Jävla-hävikkitomaattikastike vastustaa ruokahävikkiä ja koulukiusaamista

Kotimainen Jävla Tomaattikastike valmistetaan pohjanmaalaisten tomaattikasvattajien hävikkitomaateista ja maustetaan yrtein. Kastikkeessa käytettävät tomaatit ovat ulkonäöltään, muodoltaan tai kooltaan Euroopan viljelijäjärjestöjen asettamista standardeista poikkeavia, mutta ominaisuuksiltaan täysin normaaleja tomaatteja siinä missä muutkin. Tomaattikastikkeen idea sai alkunsa kastikemestari Kaius Gestraniuksen etsiessä keinoja lisätä perustamansa Jävla Sås Bolagin tuotteiden kotimaisuusastetta.
”Havaitsin sattumalta suomalaisia vihannestuottajia koskevan haasteen: kotimaisesta tomaatista tulee vuosittain satoja tuhansia kiloja hävikkiä. Itse tomaateissa ei ole mitään vikaa, mutta ne ovat vain kypsyneet liian nopeasti, liian isoiksi, jääneet pieniksi tai muuten poikkeavat ulkonäöltään eivätkä siten kelpaa myytäviksi. Itse näen tämän eräänlaisena verrokkina koulukiusaamiselle. Miksi näitä tomaatteja kiusataan ja heitetään hävikkiin vain koska ovat erilaisia? Vihannes ei kuitenkaan kasva muottien mukaan ja käyttämällä ne kastikkeeseemme osoitamme konkreettisesti, että kaikki ovat yhdenvertaisia ja sisällöltään yhtä inspiroivia”, kertoo Jävla Sås Bolagin perustaja, kastikemestari Kaius Gestranius ja jatkaa: ”Vaikka olemme pieni tekijä, voimme kuitenkin toimia suuresti ja herättää yhteiskunnallista keskustelua tärkeistä aiheista. Ruokahävikki on valtava ongelma, mutta sitä on myös koulukiusaaminen. Haluan ajatella, että voimme tomaatilla kiinnittää huomiota molempiin järjettömyyksiin ja osoittaa, että erilaisuudestaan huolimatta kaikki ovat yhtä hyviä ja ainutlaatuisia.”
Lappeenrantalainen Jävla Sås Bolag on valmistanut ruoanlaittokastikkeita mahdollisimman kotimaisista raaka-aineista vuodesta 2017 lähtien. Kastikeyhtiö syntyi perustajansa Kaius Gestraniuksen halusta kokeilla kastikkeiden keittämistä vain aidoista raaka-aineista ilman teollisia ja keinotekoisia lisäaineita. Saatuaan kastikkeilleen lähipiirissään positiivista palautetta, osallistui Gestranius vuoden 2018 Leijonan luola -ohjelmaan hakeakseen yhtiölleen tunnettuutta. Sen lisäksi hän sai peräti neljältä ohjelman leijonalta, eli ammattisijoittajalta, yrityksensä tuotekehitykseen ja markkinointiin enemmän rahoitusta kuin alkujaan pyysi.
”Kastike antaa ruoalle sielun ja hyvällä kastikkeella voi pelastaa vähän huonommankin raaka-aineen. Kaikki maku, mikä kastikkeistamme löytyy, on aitoa. Emme käytä aromeja, makuvahventeita tai uutteita myöskään hävikkitomaattikastikkeessa. Tomaatin punainen väri on peräisin lykopeenistä, jonka katsotaan suojaavan syöpäsairauksilta sekä sydän- ja verisuonitaudeilta. Tutkimukset ovat lisäksi osoittaneet lämpökäsittelyllä olevan suotuisia vaikutuksia lykopeenipitoisuuteen, joten keitetty tomaattikastike sisältää enemmän lykopeenia kuin tuoreet tomaatit. Vegaaninen Jävla Tomaattikastike on käyttövalmis, oreganolla, basilikalla ja meiramilla maustettu kastike. Kuullota sipuli ja valkosipuli öljyssä, lisää kastike ja mausta suolalla ja sokerilla maun mukaan”, vinkkaa Gestranius.
Kaikki Jävla Sås -kastikkeet löytyvät K-Kauppojen valikoimista ja Jävla hävikkitomaattikastikkeen jakelu Citymarket Iso Omena (Espoo), Citymarket Kupittaa (Turku), Citymarket Lappeenranta, K-Supermarket Hertta (Helsinki), K-Supermarket Redi (Helsinki), K-Supermarket Postitalo (Helsinki), K-Supermarket Mankkaa (Espoo) ja K-Supermarket Ratina (Tampere).
Valmistaja/tillverkare: Jävla Sås Bolag Oy, Lappeenranta
Sisältö: Kotimainen hävikkitomaatti, paseerattu tomaatti, oregano, basilika, meirami, kaliumsorbaatti (E202)
Ravintosisältö/Näringsinnehåll/100g:
- Energia/Energi 99 kJ, 24 kcal
- Rasva/Fett 0,3 g, josta tyydyttynyttä/varav mättat 0,0 g
- Hiilihydraatit/Kolhydrater 3,6 g, josta sokereita/varav socker 0,0 g
- Ravintokuitu/Kostfiber 1,2 g
- Proteiini/Protein 0,9 g
- Suola/Salt 0,1 g
- Laktoositon, gluteeniton, vegaaninen.
- Ohjevähittäismyyntihinta: 3,20 euroa, vaihtelee kauppakohtaisesti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaius Gestranius, Jävla Sås Bolag Oy
+358 45 346 6028, kaius@javlasasbolag.com
Samuel Sorainen, PR- ja viestintätoimisto Wolfcom Oy
+358 400 579 653, samuel.sorainen@wolfcom.fi
Kuvat



Linkit
Tietoja julkaisijasta
Wolfcom PR Boutique, Helsinki, Finland
Korkeavuorenkatu 1 B 11, 00140 Helsinki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wolfcom
Metallin ja klassisen musiikin yhdistävä Bright & Black Finlandia-taloon 17.5.14.3.2025 09:37:07 EET | Tiedote
Bright & Black rikkoo metallin ja klassisen musiikin raja-aidat ennen kuulemattomalla tavalla – ylistetty konserttikiertue saapuu toukokuussa Suomeen. Kapellimestari Kristjan Järven johtama Nordic Pulse Orchestra ja soolosellisti Eicca Toppinen tuovat lavalle ainutlaatuisen musiikillisen kokonaisuuden, jossa metallimusiikin raskaat riffit kohtaavat klassisen musiikin orkestraalisen loiston. Konsertti Helsingin Finlandia-talossa lauantaina 17. toukokuuta 2025.
Talvilomavinkit Viroon12.2.2025 12:58:37 EET | Tiedote
Innokkaina ulkoilmaihmisinä virolaisilla on tapana suunnata ulos nauttimaan raittiista ilmasta myös talviaikaan. Hiihtäminen, luistelu ja mäen laskeminen ovat suosittuja koko perheen aktiviteettejä, ja jokaisesta kylästä ja kaupungista löytyy mahdollisuuksia nauttia myös vähälumisesta talvesta. Laskiainen onkin yksi Viron tärkeimmistä kansallisista juhlapäivistä. Vaikka talvisää muistuttaisi tällä hetkellä enemmän juhannusta kuin laskiaista, tarjoaa Viro silti paljon elämyksellistä ja hauskaa tekemistä koko perheelle.
Muhkun comeback: Vaasan tuo hittisämpylän takaisin5.2.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Vaasan on tuonut kauppoihin uuden, entistä ehomman version 2000-luvun taitteen kaivatusta hittituotteesta, Vaasan Muhku -sämpylästä. Alun perin vuonna 2002 lanseerattu Muhku valloitti nopeasti suomalaisten sydämet ja mullisti kauppojen sämpylävalikoiman. Nyt, yli 20 vuotta myöhemmin, Vaasan Muhku palaa kahdella uutuusversiolla, valmiina hurmaamaan uuden sukupolven leivänsyöjät. Uuden tulemisen myötä Muhku kumartaa 2000-luvun alun ruoka- ja populaarikulttuurille, ja siksi lanseerauksen tukena kuullaan 25-vuotisjuhlavuottaan viettävän Daruden miksaus Vaasanin omasta tunnuskappaleesta.
Korjaus: Suomen tislaajat vauhdittavat pohjoista EU-alkuperämerkintää Kuusikko-viskillä28.1.2025 12:31:04 EET | Tiedote
Korjaus aiemman tiedotteen kuvatekstiin. Oikea järjestys vasemmalta: Kalle Valkonen, Kai Kilpinen, Asko Ryynänen, Jarkko Nikkanen, Marttaleena Ruohomaa ja Anssi Pyysing. Suomalaiset viskituottajat ovat yhdessä muiden Pohjoismaisten tislaamojen kanssa panneet alulle hankkeen, jonka tavoitteena on saada pohjoismaiselle viskille EU:n maantieteellinen alkuperämerkintä (GI). Viskimaailmassa vain Skotlantia, Irlantia, Yhdysvaltoja, Japania ja Kanadaa pidetään omina maantieteellisinä alueinaan, kun kaikki muut tuotantoalueet luokitellaan yleensä World Whiskies -luokkaan. Hankkeen edistämiseksi Suomen parhaat viskintuottajat ovat tehneet Kuusikko Whisky -yhteispullotteen, joka on huolella valittu sekoitus kuuden tislaamon lippulaivaviskeistä.
Suomen tislaajat vauhdittavat pohjoista EU-alkuperämerkintää Kuusikko-viskillä28.1.2025 09:38:48 EET | Tiedote
Suomalaiset viskituottajat ovat yhdessä muiden Pohjoismaisten tislaamojen kanssa panneet alulle hankkeen, jonka tavoitteena on saada pohjoismaiselle viskille EU:n maantieteellinen alkuperämerkintä (GI). Viskimaailmassa vain Skotlantia, Irlantia, Yhdysvaltoja, Japania ja Kanadaa pidetään omina maantieteellisinä alueinaan, kun kaikki muut tuotantoalueet luokitellaan yleensä World Whiskies -luokkaan. Hankkeen edistämiseksi Suomen parhaat viskintuottajat ovat tehneet Kuusikko Whisky -yhteispullotteen, joka on huolella valittu sekoitus kuuden tislaamon lippulaivaviskeistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme