Modularisaatio voi tukea siirtymistä avopainotteiseen hoitoon terveydenhuollossa
Modularisaatio tarkoittaa palvelukokonaisuuksien jakamista alakokonaisuuksiin eli moduuleihin, joita voidaan yhdistää standardoitujen, tiedon siirtymistä tukevien yhdyspintojen avulla. Moduulit voivat olla eri tuottajien palveluja, joista räätälöidään kokonaisuus.
LL Katariina Silanderin väitöstutkimus osoittaa, että modularisaatio voi tukea siirtymistä vuodeosastohoidosta kohti avopainotteista hoitoa sairaalassa. Terveydenhuollon organisaatioiden tulee kuitenkin arvioida räätälöinnin ja standardoinnin tasapainoa omassa palvelutuotannossaan, jotta toimintamallia voidaan hyödyntää tuloksellisesti.
Modularisaatio voi sekä tukea että haastaa terveydenhuollon palvelutuotantoa. Toimintamalli voi muun muassa virtaviivaistaa tiedonsiirtoa ja palvelutuotantoa sekä tukea henkilöstön korvattavuutta.
Modulaarisesti järjestetty usean erikoisalan päiväsairaalatoiminta edellyttää esimerkiksi tarkkaa työnjakoa ammattiryhmien kesken sekä selkeitä ohjeita moduulien ja hoitokokonaisuuksien suunnitteluun.
Tutkimustulosten mukaan potilaiden näkemyksiä ja preferenssejä toimintamallista on selvitettävä. Potilasryhmillä voi olla erilaisia näkemyksiä sen käytöstä. Terveydenhuollon erikoispiirteet voivat myös vaikuttaa siihen, miten hyvin toimintamalli soveltuu organisaatioon.
– Potilaat voivat olla tyytyväisiä modulaarisesti järjestettyyn päiväsairaalahoitoon. Jatkotutkimuksia tarvitaan, jotta voidaan ymmärtää milloin ja mihin tilanteisiin modularisaatio terveydenhuollossa soveltuu, Katariina Silander sanoo.
Tutkimuksessa käytettiin laadullisia ja määrällisiä menetelmiä. Aineisto kerättiin HUS:n Syöpäkeskuksesta, Meilahden kolmiosairaalan päiväsairaalasta ja HUS:n tietojärjestelmistä. Kvantitatiivinen aineisto kerättiin ajalta 2009–2010 ja 2013–2014.
LL, KTM Katariina Silander väittelee 6.9.2019 kello 12 Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "From borders to interfaces – Modularizing specialized outpatient services". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Haartman Instituutti, Sali 2, Haartmaninkatu 3. Vastaväittäjänä on dosentti Liisa-Maria Voipio-Pulkki, Turun yliopisto, ja kustoksena on professori Minna Kaila. Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa https://helda.helsinki.fi/handle/10138/302163
Väittelijän yhteystiedot:
Puh. 040 730 7741
katariina.silander@gmail.com
***************************
Ystävällisin terveisin
Miia Soininen, viestinnän asiantuntija, Helsingin yliopisto
miia.soininen@helsinki.fi 050 478 2906
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Food Days tuo ruoka-alan asiantuntijat Seinäjoelle11.9.2025 13:08:23 EEST | Tiedote
Food Days -tapahtuma tuo ruokajärjestelmän asiantuntijat, tutkijat, elintarvikealan yritykset ja ruokayrittäjät Seinäjoelle 16.–18.9.2025.
Polarisaatio ei hellitä – puolueet herättävät yhä vahvempia tunteita10.9.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus osoittaa, että äänestäjät suhtautuvat poliittisiin vastustajiinsa yhä kielteisemmin. Samalla tunneyhteys omaan poliittiseen ryhmään on vahvistunut.
Lasten hankinnan lykkääminen pienentää lasten lukumäärää ja lisää eriarvoisuutta9.9.2025 10:23:52 EEST | Tiedote
Raskauden lykkääminen vähentää lasten kokonaismäärää ja lisää äidin terveydentilaan liittyvien riskitekijöiden aiheuttamaa eriarvoisuutta.
Äidin vaikeudet kiintyä vauvaan lisäävät lapsen uniongelmia8.9.2025 07:07:00 EEST | Tiedote
Seurantatutkimus osoittaa, että äidin vaikeudet kiintyä vauvaan kahdeksan kuukauden iässä ovat yhteydessä lapsen lisääntyneisiin uniongelmiin ja ne näkyvät vielä 2-vuotiaankin lapsen unessa.
Lapsuuden ystävyyssuhteiden puute altistaa itsemurha-ajatuksille yli 50-vuotiailla3.9.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Lapsuuden epäsuotuisat olosuhteet lisäävät itsemurha-ajatusten riskiä myöhemmällä iällä, ilmenee Helsingin yliopiston kansainvälisestä tutkimuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme