Katepal 70 v – uusi miljoonainvestointi käynnistyy Lempäälän tehtaalla maanantaina

Keskiviikkona käynnistyvältä tuotantolinjalta valmistuu uudenlaista kumibitumikatetta, jonka alkuperäinen nimi on suoraan englannista käännettynä ”arkkitehtoninen kattolaatta”.
– Uusi tuotantolinja lisää kapasiteettiamme merkittävästi ja heijastaa omistajiemme vahvaa uskoa tulevaisuuteen. Laattatyyppi on alun perin kehitetty USA:ssa, jossa siitä on tullut markkinoiden eniten myyty omakotitalojen kate. Se on kerroksellinen ja kolmiulotteisen vaikutelman tuova laatta, joka on vahvempi ja kestävämpi kuin perinteinen kattolaatta. Olemme ainoa valmistaja Suomessa, mutta tuote on suunnattu pääosin vientiin, kertoo Katepalin toimitusjohtaja Mikko Pellinen.
Katepalin Lempäälän tehtaalta valmistuu vuosittain noin 20 miljoonaa neliömetriä katetuotteita, joista noin kaksi kolmasosaa menee vientiin. Tärkeimmät vientimaat ovat Venäjä ja Ruotsi, jonne yhtiö palkkasi juhannuksen alla ensimmäisen paikallisen myyntipäällikön. Katepalin vientitoiminta alkoi jo 1950-luvulla.
– Suomalainen laatu on koko brändimme kulmakivi. Se korostuu etenkin Venäjällä. Emme pärjää paikallisten valmistajien hinnoille mm. raaka-aineiden ja tullin kustannusten takia. Niinpä panostamme tuotteidemme ja palveluidemme laatuun, toimitusjohtaja Pellinen kertoo.
Viherkatot, aurinkopaneelit ja ympäristöarvot ohjaavat tuotekehitystä
Katepalin uusi laattojen pakkauslinja käyttää lähes 20 prosenttia aiempaa vähemmän muovia. Yhtiöllä on menossa useita ympäristöystävällisyyttä lisääviä kehitysprojekteja, joista osa liittyy omaan tuotantoon ja osa kokonaisuuksiin, kuten aurinkopaneelien asennustapoihin. Niitä kehitetään yhdessä paneelien ja kiinnikkeiden valmistajien kanssa.
Kaupunkirakentamisessa viherkattorakentamisen yleistyminen, joka pohjautuu asumisviihtyisyyden lisäksi hulevesien hallintaan, on sekin ohjannut tuotekehitystä.
– Kumibitumikermi on hyvä vedeneriste, mutta viherkatoilla kasvien juurten voimakas kasvu oli haaste, joka piti ratkaista. Sitä varten kehitettiin viherkattokermi. Se ohjaa juurten kasvua ja estää juurien pääsyn rakenteisiin. Lisäksi viherkatoille on kehitetty oma salaojalevy, kertoo Katepalin tuoteinsinööri Rami Mustonen.
Ei pätkätyötrendille – palkkalistoilla myös oma keittäjä
Ensimmäisten kattohuopien rakenteessa käytettiin 70 vuotta sitten lumppuhuopaa. Tukikerrosmateriaalit ovat vaihtuneet vuosien varrella polyesteriin ja lasikuituun, seosaine SBS-kumibitumiin. Kehityksen myötä laattojen kestävyys ja tekniset ominaisuudet ovat nousseet katemateriaalien kärkijoukkoon.
Myös rakennusala elänyt lukuisia rakennemuutoksia, mutta Katepalin omistus on pysynyt yhdellä suvulla. Yhtiön hallituksessa vaikuttaa jo kolmas sukupolvi. Suomalainen rakentamiskulttuuri on sen sijaan muuttunut parissa vuosikymmenessä merkittävästi.
– Enää ei tule juurikaan vastaan isäntiä, jotka naputtelevat kattolaatat omatoimisesti itse rakentamansa talonsa katolle. Kattotyöt ostetaan palveluna, mikä näkyy urakointiyritysten roolin kasvuna, Mikko Pellinen sanoo.
Katepal ei myy tuotteitaan suoraan yksityishenkilöille. Ostajia ovat rautakaupat ja urakoitsijat, joista osa tekee suuria tasakattoja ja toinen osa pienempiä omakotitalokattoja.
– Suurin osa tilauksista toimitetaan 1-2 päivän kuluessa. Jos paikallinen asiakas soittaa meille tänään, nosturiauto on nostamassa tuotteita katolle huomenna aamulla kello 7. Tuotteiden laatu, hyvä asiakaspalvelu ja luotettavuus ovat meille kriittisen tärkeitä avainasioita, Pellinen kertoo.
Katepal on outo lintu nykyisessä pätkätöiden ja kvartaalien maailmassa. Yhtiö uskoo kaikessa tekemisessään pitkäjänteisyyteen. Se näkyy paitsi investointeina, myös työpaikkojen pysyvyytenä. Monien työtekijöiden lapsetkin ovat tulleet Katepaliin töihin. Palkkalistoilla on yhä myös oma keittäjä ja ruokalassa tarjotaan joka päivä omassa keittiössä tehtyä ruokaa.
– Luotettava työnantajamaine lienee henkilöstön pysyvyyden osasyy, mutta myös mahdollisuus oppia ja edetä työuralla vaikuttanee asiaan. Tätä työtä ei opeteta missään, vaan se on opittava käytännössä. Lähes jokainen työnjohtajamme on noussut tehtäväänsä aloitettuaan aikanaan tuotantokoneella. Olemme löytäneet todella hyvää henkilöstöä, jonka kanssa on ilo jatkaa uudelle vuosikymmenelle, sanoo Mikko Pellinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Pellinen, toimitusjohtaja
mikko.pellinen@katepal.fi | 050 5557534
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Katepal Oy on vuonna 1949 perustettu Suomen johtava bitumisten kateaineiden ja bitumituotteiden valmistaja. Tuotantolaitoksemme sijaitsevat Lempäälässä, Tampereen naapurissa.
Päätuoteryhmiämme ovat SBS-kumibitumipohjaiset rullatavarat, kattolaatat, sivelyaineet ja pakattu bitumi.
Vuonna 2019 käynnistyneeltä uudelta tuotantolinjaltamme valmistuu kaksikerroslaattaa, joka nostaa kumibitumikattolaattojen näyttävyyden ja kestävyyden uudelle tasolle.
Katepal Oy työllistää noin 90 työntekijää. Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2018 runsaat 37 miljoonaa euroa. Liiketulos on ollut koko 2000-luvun positiivinen.
Katepal on omistajana myös pääkaupunkiseudulla kattourakointia tekevässä Ruuffi Oy:ssä ja joensuulaisessa Karjalan Mestarit Oy:ssä. Katepalin Norjassa toimiva tytäryhtiö on nimeltään Katepal AS.
Tiedotteen teksti: Tulostie
Kaikki tiedotteen aineistot ovat julkaisuvapaita heti.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.