SDP:n Eloranta: Hallituksen panostukset lisätalousarvioesityksessä ammatilliseen koulutukseen ovat elintärkeitä

− Osana hallituksen Osaamisen, sivistyksen ja innovaatioiden Suomi -kokonaisuuden kertaluonteisia tulevaisuusinvestointeja esitetään ammatillisen koulutuksen opettajien palkkaamiseen lisäystä 20 miljoonalla eurolla. Vain harva 16-vuotias nuori kykenee tehokkaaseen itseohjautuvaan oppimiseen, joten opettajien määrän kasvattaminen ja lähiopetuksen lisääminen sekä opiskelijoiden ohjaamisen kehittäminen työpaikoilla ovat avaintekijöitä siinä, että ammatillisen koulutuksen opiskelija pystyy saattamaan opinnot motivoituneena loppuun ja saa tarvitsemansa koulutuksen pärjätäkseen työelämässä, Eloranta painottaa.
Eloranta pitää lisätalousarviota osoituksena siitä, että hallitus myös ryhtyy ripeästi toteuttamaan koulutuspolitiikan suunnanmuutosta. Ammatillisen koulutuksen haasteet olivat runsaasti esillä myös kevään eduskuntavaaleissa ja nyt hallitus myös reagoi näihin haasteisiin.
− Jo hallitusohjelmasta kävi selväksi se suuri linjanmuutos, joka koulutuspolitiikassa on tapahtunut Rinteen hallituksen aloittaessa tehtävässään. Edellisen hallituksen mittavien koulutusleikkausten jälkeen koulutus nähdään jälleen voimavarana ja siihen panostetaan, Eloranta toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eeva-Johanna Eloranta
Puh:050 523 2309Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Filatov: Sosiaalinen eheys on särkynyt13.9.2025 15:00:00 EEST | Tiedote
Suomen suurin haaste ei ole talous, vaan sosiaalisen eheyden säilyttäminen. Suomi on rakentunut pitkälti keskinäiselle luottamukselle – sille, että jokainen saa tarvitessaan tukea ja että säännöt ovat kaikille samat. Jos kuilu hyväosaisten ja heikommin pärjäävien välillä kasvaa liian suureksi, tämä luottamus alkaa murentua.
SDP:n Tuppurainen: Orpon oikeistohallitus on epäonnistunut hoitamaan taloutta – tulostaulu on armoton13.9.2025 12:54:06 EEST | Tiedote
Pääministeri Orpo puhui tänään Ylen ykkösaamussa kuinka Suomea ei voi rakentaa velalla. Kuitenkin hänen johtamansa oikeistohallitus ottaa kuluvana vuonna peräti 13 miljardia uutta velkaa ja jättää vaalikauden perinnöksi kaikkien aikojen velkasaldon. Tavallisia suomalaisia kurittaa ennätyksellinen työttömyys, eikä miljardien veronkevennyksistä jää keskituloiselle palkansaajille ja yrittäjille juuri mitään käteen. SD-eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen näkee, että hallitus on pettänyt niin suomalaiset kuin omat tavoitteensa.
SDP:n Eloranta: Varsinais-Suomen hälyttävä työttömyystilanne vaatii välittömiä toimia13.9.2025 09:10:54 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta pitää Varsinais-Suomen työllisyystilannetta erittäin hälyttävänä. Maakunnan pitkäaikaistyöttömyys lähestyy jo koko mittaushistorian huippua. Eloranta vaatii hallitukselta toimia yhä kasvavan pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi.
SDP:n Piritta Rantanen: Hallituksen kärkitavoite työllisyydestä on muuttunut kärkimaaksi työttömyydessä13.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Hallituksen tulostaululla on rumia lukemia: työllisten määrä on vähentynyt 78000:lla, Suomen työttömyys on Euroopan kärkitasoa, enää vain Espanja on edellä. Hallituksen olisi jo herättävä siihen, että työttömien aseman kurjistaminen ei luo Suomeen uusia työpaikkoja, sanoo SDP:n Piritta Rantanen.
SDP:n Elisa Gebhard: Munasolujen pakastaminen julkiseksi palveluksi12.9.2025 17:16:23 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Elisa Gebhard on jättänyt toimenpidealoitteen, jossa ehdotetaan munasolujen ennakoivan pakastamisen tarjoamista julkisena palveluna. Hänen mukaansa syntyvyyskeskusteluun tarvitaan vähemmän nuorten naisten patistamista ja enemmän mahdollisuuksien tarjoamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme