Jyväskylän yliopisto

Terveydenhuolto kyberhyökkäysten kohteena

Jaa
Uutinen 23.6.2016: Lahdessa kaupungin tietoverkkoon päässyt haittaohjelma vaikeutti mm. terveysasemien ja hammashoitoloiden toimintaa. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä katkaisi verkkoyhteydet Lahteen, jotta vahingot eivät olisi levinneet laajemmalle yhtymän palveluihin.

Tämä ei ollut poikkeuksellinen uutinen. Terveydenhuolto on ollut jo vuosien ajan erilaisten kyberhyökkäysten kohteena. Esimerkiksi vuonna 2018 tietomurron kohteeksi joutui pelkästään Yhdysvalloissa 13,3 miljoonaa potilastietoa (nimiä, sosiaaliturvatunnuksia, puhelinnumeroita, osoitteita, luottokorttitietoja ja myös terveystietoja).

Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnassa tehdyssä tutkimuksessa analysoitiin 65 kansainvälistä ja suomalaista, vuosina 2013–2018 raportoitua, kyberhyökkäystä terveydenhuoltojärjestelmää vastaan. Niissä korostuvat tietojen kalastelumenetelmät, kiristysohjelmat, palveluestohyökkäykset, hakkeroinnit, virusohjelmat ja laitteiden sekä tallenteiden varkaudet tai katoamiset. Osassa tapauksia tietomurto havaittiin vasta pari vuotta tapahtuman jälkeen. Kyberhyökkäysten jälkeinen toimintojen palautustyö saattoi kestää kuukausia ja maksaa yli 10 miljoona euroa.

Terveydenhuoltoalalla tietojenkäsittelyyn kohdistuu aivan erityisiä vaatimuksia

Potilastietojen eheys ja saatavuus ovat äärimmäisen tärkeitä potilaiden turvallisen hoidon kannalta. Tietojen luottamuksellisuutta on suojattava, paitsi yksityisyyden suojan takaamiseksi, myös henkilötietojen rikollisen käytön estämiseksi. Erityisen huomionarvoista on, että koko terveydenhuoltoympäristön toimivuus on kriittisen tärkeää potilaiden hoidolle.

SOTE on keskeinen kansallinen kriittinen infrastruktuuri

Kansainvälisten tutkimusten mukaan yli 80 prosenttia terveydenhuollon organisaatioista on joutunut viime vuosien aikana kyberhyökkäysten kohteiksi ja vain puolet niistä olivat riittävästi varautuneita hyökkäyksiin. Hyökkäyksistä aiheutuvia uhkia ovat muun muassa hoidon tai palvelun häiriöt (seurauksena ääritapauksessa potilaan kuolema), henkilöstön harhauttaminen huijaussähköpostilla tai väärennetyillä verkkosivustoilla kirjautumistunnusten hankkimiseksi tai haittaohjelmien asentamiseksi, potilastietojen menetys, tietomurto, tietojen vuotaminen, kiristys ja pakottaminen arkaluonteisia vuotaneita tietoja hyödyntämällä ja immateriaalioikeuksien varastaminen.

Kyse on merkittävästä uhasta

Tilanne vaatii terveydenhuoltojärjestelmän rakentamista ”Security by Desing” -periaatteella. Rakennettaessa uusia digitaalisia sairaaloita, perustettaessa Genomikeskusta tai sosiaali- ja terveystietojen toissijaisen käytön yhteydessä tulee kyberturvallisuusratkaisuiden olla keskiössä suunnittelusta järjestelmien rakentamiseen ja operatiiviseen käyttöön.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Martti Lehto
Työelämäprofessori
martti.lehto@jyu.fi
puh 0400 248080


Pekka Neittaanmäki
UNESCO-professori
pekka.neittaanmaki@jyu.fi
puh. 040 550 7005


Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunta

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Apulaisprofessori Paavo Penttilä on inspiroitunut luonnon materiaaleista27.5.2025 07:05:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän yliopiston fysiikan laitoksen uuden apulaisprofessorin Paavo Penttilän tavoitteena on tuottaa uudenlaista tietoa kasvien soluseinien rakenteista ja ominaisuuksista. Tietoa voidaan hyödyntää esimerkiksi vastustuskykyisten viljelyskasvien ja hiiltä sitovien uusien puumateriaalien kehittämisessä. Penttilä on juuri saanut tutkimukseensa 1,5 miljoonan euron rahoituksen Novo Nordisk -säätiöltä.

Kotkan kaupunki on perhoslajistoltaan Suomen rikkain kunta26.5.2025 07:05:00 EEST | Tiedote

Kunnallisen maan käytön suunnittelu eli kaavoittaminen vaikuttaa luonnon monimuotoisuuteen, jonka ylläpitämiseksi päättäjät tarvitsevat tietoa kuntansa lajirikkaudesta ja uhanalaisten lajien määrästä. Lajirikkaus on suurinta hyönteisissä, joista parhaiten tunnetaan perhoset. Jyväskylän yliopiston tutkijat arvioivat suomalaisten kuntien perhoslajiston monimuotoisuutta ja uhanalaisten lajien määriä havaiten Kotkan kaupungin olevan perhoslajistoltaan Suomen rikkain kunta. Kaikkien uhanalaisin perhoslajisto löytyi Enontekiön kunnasta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye