Alko avaa ovensa 9.9. klo 9.09 − FASD-päivä muistuttaa alkoholin vaaroista raskauden aikana

9.9. on valittu kansainväliseksi FASD-päiväksi muistuttamaan yhdeksän kuukauden täysraittiudesta raskauden aikana. Kirjainyhdistelmä FASD (fetal alcohol spectrum disorders) kuvaa alkoholin aiheuttamien sikiövaurioiden kirjoa.
Alko tekee yhteistyötä Kehitysvammaliiton kanssa FASD-tietoisuuden lisäämiseksi. Jo vuodesta 2015 lähtien Alko on nostanut teemaa ja tietoisuutta esiin FASD-päivänä 9.9. avaamalla myymälöidensä ovet kello 9.09. Tänä vuonna Alkojen lisäksi myös R-kioskit ympäri Suomen aloittavat alkoholijuomien myynnin yhdeksää minuuttia tavallista myöhemmin.
- FASD-päivä muistuttaa alkoholinkäytön riskistä raskauden sikiövaiheessa. Uskon, että tavoitamme tällä tärkeällä aiheella entistä laajemman joukon suomalaisia, kun myös R-kioskit lähtivät kampanjaamme mukaan, sanoo Alkon vastuullisuuspäällikkö Marja Aho.
- Olisi hienoa, että ensi vuonna FASD-päivän kampanjassa näkisimme vielä entistä enemmän päivittäistavaraketjuja mukana, jatkaa Aho.
Alkoholi on suurin yksittäinen kehityshäiriöitä aiheuttava tekijä länsimaissa
Pelkästään Suomessa syntyy vuosittain 600 - 3 000 lasta, joita alkoholialtistus on vaurioittanut.
- Kansainvälisten tutkimusten mukaan länsimaissa 1 - 5 prosentilla syntyneistä lapsista on jonkinasteinen alkoholialtistuksen aiheuttama kehityksellinen häiriö. Useimmilla vaikeudet ilmaantuvat vasta esikoulu- tai kouluikäisenä. Alkoholin aiheuttamat vauriot ovat pysyviä, mutta haittoja voidaan yksilöllisellä tuella vähentää, kertoo lastenneurologian erikoislääkäri ja dosentti Ilona Autti-Rämö.
FASD ei ole vain alkoholin riskikuluttajia koskettava ongelma. Jo pienikin määrä alkoholia saattaa aiheuttaa sikiövaurioita.
- Alkoholin aiheuttamiin sikiöhaittoihin on helpointa vaikuttaa omalla päätöksellä jättää alkoholi pois raskauden aikana. Alkoholinkäytölle ei raskauden aikana ole turvallista ajankohtaa tai annosrajaa, Autti-Rämö muistuttaa.
Yhteyshenkilöt
viestintäpäällikkö Varpu Göös, p. 050 341 3053
viestintäjohtaja Maritta Iso-Aho, p. 040 544 3123
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Alko Oy
Alko ottaa käyttöön poistohinnoittelun28.4.2025 09:13:48 EEST | Tiedote
Alko aloittaa vanhenevien tuotteiden poistohinnoittelun kokeiluluontoisesti kolmessa Tampereen myymälässään 28. huhtikuuta. Tavoitteena on vähentää juomahävikkiä ja sen ympäristövaikutuksia.
Alavuden keskustan Alko uudistuu22.4.2025 09:41:52 EEST | Tiedote
Alavuden keskustan Alkon myymälä remontoidaan ja myymälä saa uuden ilmeen. Myymälä on avoinna ennen remonttia 3.5. saakka ja se avataan jälleen 13.6. Kesäiset uutuudet viineistä panimotuotteisiin ja juomasekoituksiin ovat saapuneet myymälään.
Viiniselvitys: Viinien myynnin laajentaminen yhteiskunnallinen kysymys. Merkittävä vaikutus Alkon kansanterveydelliseen asemaan.16.4.2025 10:30:15 EEST | Tiedote
Selvityshenkilö Antti Neimalan viiniselvityksessä on arvioitu viinien myynnin laajentamisen vaikutuksia. Mikäli viinien myyntiä päätettäisiin laajentaa, olisi samalla linjattava, miten väkevien alkoholijuomien jakelu järjestettäisiin. Selvityksessä alkoholijärjestelmän ja viinien myynnin laajentamista pidetään merkittävänä koko yhteiskuntaa koskevana kysymyksenä, jonka valmistelutyö tulisi tehdä huolellisesti ja laajapohjaisesti. Mikäli viinien saatavuutta kuluttajille haluttaisiin maltillisesti laajentaa Alko ehdottaa myymälöidensä aukioloaikojen pidentämistä kokeiluluontoisesti.
Lakimuutokset vaikuttivat odotetusti myyntiin ja tulokseen: Alko keskittyy maailmanluokan palveluun kustannustehokkaasti14.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Alkon myyntivolyymi laski lakimuutosten ja haastavan taloustilanteen seurauksena 7,4 prosenttia ja liikevaihto 6,7 prosenttia, tulos pysyi hyvällä tasolla. Kustannustehokkuudesta pidettiin huolta. Osinkoa ehdotetaan maksettavan valtiolle 30 miljoonaa euroa.
Pääsiäisen ostoskorissa punaviiniä ja vahvempia pääsiäisoluita – arvoviinivaraston helmiä myyntiin9.4.2025 07:42:00 EEST | Tiedote
Pääsiäisviikkona Alkoissa kuhisee. Kokonaislitramyynti kasvaa viitisenkymmentä prosenttia. Punaviini pääsiäisen ikisuosikki, myös kuohuviinit ja roseet asiakkaiden ostoslistan kärjessä. Oluiden valikoimaan pääsiäisuutuuksia. Arvoviinivaraston helmiä myyntiin Helsingin Arkadian myymälään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme