä vanhempaan ikäryhmään vastaajat kuuluvat, sitä useammin he kannattavat samansuuruista euromääräistä korotusta kaikille. Vastaavasti mitä nuorempia ikäryhmiä tarkastellaan, sitä enemmän kannatetaan euro- ja prosenttikorotuksen yhdistelmälinjaa, Mäkelä toteaa.
Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä www.jhl.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.
Huomio työaikojen terveysvaikutuksiin
Tärkeimmiksi työaikoihin liittyviksi tavoitteiksi JHL:läiset nostivat työaikojen terveysvaikutukset ja työpäivän yhtäjaksoisuuden. Työpäivän yhtäjaksoisuuden tärkeys näyttää korostuvan iän karttuessa samoin kuin huoli työaikojen terveellisyydestä.
Ympäristöasioiden liittäminen sopimusneuvotteluihin askarruttaa
Vain vajaa neljännes JHL:läisistä olisi valmis nostamaan sopimusneuvotteluihin mukaan ilmastonmuutosta hillitseviä tai muuhun ympäristöystävälliseen toimintaan tähtääviä tavoitteita. Puolet vastaajista ei osaa ottaa asiaan kantaa. Naiset suhtautuvat miehiä myönteisemmin ympäristöasioiden liittämisen työehtosopimusneuvotteluihin. Huomionarvoista on, että ympäristöasioiden huomioon ottaminen työehtosopimusneuvotteluissa ei ole pelkästään nuorison juttu, vaan iäkkäimmissä jäsenissä on suhteellisesti jopa hieman enemmän valmiutta kiinnittää huomiota ympäristöasioihin.
Kyselyn tuloksia on käsitelty sekä sopimusneuvottelijoiden että hallituksen taholla. Neuvottelupäällikkö Kristian Karrasch korostaa, että kyselyllä on keskeinen merkitys sopimustavoitteiden valmistelussa.
- Jäsenten mielipiteet antavat meille selkänojaa neuvotteluihin valmistautumisessa. Elokuussa työstämme tavoiteluonnoksia ja niistä kysymme jäseniltä mielipidettä, hän sanoo.
Karraschin mukaan pääosa vastauksista vahvistaa käsitystä jäsenkunnan näkemyksistä. Aktiivien ja rivijäsenten näkemykset sopimustavoitteista ovat hyvin yhtenäiset. Mukana on kuitenkin myös yllättäviä tuloksia.
- Sekalinjan kannatus palkankorotuksissa on todella yllättävä asia. Sitähän ilmoitti kannattavansa kolmannes vastaajista. Jossain määrin yllättävää on myös se, että jäsenistömme on valmis harkitsemaan rahakorvauksen hyväksymistä Kikyn työajanpidennyksestä. Tämä kertoo varmaankin siitä, että eri työaikamuodoissa työajan pidennys koetaan eri tavalla, Karrasch toteaa.
Lisätietoja
neuvottelupäällikkö Kristian Karrasch, 040 7289 046
tutkimuspäällikkö Pertti Mäkelä, 040 8416 130
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHLSörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI
010 77031http://www.jhl.fi
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n yli 200 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
JHL: Joka neljäs nainen kokee raskaus- ja perhevapaasyrjintää1.5.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL:n tietojen mukaan joka neljäs nainen Suomessa on kohdannut raskaus- tai perhevapaasyrjintää työelämässä.
JHL: Kehysriihen tulos heikentää julkista taloutta ja kurittaa palveluja23.4.2026 16:04:26 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL pitää hallituksen kehysriihen linjauksia kokonaisuutena karmeina sekä julkisen talouden että työntekijöiden näkökulmasta. Hallitus on päätöksillään pahentanut alijäämäkehitystä sen sijaan, että olisi vahvistanut talouden kestävyyttä.
JHL: Pelkät leikkaukset eivät tasapainota valtion budjettia15.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL muistuttaa, että valtiontaloutta ei saada kestävälle uralle vain menoja leikkaamalla. Keskeinen ongelma on tulojen ja menojen eritahtinen kasvu: menot kasvavat selvästi tuloja nopeammin, mikä pitää velkaantumisen käynnissä leikkauksista huolimatta.
JHL julkaisi vaalitavoitteensa: Työperäinen hyväksikäyttö kuriin ja irtisanomissuoja takaisin8.4.2026 09:13:13 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL vaatii suunnanmuutosta vuoden 2027 eduskuntavaaleissa. Työelämään tarvitaan iso remontti, ja työntekijöiden turva pitää palauttaa.
JHL: Suomi ei tarvitse hankintalakikatastrofia taloutta rokottavien sotien rinnalle27.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Ammattiliitto JHL muistuttaa, että kiistelty Orpo-Purran hankintalakiesitys on parhaillaan eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsittelyssä. Päävaliokunta on talousvaliokunta. Suomen talous mataa ja ennusteet talouskasvulle alenevat koko ajan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
