Erityisherkkyys voi olla supervoima - tehtäväkirja erityisherkille
21.8.2019 07:20:00 EEST | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote

Otavalta elokuussa ilmestyvä Erityisherkän päiväkirja ei kuitenkaan ole mikä tahansa tehtäväkirja. Se toimii itsetutkiskelun apuvälineenä, kannustajana ja tarvittaessa lohduttajanakin. Sen sivuille voi purkaa tuntemuksiaan ja saada samalla lempeitä muistutuksia omista hienoista ominaisuuksista.
Kannustavien tekstien ja omaa voimaa lisäävien harjoitusten avulla erityisherkkä voi muistaa joka päivä, että hänellä on supervoima käytössään. Erityisherkillä on luontainen kyky pohdiskella asioita syvällisesti.
Suvi Bowellan on tehnyt pioneerityötä hyvinvoinnin parissa jo vuosia. Hän työskentelee kouluttajana, luontaishoitajana ja kirjoittajana. Hänen Ihana herkkyys –kirjansa ilmestyi 2018 ja tehtäväkirja jatkaa samaa aihetta.
Itsekin erityisherkkä Bowellan tietää, miten suuri voimavara herkkyys voi olla. Bowellan on auttanut vuosittain satoja ihmisiä voimaan henkisesti ja fyysisesti paremmin.
Suvin vinkit: Näin opit arvostamaan erityisherkkyyttäsi:
- Arvosta itseäsi ja pidä hyvinvoinnistasi huolta
- Tunnista hyvät ominaisuutesi
- Luo elinympäristö, jossa herkkyys on voimavara
- Pyri kohti tasapainoa ja hyvältä tuntuvaa elämää
Tehtäväkirja ilmestyy 22.8.
Tekijöiden haastattelupyynnöt ja kirjan pdf-vedokset: eeva.louko@otava.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappaleet@otava.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Katja Ketun uutuusromaani nostaa esiin Lars Levi Laestadiuksen vaimon Brita-Kajsan vaietun tarinan27.4.2026 13:18:05 EEST | Tiedote
Katja Ketun Brita‑Kajsa on väkevä romaani Brita‑Kajsa Laestadiuksesta, Lars Levi Laestadiuksen puolisosta, jonka elämä jäi kuuluisan saarnaajan ja herätysliikkeen perustajan varjoon. Ketun romaani kertoo villin tarinan rakkaudesta, petoksesta, hurmoksesta ja anteeksiantamisen vaikeudesta.
Siri Hustvedtin Haamutarinoita on intiimi muistelmateos ja rakkaudenosoitus edesmenneelle puolisolle23.4.2026 10:29:59 EEST | Tiedote
Haamutarinoita kuvaa pelottomasti ja hellästi kirjailijapariskunta Siri Hustvedtin ja Paul Austerin avioliiton viimeisiä yhteisiä hetkiä. Teos sisältää myös Hustvedtin ja Austerin keskinäistä kirjeenvaihtoa sekä katkelmia Austerin viimeiseksi jääneestä, keskeneräisestä kirjasta, jonka hän omisti lapsenlapselleen. Siri Hustvedtin odotettu Suomen-vierailu toteutuu toukokuussa.
Arto Satosen sisäpiirikuvaus Petteri Orpon hallituksesta23.4.2026 10:10:01 EEST | Tiedote
Entinen työministeri Arto Satonen avaa hallituksen kulisseja sekä työmarkkinoita mullistaneiden uudistusten syntyä. Kirja paljastaa hallitusohjelmaneuvotteluiden kiihkeät hetket sekä uudistusten toteuttamiseen liittyvät poliittiset väännöt ja keskustelut, joita mediassa ei toistaiseksi olla vielä käsitelty.
Otavan tähdet loistavat kirkkaampina kuin koskaan – syksyn kustannusohjelma on nyt julki!20.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Otavan syksyn kaunokirjallisuuden ohjelma kokoaa yhteen koti- ja ulkomaiset mestarikertojat ja bestsellerit. Tietokirjoissa tarjolla on huikeita elämäntarinoita ja tutkittua tietoa niin maailmankuvan laajentamiseen kuin hyvinvoinnin vaalimiseen.
Joona Hellmanin ja J.S. Meresmaan Polte pohtii, pitääkö huippu-urheilijan elää kaapissa16.4.2026 15:14:45 EEST | Tiedote
Somen supertähden ja palkitun kirjailijan nuortenromaanissa jalkapallolupaus Joose kipuilee urheilumaailman homofobisten asenteiden kanssa. Voiko miesfutarilla olla poikaystävä, vai tarkoittaisiko elämä ulkona kaapista urheilu-uran loppua?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


