Asuntosäätiö-konserni oikoo mutkia asukkaan hyväksi

Asuntosäätiö-konsernin asukkaita palveleva Palvelukeskus on uudistunut, mutta taustalta löytyy laajempi uudistus, jonka tarkoituksena on parantaa niin asiakaspalvelua kuin kiinteistön ylläpitoa.
Asukkaat soittavat Palvelukeskukseen esimerkiksi silloin kun vesihana vuotaa tai jääkaappipakastin ei enää toimi. Asukkaiden ilmoittamat viat ovat aiemmin päätyneet Palvelukeskuksen kautta yleensä huoltoyhtiölle, mutta jatkossa Palvelukeskus tilaa suoraan esimerkiksi putkimiehen paikalle.
– Haasteena on ollut, että huoltoyhtiöiden vasteajat vaihtelevat suuresti. Lisäksi suurin osa vioista ovat sellaisia, jotka vaativat huoltomiehen sijasta esimerkiksi sähkömiestä tai putkiasentajaa, jolloin huoltomiehen tehtäväksi on lähinnä jäänyt korjauksen tilaaminen erikoisliikkeeltä. Ja vaikka olemme jo pitkään tehneet sopimuksia suoraan erikoisliikkeiden kanssa, emme kuitenkaan ole hallinneet palveluverkostoamme riittävän systemaattisesti, vaan käytännössä asiat ovat pitkälti hoituneet huoltoyhtiön toimesta tai tilaamana, kertoo Asokotien kiinteistöjohtaja Kimmo Rintala ja jatkaa:
– Olemme tehneet tämän vuoden aikana useita sopimuksia esimerkiksi putki- ja sähkövikojen huoltokorjauksista. Sopimuksissa on määritelty vasteajat ja hinnat. Olemme edellyttäneet, että huoltoyhtiöt ja isännöitsijät tilaavat kohteisiimme töitä vain näiltä erikoisliikkeiltä.
– Suunnitelmissamme on kehittää toimintaa niin, että Palvelukeskus ilmoittaa mahdollisimman monesta vikailmoituksesta suoraan sille, joka tekee varsinaisen korjauksen. Näin asiat tulevat nopeammin hoidettua ja turhan työn määrä vähenee. Asiakkaan kokemus ei parane pelkästään siksi, että asiat hoidetaan aiempaa nopeammin, vaan myös siksi että asunnossa käynnit vähenevät.
Palvelukeskuksen puhelinnumerot uudistuvat heinä-elokuun vaihteessa. Uudet numerot otettiin käyttöön 23.7. ja vanhat numerot poistuvat käytöstä elokuuhun mennessä. Asuntosäätiön asukkaita palvellaan jatkossa numerossa 09 4246 9339 ja Asokodin asukkaita numerossa 09 4246 9333. Numeroon soittamiseen ei liity palvelumaksua ja asukkaat voivat jättää halutessaan takaisinsoittopyynnön.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy (Asokodit)
Kimmo Rintala, kiinteistöjohtaja
Puhelin: 020 161 2275
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Asuntosäätiö on alueiden ja monipuolisen asuntotuotannon kehittämiseen erikoistunut rakennuttaja ja kiinteistöjen omistaja. Se rakennuttaa vuosittain noin 400 asuntoa erityyppisillä omistusmuodoilla. Konserni omistaa yli 17 000 asuntoa ja on Suomen neljänneksi suurin asuinkiinteistöjen omistaja. Asuntosäätiön suurin tytäryhtiö Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy (Asokodit) omistaa yli 16 000 asumisoikeusasuntoa 31 paikkakunnalla. Konsernin toiminta perustuu jatkuvaan kehittymiseen sekä hyvien asumispalveluiden tuottamiseen yhdessä huolella valittujen kumppaneiden kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Asuntosäätiö
Helsingin Jätkäsaareen valmistui 82 uutta Asuntosäätiön asumisoikeusasuntoa29.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön uudet asumisoikeusasunnot ovat valmistuneet Helsingin Jätkäsaareen osoitteeseen Atlantinkatu 8. Asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin koteihinsa tällä viikolla.
Suomalaisten lempiääni kotona on hiljaisuus24.4.2025 13:00:27 EEST | Tiedote
Arkemme täytyy monenlaisista äänistä– mieluisista ja epämieluisista, mutta kotona haluamme nauttia hiljaisuudesta. Asuntosäätiön tuoreen tutkimuksen mukaan kotoisin olo syntyy hiljaisuudesta, kun taas kotiin kantautuva remontointimelu saa hermot kireälle.
Asuntosäätiön vuosikatsaus ja vastuullisuusraportti vuodelta 2024 julkaistu16.4.2025 13:45:50 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön vuosikatsaus vuodelta 2024 sisältää toimintakertomuksen sekä tilinpäätöksen. Vastuullisuusraportti kuvaa Asuntosäätiön vastuullisuustyötä sekä vastuullisuusohjelman tavoitteissa etenemistä vuoden 2024 aikana.
Asuntosäätiö rakennuttaa uusia asumisoikeusasuntoja Espoon Espoonlahteen13.3.2025 12:29:44 EET | Tiedote
Asuntosäätiö ja SRV ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen asumisoikeuskohteen rakennuttamisesta Espooseen. Kahdeksankerroksinen asumisoikeuskohde rakentuu Espoonlahteen, Mårtensbron uudelle asuinalueelle. Kohteen rakennustyöt käynnistyvät keväällä 2025 ja hanke valmistuu arvioilta syksyllä 2026.
Tutkimuksen mukaan huoli kohtuuhintaisesta asumisesta kasvaa4.3.2025 14:49:25 EET | Tiedote
Asumisen kustannukset huolestuttavat yhä useampaa suomalaista. Asuntosäätiön tuoreen tutkimuksen mukaan vain alle puolet suomalaisista kokee, että asuminen on Suomessa kohtuuhintaista. Tutkimus paljastaa kaksi ilmiötä: taloudelliset syyt sekä estävät, että pakottavat suomalaisia muuttamaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme