Jääkiekon MM-pokaalijuhla rantautuu Vaasaan 12.7.
Suomen maajoukkueen huikea esitys kevään MM-kisoissa toi Suomelle jo kolmannen maailmanmestaruuden, ja ensi kertaa jääkiekon historiassa myös Vaasa sai omat mestarinsa. Nyt on siis aika juhlia vaasalaista menestymistä ja paikalle odotetaankin suurta paikallista urheiluyleisöä. Juhlan järjestävät Vaasan kaupunki sekä Vaasan Sport.
Sisäsatamaan pystytettävällä lavalla nähdään Vaasan Kaupungin sekä Vaasan Sportin edustajia, haastattelussa on myös tulevaisuuden mestareita Junior Sportista. Kunniaa mestareille tekee kiekkojunioreiden kunniakuja jääkiekkomailoineen.
Hyväntekeväisyyshuutokaupassa kaupataan mestareiden pelipaitoja ja muuta rekvisiittaa. Ilta huipentuu Sam`s Garage -yhtyeen esiintymiseen, jonka aikana yleisöllä on mahdollisuus käydä onnittelemassa mestareita sekä ottaa yhteiskuvia ja nimikirjoituksia.
Pokaalijuhlan aikataulu
15.40 Musiikki alkaa juhlapaikalla
16.00 Maailmanmestarit Manner, Koivisto ja Kiviranta tuovat pokaalin ja avaavat juhlan
- mestareiden haastattelu
- Vaasan Kaupungin tervehdyksen ja muistamisen tuo Joakim Strand
- Vaasan Sportin kiitospuhe kasvateilleen
- jääkiekkojunioreiden haastattelut
- mestarit siirtyvät yleisön pariin kuvauksia ja nimikirjoituksia varten, paikalla myös Tony Sund
- hyväntekeväisyyshuutokauppa
17.00 Sam`s Garage esiintyy
Yhteyshenkilöt
Vaasan Sportin toimitusjohtaja Jyrki Niemi, puh. 050 555 40 55, jyrki.niemi@vaasansport.fi
Vaasan kaupungin hallintojohtaja Anna-Maija Iitola, puh. 040 590 5219, anna-maija.iitola@vaasa.fi
Tietoja julkaisijasta
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Alltid soliga Vasa är Nordens energihuvudstad som förenar innovativitet, teknologi, högklassiga tjänster, mångsidigt utbildnings- och kulturutbud och positiv energi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Tillfälliga trafikarrangemang på Karlebyvägen 11.910.9.2025 15:00:00 EEST | Pressmeddelande
Gång- och cykelvägen på Karlebyvägen vid Verkstadsgatan 22 stängs tillfälligt 11.9 på grund av fasadarbeten på byggnaden. Trafiken styrs till en omväg.
Kokkolantiellä tilapäisiä liikennejärjestelyitä 11.9.10.9.2025 15:00:00 EEST | Tiedote
Kokkolantien kevyen liikenteenväylä tullaan sulkemaan tilapäisesti 11.9.2025 Konepajakatu 22:n kohdalla rakennuksen julkisivutöiden takia. Liikenne ohjataan kiertotielle.
Lärare får ny hjälp med vardagens utmaningar i klassrummet10.9.2025 10:51:47 EEST | Pressmeddelande
Två konsultativa sjukhuslärare började jobba för Vasa stad i augusti. Hanna Rusk och Mikaela Stens har i uppgift att stöda lärare när det gäller bekymmer med en enskild elev eller en elevgrupp.
Uutta apua opettajille arjen haasteisiin luokassa10.9.2025 10:48:20 EEST | Tiedote
Vaasan kaupungin palveluksessa on elokuussa aloittanut työnsä kaksi konsultatiivista sairaalaopettajaa. Hanna Ruskin ja Mikaela Stensin tehtävänä on olla opettajien tukena, jos yksittäisen oppilaan tai oppilasryhmän koulunkäynnistä nousee huolia.
Pohjanmaalta Pariisiin – kansanmusiikki ja klassinen kohtaavat kaupunginorkesterin konsertissa8.9.2025 14:30:02 EEST | Tiedote
Vaasan kaupungintalo täyttyy musiikista perjantaina 12. syyskuuta, kun kaupunginorkesteri johdattaa yleisön matkalle Pohjanmaan lakeuksilta aina Pariisin konserttisaleihin asti. Konserttia johtavat viulistivirtuoosit Minna Pensola ja Antti Tikkanen, joiden energinen ote lupaa vauhdikasta iltaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme