Vaasan hulevesimaksu on nyt lainvoimainen
Tekninen lautakunta päätti 14.10.2015 hulevesimaksun käyttöönotosta Vaasassa ja hyväksyi maksun määräytymisen perusteet. Hulevesimaksu laitettiin täytäntöön 12.12.2018 kuntalain 143§ nojalla.
– Odotettavissa oli, että päätös hulevesimaksuista saavuttaisi lainvoiman jatkovalituksesta huolimatta. Hulevesimaksu on jo käytössä useissa kunnissa, kertoo teknisen toimen johtaja Markku Järvelä.
Vesihuoltolain ja Maankäyttö- ja rakennuslain 1.9.2014 voimaan tulleet muutokset siirsivät hulevesien hallinnan kunnan järjestettäväksi. Muut vesiasiat ovat edelleen vesihuoltolaitoksen tehtäviä.
Hulevesijärjestelmällä ehkäistään tulvavahinkoja
Kiinteistöjen omistajatiedot kerätään hulevesimaksua varten kiinteistörekisteristä vuosittain 31.12. ja kuntatekniikka hoitaa maksujen laskutuksen talouspalveluiden avustuksella kerran vuodessa edellisen vuoden tilinpäätöksen valmistuttua.
– Ensimmäiset laskut lähetetään tänä vuonna syksyn kuluessa. Asiasta tiedotetaan tarkemmin elokuussa, kertoo Järvelä.
Hulevesimaksu on tarkoitettu kattamaan kaupungin hulevesijärjestelmän ylläpidosta ja kehittämisestä syntyviä kustannuksia. Hulevesijärjestelmä koostuu pumppaamoista, katujen kuivatuksen putkista ja ojista, hulevesialtaista, puistojen kuivatusratkaisuista ja alueellisista hulevesiratkaisuista, jotka yhdessä palvelevat kaupungin asukkaita. Kaupungin hulevesijärjestelmän kehittämisellä ja paremmalla ylläpidolla pyritään myös varautumaan tulvien vaikutuksiin ja minimoimaan niistä aiheutuvat vahingot.
Laajimmat hulevesijärjestelmän kehittämishankkeet vuonna 2018 olivat Pohjolankadun kuivatukseen liittyvät investoinnit ja Singsbyntien ojan kunnostaminen. Lisäksi uutta hulevesijärjestelmää rakennettiin Yttersundomiin, Länsiniittyyn ja yli kymmenen kadun yhteyteen. Investointeihin kuului myös Klemetinpuiston tulvavesihallintaa ja Ravilaakson alueen hulevesijärjestelmän esirakentamista sekä lukuisia muita kohteita.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Toimistoinsinööri Antti Ruokonen, puh. 040 839 4226, antti.ruokonen@vaasa.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Kutterhamnens vinterförvarings- och båtplatser försvinner11.9.2025 15:00:00 EEST | Pressmeddelande
Kutterhamnens båt- och vinterförvaringsplatser tas ur bruk och rivs, eftersom Gränsbevakningsväsendet inrättar en sjöbevakningsstation vid objektet sommaren 2027.
Kutterisataman talvisäilytys- ja venepaikat poistuvat11.9.2025 15:00:00 EEST | Tiedote
Kutterisataman vene- ja talvisäilytyspaikat poistetaan käytöstä ja puretaan, koska kesällä 2027 kohteeseen perustetaan merivartioasema Rajavartiolaitoksen toimesta.
PÖL - Barnens kulturveckor ordnas igen i oktober11.9.2025 12:23:29 EEST | Pressmeddelande
Pöl - Barnens kulturveckor, som produceras av Vasa stads kultur- och bibliotekstjänster, bjuder igen på många aktiviteter och upplevelser för barnfamiljer under hela oktober.
LÄTÄKKÖ – Lasten kulttuuriviikot tulee jälleen lokakuussa11.9.2025 12:23:24 EEST | Tiedote
Vaasan kaupungin kulttuuri- ja kirjastopalveluiden tuottama Lätäkkö – lasten kulttuuriviikot tuo jälleen runsaasti tekemistä ja elämyksiä lapsiperheille koko lokakuun ajan.
Tillfälliga trafikarrangemang på Karlebyvägen 11.910.9.2025 15:00:00 EEST | Pressmeddelande
Gång- och cykelvägen på Karlebyvägen vid Verkstadsgatan 22 stängs tillfälligt 11.9 på grund av fasadarbeten på byggnaden. Trafiken styrs till en omväg.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme