Lapin museoseikkailulla käytiin Suomen pohjoisimmassa Museokortti-kohteessa Inarissa, huuhdottiin kultaa Tankavaarassa ja ihasteltiin maisemia tunturin huipulta
29.7.2019 06:03:00 EEST | Museokortti | Uutinen

Tankavaarassa ystävystyneiden Heikki Sulanderin, Anne Sulanderin, Kaija Ryytyn ja Ulla Viskari-Pertun museokierroksella tutustutaan kuuteen Lapin museoon 650 kilometrin matkalla. Museoiden lisäksi Museokortin seikkailijanelikko sisällyttää matkaansa myös reitin varrella olevat luontokohteet.
Ulla on taide- ja luontoelämyksiä rakastava kulttuurituottaja Vantaalta, joka työskentelee kesän Sodankylän Tankavaarassa. Kaija on muuttanut Jyväskylästä Tankavaaraan, jossa hän työskentelee oppaana ja ravintolatyöntekijänä. Retkeilyä harrastava Anne on kotoisin Savosta ja päätynyt asumaan Sodankylään tekemään työtä matkailumarkkinoinnin ja viestinnän parissa. Heikki puolestaan on Vammalasta Lappiin muuttanut valo- ja videokuvaajayrittäjä.
– Kaikki meitä yhdistää rakkaus luontoon ja taiteisiin sekä ehkäpä myös jonkinlainen omannäköisen elämän etsiminen, Ulla Viskari-Perttu kuvailee ystäviään.
Museokierros alkoi Rovaniemeltä Arktikum tiedekeskuksesta, joka tutustuttaa museokävijän arktiseen arkeen, pohjoisten kansojen elämäntapoihin sekä alueen uusiin haasteisiin ilmastonmuutoksesta.
– Saimme nauttia Artikumin neljästä pysyvästä ja kahdesta vaihtuvasta näyttelystä, joista jokainen pysähdytti pohtimaan arktisen alueen luontoa, kulttuuria ja elinkeinoja sekä menneisyyden että tulevaisuuden valossa, seikkailijat muistelevat matkaansa.
Arktikumin jälkeen seikkailijat suuntasivat Kultuuritalo Korundissa sijaitsevaan Rovaniemen taidemuseoon. Museossa on esillä muun muassa Prima Vista – Ensi näkemältä -näyttely, joka esittelee luonnonläheisien teoksien kokonaisuutta ja kuvaa myös suomalaisen nykytaiteen luomisvoimaa monipuolisesti.

Lapin museoseikkailu jatkui Rovaniemeltä Kittilän Kaukoseen, jossa seikkailijat tutustuivat taiteilija Reidar Särestöniemen kotitilaan, elämään ja teoksiin Särestöniemi-museossa.
– Särestöniemi oli värikäs persoona ja aivan uskomaton on myös hänen galleriansa ja ateljeekotinsa, ihastelee Anne Sulander Särestöniemi-museota.
Sodankylään päästyään seikkailijat vierailivat Museo-Galleria Alariestossa, joka esittelee taiteilija Andreas Alarieston taidetta.
– Alarieston värikkäät ja naivistiset veivät meidät aidon vanhan Lapin tunnelmaan ja romantiikkaan, Ulla kuvailee museoelämystä Museo-Galleria Alariestossa.
Tankavaarassa on maailman ainoa kansainvälisesti kultahistoriaa esittelevä museo, Kultamuseo, jossa pääsee tutustumaan niin Suomen kultahistoriaan ja sen tarinoihin, mutta myös yli 20 muun maan kultahistoriaan kansainvälisessä Golden World -näyttelyssä.
Seikkailijat osallistuivat museon Kultainen kierros -opastukselle, jossa he kuulivat tarinoita kullankaivajista ja kuuluisista kultalöydöksistä, kuten Mopo-hipusta. Tankavaraan huuhtomolta suurin kävijän löytämä kultahippu on lähes 40 grammainen, ja sen löysi Mika Saalanko vuonna 1978. Poika antoi kultahipulleen nimeksi Mopo, sillä kullasta saamilla rahoillaan hän osti ensimmäisen moponsa.

Kultahistoriaan syvennyttyään seikkailijat päättivät tutustua kullankaivuun ja -huuhdonnan saloihin. Kesäisin vaskoolin käyttöä voi kokeilla Kultamuseon ulkohuuhtomolla ja talvisin sisällä.
Kaija ja Anne innostuivat kullanhuuhdonnasta ja osallistuivat kullanhuuhdontakisoihin, joissa tarkoituksena on löytää tietty määrä kultahippuja mahdollisimman nopeasti.
– Olin viimeinen, mutta tulin hakemaan kisoista kokemusta, ja löydetty kulta auttaa minua jaksamaan tämän tappion, Anne kertoo nauraen.
– Itsehän tulin voittamaan, mutta hävisin pienelle lapselle, hopeasijalle jäänyt Kaija jatkaa nauraen.
Museokortin seikkailijat kävivät myös kaivamassa kultaa kultavaltauksella.

Lapin museoseikkailun viimeinen museovierailu oli Suomen pohjoisimmassa Museokortti-kohteessa Saamelaismuseo Siidassa, joka sijaitsee Inarissa.
– Saamelaismuseo Siida on ainutlaatuinen kokonaisuus, joka esittelee saamelaisten historiaa sekä tapoja ja kulttuuria. Museo käsittää sisätilojen pysyvät sekä vaihtuvan näyttelyn ja ulkomuseon, jossa kävimme muun muassa opettelemassa suopungin heittoa! Kaija kertoo vierailusta Siidassa.
Lapin museoseikkailulla tutustuttiin myös upeisiin luontokohteisiin
Rovaniemen luontokohteeksi valikoitui Napapiirin retkeilyalue, jossa retkeilijät jaloittelivat Vikaköngäs-opasteen viitoittamalla helppokulkuisella laavupihalla ja ihastelivat koskenlaskijoita riippusillalta.
Seikkailulla käytiin myös katsomassa upeita maisemia Pyhä-Nattasen huipulta, joka sijaitsee Sompion luonnonpuistossa.

Seikkailun viimeisen Museokortti-kohteen jälkeen seikkailijat lähtivät Saamelaismuseo Siidan pihasta lähtevällä risteilylautalla Inarijärven risteilylle katsomaan tunnettua nähtävyyttä Ukonkiveä.
Katso alta Lapin museoseikkailun ensimmäinen seikkailuvideo. Jos video ei näy laitteellasi, voit katsoa sen täältä.
Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.
Seikkailijoiden hakuvideon voit katsoa täältä.
Seikkailijoiden yhteystiedot haastattelua tai lisätietoa varten saa Museokortin kautta osoitteesta viestinta@museot.fi.
Matkan videopäiväkirjoja seurataan Museokortin kanavissa viikolla 31, 29.7.–4.8.
Lapin museoseikkailua voi seurata sosiaalisessa mediassa @museokortti-kanavalla tunnisteilla #lapinmuseoseikkailu #museoseikkailu2019 #museokortinseikkailija #museokortti #museokierros.
Seikkailuseurueen omat kanavat: Instagram @rinkkaputki @pohjankettu @ullasusa_photography sekä @sulanderphoto. Blogit: Rinkkaputki.com ja Pohjankettu.fi. YouTube: Youtube.com/Rinkkaputki.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Susanna Kyllönen
Projektikoordinaattori
Puh. 044 430 0708
susanna.kyllonen@museot.fi
Anna Pirvola
Museokoordinaattori
Puh. 044 430 0707
anna.pirvola@museot.fi
Kuvat





Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Museokortti
Museokesä rikkoi jälleen kävijäennätyksen – katso alueesi suosituimmat Museokortti-kohteet23.9.2026 07:13:58 EEST | Tiedote
Museokortilla tehtiin kesällä enemmän museovierailuja kuin koskaan aiemmin. Touko–elokuun aikana Museokorttia käytettiin yli 1,16 miljoonaa kertaa. Käyntimäärä kasvoi lähes 100 000 vierailulla viime kesästä. Katso kesän 30 suosituinta Museokortti-kohdetta sekä oman maakuntasi suosikit.
Särestöniemen erämaa-ateljee valittiin Vuoden museoksi – yleisö pääsee juhlamatkalle Lappiin22.5.2026 15:49:03 EEST | Tiedote
Kittilän Kaukosessa sijaitseva Särestöniemi-museo valittiin Vuoden museoksi 2026. Palkinto jaettiin Museogaalassa 21. toukokuuta osana Museoliiton valtakunnallisia museopäiviä. Palkinnon kunniaksi Museokortti järjestää kohteeseen ryhmämatkan.
Ainutlaatuinen matkailuavaus Museokortilta: Museomatkat vie elämyksiin jopa julkkisten kanssa14.4.2026 10:45:59 EEST | Tiedote
Museokortti on tänään avannut uuden Museomatkat-palvelun, josta museoiden ystävät voivat varata elämyksellisen museomatkan Suomeen tai ulkomaille. Myyntiin tulee myös uniikkeja museokierroksia tunnettujen kulttuurivaikuttajien, Katja Ståhlin ja Jorma Uotisen kanssa.
Katso alueesi vierailluimmat Museokortti-kohteet – joka toinen museokäynti maksetaan Museokortilla20.2.2026 15:31:30 EET | Tiedote
Puolet viime vuoden maksetuista museokäynneistä tehtiin Museokortilla. Vuonna 2025 maksettuja museokäyntejä oli yhteensä 4,8 miljoonaa, joista 2,45 miljoonaa tehtiin Museokortilla. Listasimme maakuntien suosituimmat Museokortti-kohteet, joissa vierailtiin eniten viime vuonna.
Näitä näyttelyitä odotetaan vuonna 2026 – katso 20 vinkkiä22.1.2026 09:31:46 EET | Tiedote
Kulttuurivuosi 2026 tarjoaa elämyksiä Tove Janssonin saaristoelämästä William Morrisin rakastettuihin kuoseihin ja Timo Sarpanevan lasiteoksiin sekä urheilun tähtihetkiin. Museokortti listasi 20 museovinkkiä ympäri Suomen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
