SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eloranta: Työelämän ja sosiaalipolitiikan epäkohtiin tartuttava EU:ssa

24.8.2019 15:00:00 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) haluaa, että EU tarttuu vahvasti työelämän ja sosiaalipolitiikan epäkohtiin. Eloranta osallistui tänään 24.8. Turun Eurooppa-foorumin keskustelutilaisuuteen.

- Euroopan unionin ns. sosiaalisen pilarin julistuksen tavoitteet on vietävä käytäntöön! Sosiaalisessa pilarissa on kyse hyvin käytännönläheisistä asioista, kuten esimerkiksi koulutuksesta ja elinikäisestä oppimisesta. Näillä keinoilla voimme vastata muuttuvan työelämän ongelmiin. EU:ssa tulee tehdä päätöksiä, jotka auttavat ihmisiä globalisaation ja teknologiakehityksen aikana, Eloranta toi esille Eurooppa-foorumin keskustelussa.

Euroopan valtioiden yhteistyö ei voi olla vain yritysten sisämarkkinaa, kauppa- ja rahapolitiikkaa. Sosiaalisessa ulottuvuudessa on kyse ihmisten Euroopasta, vastaamisesta työelämän murrokseen, osaamisen ja koulutuksen kehittämisestä sekä osallisuuden vahvistamisesta että eurooppalaisesta kulttuurista.

- Suomi on aina ollut kestävän ja hyvinvoivan yhteiskunnan rakentamisen mallimaa. Maailman muuttuessa meidän tulee taas ottaa asemamme eturintamassa ja edistää eriarvoisuutta vähentävää politiikkaa EU:ssa. Siitä hyötyvät kaikki, erityisesti kotimaiset yritykset ja sen myötä koko kansa. Suomessa suhteellisen korkean sosiaaliturvan maassa minimitasojen nostaminen muuallakin sisämarkkinoilla tasaisi sekä kilpailutilannetta että hyvinvointieroja, Eloranta kertoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Sote-valiokunnan oppositio: Hallituksen alkoholilain EU-oikeudellinen kestävyys on varmistettava11.6.2026 19:05:11 EEST | Tiedote

Sote-valiokunnan opposition edustajat vaativat hallituspuolueiden kansanedustajilta vastuullisuutta alkoholilain käsittelyssä. Eduskunnan puhemies Jussi Halla-Aho päätti torstaina, ettei alkoholilain käsittelylle ole EU-oikeudellista estettä. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan opposition mukaan puhemiehen päätös ei kuitenkaan poista asiantuntijoiden esiin nostamaa epävarmuutta siitä, edellyttävätkö valiokunnan tekemät merkittävät muutokset uutta notifiointia Euroopan komissiolle. Oppositio katsoo, että valiokunnan mietintöön tekemät merkittävät muutokset ovat synnyttäneet vakavan epävarmuuden siitä, täyttääkö valmistelu lakiesitys Euroopan unionin avoimuusdirektiivin edellyttämät notifiointivelvoitteet.

SDP:n Suhonen: Hallituksen työelämäpolitiikalta putoaa pohja yksi perustelu kerrallaan11.6.2026 15:29:55 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen katsoo oikeusministeri Leena Meren puheenvuoron vahvistavan sen, että hallituksen työelämäpolitiikan keskeiset perustelut ovat osoittautuneet virheellisiksi. Suhosen mukaan hallitus on perustellut työntekijöihin kohdistuneita heikennyksiä velkaantumisen hillinnällä ja työllisyyden vahvistamisella, mutta tulokset ovat jääneet saavuttamatta.

SDP:n Lotta Hamari tuomitsee Hämeenkyrö Priden järjestäjään kohdistuneen väkivallan11.6.2026 14:55:54 EEST | Tiedote

Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia puolustavaa sekä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta juhlivaa Hämeenkyrö Pridea vietettiin lauantaina 6.6.2026. Tapahtuman järjestäjänä ja juontajana työskennellyt henkilö pahoinpideltiin tapahtuman jälkeen. Mediatietojen mukaan motiivina väkivallan tekijälle oli uhrin osallistuminen Pride-tapahtumaan ja homoseksuaalisuus. Kolmatta kertaa peräkkäin Hämeenkyrö Priden suojelijana toiminut hämeenkyröläinen kansanedustaja Lotta Hamari tuomitsee jyrkästi sateenkaariviharikoksen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye