Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus

Turun Messut luo karnevalistisen mini-Turun elokuussa

Jaa
Koko perheen tapahtuma Turun Messut täyttää Turun Messukeskuksen 23.-25. elokuuta. Tapahtuman kantavana teemana on tänä vuonna rikas paikallinen kulttuuri, eli turkulaisuus. Elokuun viimeisenä viikonloppuna Turun Messukeskuksesta tuleekin mini-Turku, kun messuhalleista löytyy mm. alueelle tuttuja paikkoja. Messukeskukseen rakennetaan mm. oma ”Aurajoki” eli kymmenen metriä pitkä vesiallas. Turun Messujen ohjelmaan kuuluvassa Aurajokinaarauksessa 500 ensimmäistä kävijää pääsee jokaisena messupäivänä onkimaan yritysten lahjakortteja mini-Aurajoesta.
Ylpeästi turkulainen.
Ylpeästi turkulainen.

Murrekunkku ja -kuninkatar haussa

Turkuseura järjestää messuilla todellisen murrespektaakkelin sunnuntaina 25.8., jolloin on vuorossa mm. murrekilpailu, jossa etsitään parhaita murreosaajia. Haussa on ”murrekunkku” ja ”murrekuninkatar”.

Messuilla järjestettävillä Torikaffeilla yleisö pääsee puolestaan jututtamaan paikallisia julkkiksia ja merkkihenkilöitä. Kahvilassa voi kohdata mm. Turun Murren ja Förin äijän.

Leikkimielinen ja hyvinkin turkumainen messurauha julistetaan A-hallin parvekkeelta avajaispäivänä 23.8. kello 12. Julistuksen lausuu turkulainen monitoimimies Jethro Rostedt.


Virtuaalinen menneisyys ja tulevaisuus

Messujen vetonaulana on Turun Messut 1929 -virtuaalikierros, joka on osa messuilla näkyvää Alvar Aalto -viikkoa. Turun Messut järjestettiin ensimmäisen kerran jo 1929 ja tuolloin messuarkkitehteina toimivat Alvar Aalto ja Erik Bryggman. Yleisö pääsee tutustumaan tähän messujen komeaan historiaan virtuaalilasien avulla. Arkkitehti Eero Lundén joukkoineen on luonut näille messuille puolestaan tulevaisuuden messuja visioivan elämyksen.


Moottorisahajongleerausta, moottorien pärinää ja Turun vahvin -kisa

Moottorisahajonglööri Janne Mustonen jongleeraa käynnissä olevilla moottorisahoilla sekä muilla erikoisilla esineillä. Moottorisahajonglööri yhdistää temppuihinsa niin taikuutta kuin stand up -komiikkaa.

Messujen ulkoalueella jännitetään hurjia ilmalentoja ja haistellaan palavaa kumia, kun freestyle motocross -kuskit tekevät kesällä harjoittelemiaan erittäin vaativia moottoripyörätemppuja.

Kalustoa esittelee tapahtumassa myös Puolustusvoimat. Puolustusvoimien mukana paikalla on myös ikisuosikki Sotilaskoti, jonka teltassa herkutellaan hernekeitolla ja kuuluisilla munkeilla. Nähtävänä on muun muassa raskas raketinheitin, kenttäkanuuna, rannikkojääkärien varustusta, merimiinoja ja miinantorjunnan kalustoa. 

Turun vahvin mies ja nainen ratkaistaan messujen voimamieskilpailussa mikäli rohkeita osallistujia ilmoittautuu riittävästi kisaan. Kymmenen ensimmäistä mukaan ilmoittautunutta miestä ja naista ottavan toisistaan mittaa krusifiksissa, jossa painoja kannatellaan kädet suorina vartalon sivuilla. Tempauksen järjestää Suomen Voimalajiliitto.


Lapsille ihana muumikonsertti, parhaat tanssimuuvit ja isoja pomppulinnoja

Lapset ja lapsenmieliset saavat Muumilaakson terveiset Naantalista. Muumiperheen musiikkiretki -esitys toteutetaan interaktiivisena ja se sisältää runsaasti musiikkia. Konsertissa messusunnuntaina muumihahmot esittävät kukin oman lempikappaleensa. Muumiperheen musiikkiretkessä mukana ovat Pikku Myy, Muumipeikko, Nuuskamuikkunen, Muumimamma ja Muumipappa.

Muumien kainaloon pääsee Messukeskuksen C-hallin Muumit torilla -halihetkissä. Muumikonsertin lisäksi lapset ja nuoret pääsevät testaamaan parhaita tanssimuuveja tanssinopettajien johdolla. Liikkeet tehdään tämän hetken hittibiisien tahdissa. Messuilla on myös aikuisille omat tanssikokeilunsa, joissa ohjaajana on mm. Mikko Ahti.

Lapsille riittää puuhaa myös koko messujen ajan ohjelmaan sisältyvässä Pomppulinnamaailmassa.


Retromuotinäytöksissä loikataan 1960-luvulle

Aitoa vintage-muotia 1960-luvulta nähdään Turku Goes Fashion muotinäytöksissä. Muotinäytöksen toteuttaa mallitoimisto Modelpoint.

Messuestradilla ihastellaan myös kansainvälisesti palkitun mentalisti Pete Poskiparran silmänkääntötemppuja.

Loppukesän rytmeihin villitsee myös Samba Carioca, jonka kulkue tanssii läpi messukeskuksen lauantaina 24.8. Suomen turkulaisimmassa tapahtumassa on tietenkin mukana myös laaja kirjo eri alojen yrityksiä, joiden osastoilla shoppaillaan ja bongataan hyviä messulöytöjä.

www.turunmessut.fi

23.-25.8. Avoinna pe-su kello 10-18

Yhteyshenkilöt

Turun Messukeskus Oy, projektijohtaja Krista Ahonen, puh. 050 594 9641, krista.ahonen@turunmessukeskus.fi

Kuvat

Ylpeästi turkulainen.
Ylpeästi turkulainen.
Lataa
Samba Carioca.
Samba Carioca.
Lataa
Yleiskuva viime kerralla toteutetusta messutapahtumasta (arkistokuva 2017).
Yleiskuva viime kerralla toteutetusta messutapahtumasta (arkistokuva 2017).
Lataa
Museoviraston kuvakokoelma, Turun Messut 1929, kesäkuu, Roos Rafael, kuvaaja.
Museoviraston kuvakokoelma, Turun Messut 1929, kesäkuu, Roos Rafael, kuvaaja.
Lataa
Moottorisahajonglööri Janne Mustonen.
Moottorisahajonglööri Janne Mustonen.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus
Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus
Messukentänkatu 9-13
20210 Turku

Vaihde (02) 337 111https://www.turunmessukeskus.fi

Turun Messukeskus Oy on messu- ja näyttelytoimintaa harjoittava palveluyritys, jonka liiketoimintaan kuuluvat messujen ohella tilojen vuokraus erilaisia tapahtumia, kongresseja ja messuja varten sekä näihin liittyvän tekniikan ja osaamisen markkinointi.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus

Uusi hyvinvointitapahtuma Hyvä Olo Expo alkaa lauantaina – luvassa hyvinvointia, liikuntaa, terveyttä, kauneutta, muotia ja kädentaitoja22.10.2024 14:08:18 EEST | Tiedote

Alueen suurin hyvinvointitapahtuma Hyvä Olo Expo kerää saman katon alle upean kattauksen hyvinvointia, liikuntaa, terveyttä, kauneutta, muotia ja kädentaitoja. Turun Messukeskuksessa 26.-27.10.2024 järjestettävillä Hyvä Olo Expo -messuilla on tarjolla tärkeää tietoa ja inspiraatiota hyvinvoinnista, hemmottelua ja shoppailua, hauskoja ja mielenkiintoisia kokeilutunteja ja työpajoja, muotinäytöksen pukuloistoa sekä Miss Turku -kilpailun finaali.

Kävijämäärä kasvoi Turun Kirjamessuilla – kirjallisuus kiinnostaa7.10.2024 11:22:06 EEST | Tiedote

Eilen päättyneet Turun Kirjamessut ja samaan aikaan järjestetyt Turun Ruoka- ja Viinimessut kasvattivat kävijämääräänsä edellisvuosista. Kolmipäiväiset messut houkuttelivat yleisöä monipuolisella ohjelmallaan, kirjatarjonnallaan ja ainutlaatuisella tunnelmallaan. Turun Kirjamessut on tärkeä kirjasyksyn avaustapahtuma, joka kerää alan ihmiset, kirjailijat ja kirjojen ystävät yhteen. Messut järjestettiin Turun Messukeskuksessa 4.–6.10.2024.

Turun Kirjamessut starttaavat perjantaina – mukana kirjavuoden 2024 puhutuimmat tekijät ja teokset1.10.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

Kirjallisuuden ja kulttuurin ystävät kokoontuvat Turun Messukeskukseen 4.–6.10.2024 Suomen vanhimmille kirjamessuille. Viikonlopun aikana messukävijät pääsevät tekemään kirjaostoksia, tapaamaan ajankohtaisia kirjailijoita sekä kuulemaan kantaaottavia keskusteluja. Messuilla voi myös osallistua erilaisiin työpajoihin ja peleihin, lukuretriittiin tai vaikka cosplay-asukisaan. Kirjamessujen teemana on tänä vuonna Pelin henki.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye