Väistä kesän vaaranpaikat koiran kanssa

Vedessä peuhaaminen on monen koiran lempipuuhaa kesähelteillä. Tarkista vedenlaatu ennen kuin päästät koirasi uimaan, sillä sinilevää esiintyy jo rannoilla.
- Jos koira kuitenkin karkaa uimaan veteen, jossa on sinilevää, pese koiran turkki ja huuhtele se huolellisesti, ettei iho pääse ärtymään, muistuttaa Kennelliiton eläinlääkäri Liisa Lilja-Maula.
Älä anna koiran juoda vettä, jossa on sinilevää. Sinilevälle altistunut koira saa yleensä rajuja oireita, joita ovat oksentelu, ripulointi, lihaskouristukset, koordinaatiokyvyn heikkeneminen ja voimakas vapina. Ota välittömästi yhteyttä eläinlääkäriin, jos epäilet koirallasi sinilevämyrkytystä.
Koiran ei ole hyvä muutenkaan juoda suolaista merivettä, sillä puhdaskin merivesi voi aiheuttaa suurina määrinä huonovointisuutta ja suolamyrkytyksen.
Vesipullo mukaan lenkille
Lämpöhalvaus on todellinen riski kuumalla. Se vaanii koiraa helteellä niin kotipihalla, autossa kuin lenkilläkin. Lenkille on hyvä napata mukaan vesipullo. Muutoinkin koiralla on oltava aina saatavilla raikasta, puhdasta vettä.
Erityisen herkkiä lämpötilan kohoamiselle ovat mm. lyhytkuonoiset koirat, pennut sekä iäkkäät koirat.
-Tuuheaturkkisten kotikoirien oloa voi helpottaa, jos ne trimmataan kesäturkkiin. Ohutturkkiset ja karvattomat taas pitää muistaa suojata palamiselta, muistuttaa Lilja-Maula.
Jos kuumuus pääsee yllättämään, siirrä lemmikki ensiapuna välittömästi pois kuumasta tilasta. Viilennä sitä kosteilla pyyhkeillä, ja suihkuttamalla tassuja, mahanalusta ja nivusia viileällä, mutta ei jääkylmällä, vedellä. Tarjoa juotavaa, jos lemmikki pystyy juomaan. Vie koira ensiavun jälkeen eläinlääkäriin tarkastettavaksi.
Älä jätä koiraa kuumalla autoon yksin
Autoreissut kannattaa suunnitella kesällä eläinystävä mielessä.
-Huolehdi ilmastoidussakin autossa, että viileä ilma kiertää myös siellä, missä koira on, Lilja-Maula toteaa.
Huomioi tämä erityisesti, jos koira on takakontissa tai kuljetuskopassa. Varmista, että koira matkustaa autossa varjossa. Muista pysähtyä kohtuullisin väliajoin, ja päästä koira ulos vilvoittelemaan. Kylmäalustoilla voi myös helpottaa koiran oloa.
Älä koskaan jätä koiraa autoon yksin lämpimällä säällä, sillä riskinä on lämpöhalvaus. Auton sisälämpötila kohoaa lämpimillä säillä varjossakin nopeasti vaarallisen korkeaksi. Ikkunoiden auki jättäminen tai varjoinen paikka eivät estä auton sisäilman kuumenemista. Koiran jättäminen kuumaan autoon on eläinsuojelurikos.
Kyyn purema voi olla vaaraksi
Kyyn purema voi olla hengenvaarallinen. Jos kyy puree koiraa, pidä koira tai puremakohta mahdollisimman paikallaan, jotta myrkky ei pääse leviämään. Jos voit, kanna koira autoon ja vie se välittömästi eläinlääkäriin. Älä anna koiralle kyytabletteja, ellei purema tule hengitysteiden läheisyyteen tai turvotus uhkaa tukkia hengitysteitä.
Kyytä pienemmätkin ovat haitaksi. Älä anna koiran jahdata pörriäisiä. Hyönteisten pistot ovat yleensä vaarattomia, joskin ikäviä ja kutisevia kesävaivoja. Ampiaisen pisto etenkin pään alueelle voi kuitenkin aiheuttaa allergisen reaktion ja hengitysteiden turpoamisen. Ota tällöin välittömästi yhteyttä eläinlääkäriin.
Myös punkeilta suojautuminen on tärkeää sekä lemmikin että muun perheen terveyden vuoksi. Punkkien torjumiseen on monia erilaisia valmisteita. Varmista tuotteen soveltuvuus omalle koirallesi apteekista tai eläinlääkäriltä. Punkkisyyni kannattaa tehdä päivittäin, jos oleskelette alueilla, joilla punkkeja esiintyy runsaasti. Jos punkki on iskenyt koiran iholle, se pitää poistaa heti. Puremakohta on hyvä myös desinfioida.
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry on vuonna 1889 perustettu koira-alan asiantuntijajärjestö sekä koirien kasvattajien, omistajien ja harrastajien edunvalvoja. Meillä on noin 146 000 henkilöjäsentä sekä noin 2000 jäsenyhdistystä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry
Hännät heilumaan Koiranpäivänä 24.4.16.4.2025 11:34:56 EEST | Tiedote
Kennelliiton valtakunnallista Koiranpäivää vietetään torstaina 24.4. Päivänsankarin aktivointia ja roolia yhteiskunnassa esille nostavia tapahtumia vietetään ympäri Suomen.
Kennelliitto selvitti: Kuntien koiramyönteisyydessä on parannettavaa12.3.2025 08:23:46 EET | Tiedote
Koiranomistajien kokemus siitä, miten koiramyönteinen oma kunta on, vaihtelee huomattavasti alueittain. Parhaiten kunnat ovat onnistuneet ulkoilupolkujen tarjoamisessa. Suurimmat ongelmat liittyvät kunnallisten eläinlääkäripalveluiden saatavuuteen.
Kommunalvalet 2025: Kennelklubben publicerade tre mål för de blivande kommunala beslutsfattarna12.3.2025 08:22:45 EET | Pressmeddelande
Finska Kennelklubben har publicerat tre mål för kommunernas blivande beslutsfattande. Om målen förverkligas främjar det människans ansvar för djurens och miljöns välbefinnande, förbättrar den regionala jämlikheten och ökar kommunernas attraktionskraft.
Kuntavaalit 2025: Kennelliitto julkaisi kolme tavoitetta tuleville kuntapäättäjille12.3.2025 08:22:45 EET | Tiedote
Suomen Kennelliitto on julkaissut kolme tavoitetta kuntien päätöksentekoon tulevalle kaudelle. Tavoitteiden toteuttaminen edistäisi ihmisen vastuuta eläinten ja ympäristön hyvinvoinnista, parantaisi alueellista tasa-arvoa sekä lisäisi kuntien vetovoimaa.
Skyldigheten enligt jaktlagen att hålla hundar kopplade börjar lördagen den 1 mars27.2.2025 15:05:00 EET | Tiedote
Den jaktlagsenliga skyldigheten att hålla hundar kopplade börjar i hela landet lördagen den 1 mars. Enligt jaktlagen måste hundar hållas kopplade från början av mars till den 19 augusti. Skyldigheten att hålla hundar kopplade gäller i områden utanför tätorter. I tätortsområden ska hundar alltid hållas kopplade enligt ordningslagen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme