Hiihdetäänkö vuoden 2026 talviolympialaisissa 200 metrin sprinttimatkalla?

– Vuoden 2019 MM-hiihdoissa Seefeldissä naisten sprinttimatka oli 1,2 kilometriä ja miesten 1.6 kilometriä. Uudessa sprinttikokeilussa matka olisi pituudeltaan 200-400 metriä. Kilpailu koostuisi useasta karsintalähdöstä, ja yhdessä lähdössä olisi kerrallaan 2 tai 3 hiihtäjää. Jokaisella hiihtäjällä olisi oma kaistansa, kuten pikajuoksuissa. Kilpailu huipentuisi viimeiseen lähtöön, jossa 2 hiihtäjää ratkaisisi voiton, Hämäläinen selittää.

Hän esittelee lisää mahdollisuuksia radan toteutukseen:

– Hiihtoladulla voisi olla myös kaarre, jolloin hiihtäjien lähtöpaikat olisi porrastettu samaan tapaan kuin esimerkiksi 200 metrin juoksussa.

Hämäläinen ja Siltaoja työskentelevät molemmat Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa, ja Hämäläinen toimii myös LIKES-tutkimuskeskuksessa. Tutkijoiden ehdotus sisältyy heidän tutkimusartikkeliinsa, joka on julkaistu kansainvälisessä lehdessä Olympika. The International Journal of Olympic Studies.

Hämäläisen mukaan sprinttikokeilussa on tärkeää, että testattava matka olisi samanmittainen sekä miesten että naisten sarjassa.

– Ei ole perusteltua lisätä eripituisia matkoja miehille ja naisille. Parhaimmillaan kokeilu kääntäisi suksia siihen suuntaa, että arvokisoissa hiihtomatkojen pituudet yhtenäistettäisiin miesten ja naisten sarjoissa, Hämäläinen sanoo.

Tutkijat ehdottavat, että kokeilu käynnistyisi ensin harjoituskilpailuina. Se etenisi pienistä paikallisista kilpailuista mahdollisesti kansallisiin ja kansainvälisiin kilpailuihin. Huipentumana olisivat MM-hiihdot sekä talviolympialaiset, jos kokeilu osoittautuu onnistuneeksi alemmilla tasoilla.

Ehdotuksen taustalla filosofinen urheilulajianalyysi

– Kaatumiset ja törmäykset ovat tavallisia tämänhetkisessä sprinttihiihdossa. Kilpailijat hiihtävät usein nipussa, ja ratkaisut tapahtuvat nopeasti. Suomalaisille saattaa esimerkiksi muistua mieleen, miten Ristomatti Hakola kaatui Seefeldin MM-hiihtojen parisprintissä vuonna 2019 ja mahdollisuus mitaliin karkasi, Hämäläinen taustoittaa.

Sprintin monet kaatumiset saivat tutkijat pohtimaan, nakertavatko ne liikaa lajin urheilullista arvoa, kun sattuman rooli kasvaa. Sprinttikilpailut voidaankin esimerkiksi mieltää enemmän spektaakkelimaiseksi yleisöviihteeksi kuin perinteiseksi urheilukilpailuksi, jossa kilpailtaisiin siitä kuka on nopein. He tekivät sprinttihiihdosta filosofisen urheilulajianalyysin, jossa he hyödynsivät muun muassa Hämäläisen aikaisemmin kehittämää kolmen kriteerin mallia paremmuudesta.

– Filosofisen urheilulajianalyysin perusteella sprinttihiihto ei ole poikkeuksellinen laji, vaikka kilpailijoiden paremmuusjärjestystä ei aina saada yksiselitteisesti selville. Ehdotuksemme lyhyemmistä sprinttimatkoista kuitenkin tarjoaisi suuremman mahdollisuuden sille, että paras urheilija voittaa kilpailun. Ehdotus säilyttäisi myös sprinttihiihdon intensiivisen tunnelman, Hämäläinen toteaa.

Hän korostaa, että heidän ehdotuksensa on perusteiltaan filosofinen. Kokeilun onnistuminen edellyttää kuitenkin käytännön testausta sekä alkuperäisen ehdotuksen hiomista ja kehittelyä.

– Ehdotuksemme muistuttaa siitä, että filosofinen ajatustyö koskettaa arkielämää, eikä ole erillään siitä, Hämäläinen päättää.

Kuuntele myös tutkimuspodcast, jossa Hämäläinen keskustelee tutkimuksesta ja kokeilusta yhdessä LIKESin Maria Rantalan kanssa!

Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä w.soundcloud.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.