Varman omistama Finlaysonin alue houkuttelee teknologiayrityksiä

Mikrokomponentti- ja kuluttajaelektroniikkaratkaisujen toimittaja AAC Technologies avasi viime syksynä tuotekehitysyksikön Tampereen Hervantaan, ja nyt yritys vuokrasi Euroopan pääkonttorilleen 740 m2 kokoiset toimistotilat Varman omistamalta Finlaysonin alueelta. Myös tuotekehitysyksikkö siirtyy Finlaysonille.
– AAC:n toimisto sijaitsee Siperian rakennuksen 2. kerroksessa, jossa aiemmin oli Aamulehden toimintoja. Tiloihin tehtiin varsin mittavat muutostyöt vuokralaisen toiveen mukaisesti nopealla aikataululla parissa kuukaudessa. Tiloihin toteutettiin uusia neuvotteluhuoneita, laboratoriotiloja sekä uudistettiin valaistus, keittiötilat sekä lattioiden pintamateriaalit, kertoo Varman kiinteistöpäällikkö Kai Niinimäki.
AAC pääsi muuttamaan tiloihin kesäkuun alkupuolella.
– Uudet toimitilat täyttävät tarpeemme paremmin kuin osasimme edes toivoa. Keskeinen sijainti oli tärkein kriteeri tiloja valittaessa. Halusimme Tampereen ytimeen. Avarat ja valoisat tilat tuovat viihtyvyyttä ja puitteet, joita voi ylpeänä esitellä, niin läheltä kuin kaukaa tulleille vieraille. Meillä oli erinomaiset mahdollisuudet vaikuttaa toimitilojemme käytettävyys- ja sisustussuunnitteluun, kertoo AAC Technologiesin Tampereen yksikön johtaja Eero Päivänsalo.
AAC Technologiesin tavoitteena on kasvattaa henkilöstömääräänsä Tampereella 200 työntekijään vuoteen 2025 mennessä.
– Finlayson on ollut aikansa moderni tuotantokeskus, joka jo sellaisenaan huokuu tekemisen energiaa. Sijainti kaupungin kansallismaisemassa sekä loistavat kulkuyhteydet vaikuttavat positiivisesti jopa rekrytointiin. Tampereen keskustaan on helppo matkustaa vaikka Aasiasta, Päivänsalo jatkaa.
Sijainti, yhteisöllisyys ja palvelut Finlaysonin alueen vetovoimatekijöinä
Viimeisen kolmen vuoden sisällä AAC:n lisäksi kolme suurta teknologiayritystä Digia, Solteq, Jolla ja Intopalo Digital ovat sijoittaneet toimitilansa Finlaysonin alueelle. Lisäksi kymmenittäin pienempiä teknologiayrityksiä on löytänyt paikkansa Finlaysonin alueen rakennuksista.
– Alue on houkutteleva työskentely-ympäristö keskeisen sijaintinsa sekä luovan ja monipuolisen vuokralaisyhteisönsä ansiosta. Alueella on hyvät palvelut ja esimerkiksi lounasravintolat lähellä. Yhdessä vuokralaisten kanssa suunniteltavilla muutostöillä pystymme luomaan modernit, viihtyisät ja yksilölliset toimistotilat vaikka itse rakennus olisikin rungoltaan jo yli satavuotias. Myös vuokrahinnoittelumme on kilpailukykyinen, Kai Niinimäki kertoo.
Finlaysonin alue on Tampereen keskustassa sijaitseva historiallinen tehdasalue, josta on muodostunut nykyaikainen yli 100 yrityksen työpaikkakeskittymä ja vapaa-ajankeskus. Hyvät liikenneyhteydet, lounasravintolat, viihdepalvelut, päivittäistavarakauppa sekä yli 600 autopaikan pysäköintilaitos P-Plevna palvelevat alueella työskenteleviä ja vierailevia ihmisiä.
Vuonna 2020 vietetään Finlaysonin alueen 200-vuotissyntymäpäivää. Juhlavuodelle on suunnitteilla runsaasti tapahtumia ja muita elämyksiä nähtäväksi ja koettavaksi alueen uniikissa miljöössä. Juhlavuotta suunnitellaan yhteistyössä alueen vuokralaisten kanssa.
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on vastuullinen ja vakavarainen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla noin 900 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2018 Varman maksutulo oli 5,1 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 5,7 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli maaliskuun 2019 lopussa 45,8 miljardia euroa.
Lisätietoja:
Kiinteistöpäällikkö Kai Niinimäki, Varma, etunimi.sukunimi@varma.fi tai puh. 040 7298144
Tampereen yksikön johtaja Eero Päivänsalo, AAC Technologies, etunimi.sukunimi@aactechnologies.com tai puh. 050 4871992
Viestintäpäällikkö Marjut Tervola, Varma, etunimi.sukunimi@varma.fi tai puh. 045 673 0120
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Varma on suomalaisen työn eläkevakuuttaja ja työkykyjohtamisen edelläkävijä. Tehtävämme on turvata eläkkeet nyt ja tulevaisuudessa. Varma on myös vastuullinen ja vakavarainen sijoittaja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varma
Muutoksia Varman organisaatioon – Markus Aho nimitetty varatoimitusjohtajaksi ja Tarja Syvälä uutena jäsenenä Varman johtoryhmään29.4.2025 12:00:49 EEST | Tiedote
Varman hallitus on nimittänyt yhtiön varatoimitusjohtajaksi Varman sijoituksista vastaavan johtajan Markus Ahon (DI). Samalla yhtiön eläke- ja vakuutuspalvelut yhdistetään uudeksi Eläke- ja vakuutuspalvelut -toiminnoksi. Toiminnon johtajaksi on nimitetty Varman eläkejohtaja Tarja Syvälä (KTM), josta tulee samalla Varman johtoryhmän jäsen. Hän raportoi tehtävässään toimitusjohtaja Risto Murrolle. Nimitykset ja organisaatiomuutos tulevat voimaan 1.5.
Varman tutkimus: kolmannes henkilökohtaisista avustajista kokee työssään psykososiaalista kuormitusta29.4.2025 09:41:55 EEST | Tiedote
Varma kartoitti kyselytutkimuksella vakuuttamiensa henkilökohtaisten avustajien työoloja ja työkyvyn tilaa. Avustajat kokevat työssään eniten psykososiaalista kuormitusta. Keskeiset voimavarat ovat työn merkityksellisyys, sujuva yhteistyö työnantajan kanssa sekä vaikutusmahdollisuudet. Valtaosa avustajista arvioi työkykynsä hyväksi.
Värdet på Varmas placeringar nästan på samma nivå som i början av året – Stark solvens ger trygghet på en ovanligt skakig marknad25.4.2025 12:01:53 EEST | Pressmeddelande
Efter första kvartalet uppgick marknadsvärdet på Varmas placeringar till 64 miljarder euro. Värdet på placeringarna var på nästan samma nivå som i början av året. En diversifiering mellan världsdelar och tillgångsslag har burit upp placeringsavkastningen när värderingen av amerikanska aktier har sjunkit. Marknaden har präglats av en betydande osäkerhet.
Varman sijoitusten arvo lähes alkuvuoden tasolla – Vahva vakavaraisuus antaa turvaa epätavallisessa markkinaheilunnassa25.4.2025 12:01:53 EEST | Tiedote
Varman sijoitusten markkina-arvo oli ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen 64 miljardia euroa. Sijoitusten arvo oli lähes alkuvuoden tasolla. Hajauttaminen maanosittain ja omaisuuslajeittain on kannatellut sijoitustuottoja, kun yhdysvaltalaisten osakkeiden arvostukset ovat laskeneet. Markkinoille leimallista on ollut huomattava epävarmuus.
Value of Varma’s investments close to the level at the start of the year – strong solvency safeguards against unusual market volatility25.4.2025 12:01:53 EEST | Press release
At the end of the first quarter, the market value of Varma’s investments stood at EUR 64 billion, i.e. close to the level at the start of the year. Diversification across continents and asset classes supported investment returns as the valuations of US equities decreased. The markets have been characterised by major uncertainty.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme