
”Esteetöntä ja esteettistä” – Polaria Oy yhteistyöhön Tuusulan asuntomessujen Villa Mikaelin kanssa

Villa Mikael on toinen osa yhteisöllistä asumisratkaisua, joka on esteetön, esteettinen, ekologinen, elinikäisesti terve ja älykäs sekä aktiivista arkea tukeva ja helpottava. Polaria Oy valikoitui yhteistyökumppaniksi erityisesti laajan avustevalikoiman sekä allergisoimattoman materiaalin puolesta. Polaria Oy toimittaa taloon avusteita, kuten tukikaiteita, tukikahvoja sekä istuimia, joiden tarkoituksena on helpottaa ja mahdollistaa tavallista elämää, silloin kun liikkuminen on rajallista.
– Avustetuotteillamme tuetaan tilojen esteettömyyttä mutta myös estetiikkaa. Avusteet on erityisesti valittu sopimaan talon värimaailmaan. Toiveenamme on, että ihmiset näkisivät avusteet myös esteettisinä sisustuselementteinä, kertoo Polaria Oy:n projektimyyntipäällikkö Tommi Miettinen.
Toiveissa esteetön, kaunis ja toimiva koti
Villa Mikael on Mikael Turtiaisen tuleva koti. Mikael oli lupaava tanssija, joka voitti nuorten miesten hip hop soolossa MM-hopeaa vuonna 2003. Vuonna 2008 elämä pysähtyi ja alkoi alusta, kun Mikael jäi raitiovaunun alle. Hänellä todettiin erittäin vaikea aivovamma, jonka takia Mikael joutui opettelemaan kaiken, niin liikkumisen kuin puhumisenkin, alusta.
Mikael tekee päivittäin valtavasti töitä kuntoutumisen eteen. Mikael itse ei kuntouta aivovammaa, vaan pyrkii pääsemään siitä eroon. Hän on elävä esimerkki siitä, että vammautumisen ei tarvitse tarkoittaa, että asiat olisivat huonosti. Villa Mikaelista tulee sekä esteetön että esteettinen ja kaikki ratkaisut on tehty juuri Mikaelin näkökulmasta helpottamaan hänen elämäänsä.
– Meidän tavoitteenamme on luoda aidosti esteetön ympäristö Mikaelille. Se tarkoittaa mahdollisimman toimivaa elinympäristöä, joka tukee itsenäistä elämää ja osallistumista yhteiskuntaan. Aidosti esteettömässä ympäristössä otetaan myös huomioon ihmisen toiminnalliset häiriöt, kertoo Mikaelin isä Petri Turtiainen.
Taloprojektia voi seurata osoitteessa VillaMikaelVillaSanni.com.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Annamari SaloViestintä ja markkinointi
Puh:040 541 1194annamari.salo@polaria.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Polaria Oy kehittää, valmistaa ja markkinoi metallisia kylpyhuonekalusteita. Teräksestä valmistetut tuotteet ovat kestäviä ja pitkäikäisiä – sekä lopulta myös kierrätettäviä. Polarian tehdas sijaitsee Mäntyharjulla, Etelä-Savossa ja työllistää yli 50 henkilöä. Polarialla on vuodesta 1997 asti ollut Avainlippu!
Anna Roiskua – Polaria kestää!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Polaria Oy
Polarialle tytäryhtiö Ruotsiin3.1.2024 13:39:36 EET | Tiedote
Suomen johtava metallisten kylpyhuonekalusteiden valmistaja, mäntyharjulainen Polaria Oy, on perustanut tytäryhtiön Ruotsiin. Toimintansa vuoden 2024 alussa aloittanut yhtiö, Polaria AB, vastaa Polaria-tuotteiden myynnistä koko Ruotsin alueella.
Polarian kesätyöhaku on nyt auki1.2.2023 09:29:07 EET | Tiedote
Polaria Oy:n kesätyöhaku on jälleen käynnissä. Työllistämme tänäkin vuonna useita kesätyöntekijöitä erilaisiin tuotannon työtehtäviin.
Polaria mukana Tukholman huonekalumessuilla30.1.2023 14:48:23 EET | Tiedote
Maailman suurin skandinaavisen muotoilun tapahtuma Stockholm Furniture Fair järjestetään Tukholmassa helmikuun 7.-11. päivä 2023. Polaria Oy on mukana messuilla esittelemässä Suomessa valmistettuja vedenkestäviä kylpyhuonekalusteita osastolla AG:70.
Avointen ovien päivä 6.10.20.9.2022 14:26:09 EEST | Tiedote
Suomalaisen työn liiton järjestämä Tervetuloa meille -viikko saapuu jälleen. Tervetuloa tutustumaan Polarian ja Veiston tehtaisiin Mäntyharjulle!
Polaria on mukana FinnBuildissa – Tule sinäkin!30.8.2022 11:02:25 EEST | Tiedote
Suomen suurin rakennusalan messu FinnBuild järjestetään jälleen neljän vuoden tauon jälkeen. Polaria Oy on mukana messuilla esittelemässä kotimaisia ja vedenkestäviä kylpyhuonekalusteita osastolla 7e111.