Helsinkiläisherrojen kulttuuriretki vei Kotkasta Savonlinnaan: ”Luutuneet käsitykset suomalaisen miehen kulttuuriennakkoluuloista voi heittää romukoppaan!”
23.7.2019 13:29:53 EEST | Museokortti | Uutinen

Vuotuisen tradition puitteissa ystävykset, Pauli Kosonen, Jussi Kylliäinen ja Pauli Johansson, pakkasivat laukkunsa, makuupussinsa ja uimahousunsa kartoittaakseen kesäisen Suomen kulttuurista antia. Herrojen Kulttuuriretkillä museot, taidenäyttelyt, kirkot ja kaikki uteliasta mieltä innoittavat kohteet kolutaan eikä kesäistä saunakulttuuria päästetä unohtumaan.
– Luutuneet käsitykset suomalaisen miehen kulttuuriennakkoluuloista voi heittää meidän kohdallamme romukoppaan, Museokortin seikkailijat Pauli Johansson, Jussi Kylliäinen ja Pauli Kosonen kertovat.
Herrojen Kulttuuriretki -perinne on jatkunut jo seitsemän vuotta, ja neljän päivän matkoilla on auton keula kääntynyt eri puolille Suomea.
Tänä kesänä herrat suuntasivat museokierrokselle Kotkasta Savonlinnaan. Ensimmäisenä he vierailivat Langinkosken keisarillisella kalastusmajalla Kotkassa. Kyseinen kalastusmaja on rakennettu vuonna 1889 keisari Aleksanteri III:lle ja hänen puolisolleen keisarinna Maria Fjodorovnalle.
– Mehän olemme Jussin kanssa käyneet Langinkosken keisarillisella kalastusmajalla ensimmäisen kerran jo 60-luvulla kansakoulun luokkaretkellä, Pauli Johansson kertoo museoseikkailulla.
Kotkan Merikeskus Vellamossa herrat tutustuvat muun muassa Suomen merimuseon Merimonsterit-näyttelyyn ja Jäänmurtaja Tarmoon.
– Merikeskus Vellamossa oli todella paljon nähtävää. Siellä olisi voinut viettää vaikka koko päivän, Pauli Kosonen muistelee vierailua Vellamossa.
Kotkasta ystävykset ajoivat ensin Haminan kaupunginmuseoon, jossa on esillä Muistoissa lasitaiteilija Tamara Aladin -näyttely ja sitten Luumäelle presidentti P. E. Svinhufvudin ja rouva Ellen Svinhufvudin entiseen kotiin Kotkaniemeen, P. E. Svinhufvudin kotimuseoon.
– Kotkaniemi oli todella hieno kohde, ja opastus oli kiinnostava, seikkaperäinen historiakatsaus Ukko-Pekan ja Ellenin elämästä eläväisesti kerrottuna, herrat kiittelevät.
Museokierros jatkui kohti Lappeenrannan taidemuseota ja viipurilaissyntyisen kuvataitelija Väinö Raution teoksista koottua retrospektiivistä näyttelyä.
– Vahva suositus Väinö Rautio -näyttelylle. Siellä oli erittäin hienoja tauluja, ja näyttely oli koko uran kattava mielenkiintoinen kokonaisuus, ystävykset ylistävät Lappeenrannan taidemuseon näyttelyä.
Museoseikkailun kruunasi vierailu Savonlinnan Olavinlinnassa, jonka tarinoihin herrat pääsivät tutustumaan linnan opastetulla kierroksella.
– Tervetuloa tutustumaan museoseikkailuumme! Museokortin Seikkailijat-kampanja on kuin tehty seurueemme rennon humoristista lomailua varten, kulttuuriherrat iloitsevat.
Katso alta herrojen ensimmäinen seikkailuvideo. Jos video ei näy laitteellasi, voit katsoa sen täältä.
Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.
Seikkailijoiden yhteystiedot haastattelua tai lisätietoa varten saa Museokortin kautta osoitteesta viestinta@museot.fi.
Matkan videopäiväkirjoja seurataan Museokortin kanavissa viikolla 30, 22.–28. heinäkuuta.
Herrojen Kulttuuriretkeä voi seurata sosiaalisessa mediassa @museokortti-kanavalla tunnisteilla #herrojenkulttuuriretki #museoseikkailu2019 #museokortinseikkailija #museokortti #museokierros.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marjo Vänttinen
Viestintä- ja markkinointikoordinaattori
Puh. 044 430 0712
marjo.vanttinen@museot.fi
Susanna Seppälä
Sisällöntuottaja
Puh. 044 430 0716
susanna.seppala@museot.fi
Kuvat


Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Museokortti
Katso alueesi vierailluimmat Museokortti-kohteet – joka toinen museokäynti maksetaan Museokortilla20.2.2026 15:31:30 EET | Tiedote
Puolet viime vuoden maksetuista museokäynneistä tehtiin Museokortilla. Vuonna 2025 maksettuja museokäyntejä oli yhteensä 4,8 miljoonaa, joista 2,45 miljoonaa tehtiin Museokortilla. Listasimme maakuntien suosituimmat Museokortti-kohteet, joissa vierailtiin eniten viime vuonna.
Näitä näyttelyitä odotetaan vuonna 2026 – katso 20 vinkkiä22.1.2026 09:31:46 EET | Tiedote
Kulttuurivuosi 2026 tarjoaa elämyksiä Tove Janssonin saaristoelämästä William Morrisin rakastettuihin kuoseihin ja Timo Sarpanevan lasiteoksiin sekä urheilun tähtihetkiin. Museokortti listasi 20 museovinkkiä ympäri Suomen.
Tässä ovat vuoden 2025 suosikkimuseot – suomalaiset vierailivat eniten näissä 50 museossa9.1.2026 17:15:58 EET | Tiedote
Museokortin 10-vuotisjuhlavuotena saavutettiin historiallisia lukemia. Kymmenen vuoden aikana Museokortilla on vierailtu yli 14,5 miljoonaa kertaa museoissa ja tuotettu suomalaisille museoille lähes 120 miljoonaa euroa. Listasimme 50 suosituinta kohdetta, joissa museokorttilaiset vierailivat eniten vuonna 2025.
Klimt, Muumit ja Kaurismäki – tässä syksyn 15 näyttelytärppiä eri puolilla Suomea3.10.2025 13:38:17 EEST | Tiedote
Museoissa ympäri maan on tänä syksynä runsaasti uutuusnäyttelyitä klassikoista nykytaiteeseen. Museokortin kooste esittelee 15 kiinnostavaa tärppiä yhdellä silmäyksellä.
Yleisö äänesti Ateneumin kaikkien aikojen suosikkimuseoksi – yli 17 000 yleisöääntä museoille22.5.2025 23:09:30 EEST | Tiedote
Ateneumin taidemuseo nousi kaikkien aikojen suosikkimuseoksi Museokortin 10-vuotisäänestyksessä. Suosikkimuseon lisäksi yleisö äänesti myös lasten suosikkikohdetta ja kaikkien aikojen museolöytöä. Kaiken kaikkiaan museoita äänestettiin yli 17 300 kertaa. Palkinnot jaettiin Museogaalassa 22. toukokuuta osana valtakunnallisia museopäiviä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
