Punainen Risti ja Ilosaarirock aloittavat yhteistyön seksuaalista häirintää vastaan

Punainen Risti ja Ilosaarirock aloittavat työn seksuaalisen häirinnän kitkemiseksi festareilla. Tänä vuonna Ilosaarirockissa toimii ensimmäistä kertaa Punaisen Ristin yhteyshenkilö seksuaalisen häirinnän vastaiselle työlle. Tapahtuman järjestyksenvalvojat ohjaavat häirinnän uhrin keskustelemaan yhteyshenkilön kanssa ja myös järjestyksenvalvojat koulutetaan toimimaan oikein häirintätilanteissa.
– Humalatila ei tarkoita sitä, että saisi käyttäytyä epäkunnioittavasti. Myöskään toisen humalatilaa ei missään tilanteessa saa hyväksikäyttää. Näiden asioiden esille nostaminen festariympäristössä on todella tärkeää, Suomen Punaisen Ristin seksuaaliterveyden suunnittelija Annukka Tapiola sanoo.
Yhteyshenkilö tekee tiivistä yhteistyötä Punaisen Ristin päihdetyön, seksuaaliterveyden, henkisen tuen sekä ensiavun vapaaehtoisten kanssa. Yhteyshenkilön tukena on myös Punaisen Ristin päihdetyön suunnittelija. Hän on toiminut myös Rikosuhripäivystyksen vapaaehtoisena muun muassa seksuaalirikosten uhrien tukihenkilönä.
– Tarkoitus ei ole tehdä tästä yhden kesän kampanjaa, vaan ottaa tämä osaksi Suomen Punaisen Ristin seksuaaliterveyden ja päihdetyön ohjelmaa, Tapiola kertoo.
Toiminnalle on tarvetta
Suomen Punainen Risti on tehnyt monien vuosien ajan vapaaehtoistoimintaa festivaaleilla muun muassa ensiavun, henkisen tuen ja seksuaalineuvonnan saralla. Ilosaarirockin ja Suomen Punaisen Ristin mukaan uudenlaiselle toiminnalle on tarvetta.
– Olimme viime kesänä mukana tutkimuksessa, jossa selvitettiin ihmisten festareilla kokemaa häirintää. Toki olemme tunnistaneet ongelman jo aiemmin ja tehneetkin kampanjointia jo muutamia vuosia sitten, Ilosaarirockin vastaava tuottaja Petri Varis kertoo.
Petri Variksen mukaan festivaalien suurten ihmismäärien takia kaikille käyttäytymissäännöt eivät ole selvät. On myös tärkeää tiedostaa, mikä on viatonta flirttiä ja minkälainen toiminta menee häirinnän puolelle.
– Selkeiden tapausten lisäksi festareilla tapahtuu harmaalla alueella olevaa lähestymistä. Henkilö saattaa pitää omaa toimintaansa hyväksyttävänä, vaikka se häiritsee toista. Siksi haluamme kasvattaa ihmisten ymmärrystä asiasta, jotta jokainen voi tarvittaessa korjata käytöstään, Varis toteaa.
Ilosaarirockissa ovat olleet monena vuonna mukana Punaisen Ristin kaikki festivaalityön muodot: ensiapu, päihdetyö, seksuaaliterveys ja henkinen tuki. Siksi on luontevaa, että myös uusi toiminta aloitetaan Ilosaarirockin kanssa.
Lisätietoja:
Suomen Punaisen Ristin seksuaaliterveyden suunnittelija Annukka Tapiola. Haastattelupyynnöt viestinnän asiantuntija Sari Häkkisen kautta, p. 040 581 0346.
Ilosaarirockin vastaava tuottaja Petri Varis, p. 044 293 6889.
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista humanitaarisista järjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Finlands Röda Kors är en av de största humanitära organisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.
Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Omsorg till sjöss och i trafiken gör sommaren trygg – notera sex Olycksfallsdagens säkerhetstips9.6.2025 06:15:00 EEST | Pressmeddelande
Semesterresor, båtliv och bad ökar finländarnas rörlighet både till sjöss och i trafiken. Samtidigt ökar antalet olyckor. Den nationella Olycksfallsdagen hålls fredagen den 13:e juni.
Huolellisuus vesillä ja liikenteessä tekevät turvallisen kesän – ota talteen Tapaturmapäivän turvallisuusvinkit9.6.2025 06:15:00 EEST | Tiedote
Lomareissut, veneily ja uiminen lisäävät suomalaisten liikkumista niin vesillä kuin liikenteessäkin. Samalla tapaturmat lisääntyvät. Tapaturmapäivää vietetään perjantaina 13. kesäkuuta.
Finlands Röda Kors stöder mathjälp i Somalia via sin katastroffond – 1,6 miljoner barn under fem år lider av undernäring3.6.2025 06:15:00 EEST | Pressmeddelande
Finlands Röda Kors beviljar 270 000 euro ur sin katastroffond för mathjälp i Somalia. Den humanitära krisen i Somalia är en av världens mest komplexa kriser.
Suomen Punainen Risti tukee ruoka-apua Somaliassa katastrofirahastostaan – 1,6 miljoonaa alle viisivuotiasta lasta kärsii aliravitsemuksesta3.6.2025 06:15:00 EEST | Tiedote
Suomen Punainen Risti myöntää 270 000 euroa katastrofirahastostaan ruoka-apuun Somaliassa. Somalian humanitaarinen kriisi on yksi maailman monimutkaisimmista kriiseistä.
Röda Korsets utmärkelse Humanitär handräckning till Mustafe Muuse8.5.2025 06:25:00 EEST | Pressmeddelande
Finlands Röda Kors beviljar utmärkelsen Humanitär handräckning till långdistanslöparen Mustafe Muuse. Muuse har berättat om rasism som han mött och talar starkt för humanitet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme