Espoossa lisätään yhteistyössä nuorten turvallisuustietoutta

Samaan aikaan Kannusillanmäen väestönsuojassa järjestetään Uudenmaan aluetoimiston kutsunnat kutsuntaikäisille miehille. Aseellinen puolustus on kuitenkin vain yksi osa yhteiskunnan turvallisuutta, ja tapahtuman tarkoitus on avata turvallisuuden kokonaisuutta nuorille.
Erityisesti järjestäjät toivovat paikalle tyttöjä ja nuoria naisia, joita turvallisuuskoulutus ei välttämättä tavoita yhtä hyvin kuin asevelvollisia.
”Suomessa on jo pari vuotta keskusteltu, pitäisikö naistenkin osallistua kutsuntoihin. Espoossa kokeilemme nyt uutta turvallisuuskoulutuksen mallia, eli otamme askeleen siihen suuntaan. Vastaavia tapahtumia on järjestetty aiemmin Pohjanmaalla – me kasvatamme idean nyt suuren kaupungin mittakaavaan”, kertoo Espoon kaupungin turvallisuuspäällikkö Petri Häkkinen.
Tapahtumaan on kutsuttu kaikki Espoon yhdeksäsluokkalaiset sekä lukioiden ja Omnian opiskelijat opettajineen. Nuoret ovat tervetulleita tapahtumaan myös vapaa-ajallaan.
Syrjäytymisen ehkäisy on osa turvallisuustyötä
Tapahtumassa eri viranomaiset ja järjestöt esittelevät arjen toimintaansa ja luovat käsitystä siitä, mitä kaikkea kokonaisturvallisuus on ja mikä siitä kuuluu viranomaisten, mikä järjestöjen ja mikä kansalaisen itsensä vastuulle.
Lisäksi esille nostetaan, kuinka jokainen voi itse vaikuttaa omaan ja läheistensä turvallisuuteen sekä erityisesti, mikä on kansalaisen oma vastuu erilaisissa kriisitilanteissa.
”Herättelemällä nuorten turvallisuustietoutta teemme myös etsivää syrjäytymisen ehkäisyä. Jos tapahtuma tavoittaa yhdenkin syrjäytymisvaarassa olevan nuoren ja saa hänet mukaan vaikkapa yhdistystoimintaan, olemme onnistuneet. Tämä, jos mikä, on ennakoivaa turvallisuustyötä”, Häkkinen toteaa.
Toimintaansa tapahtumassa ovat esittelemässä
- Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos
- Länsi-Uudenmaan poliisi
- Puolustusvoimat, Uudenmaan aluetoimisto ja Kaartin jääkärirykmentti
- Hätäkeskuslaitos
- turvallisuusasioissa keskeisiä espoolaisia järjestöjä: SPR, Vapepa (Vapaaehtoinen pelastuspalvelu), Martat, Naisten valmiusliitto, MPK (Maanpuolustuskoulutusyhdistys), EJY ry (Espoolaisten järjestöjen yhteisö)
- Espoon kaupungin liikunta- ja nuorisopalvelut.
Ensimmäisenä tapahtumapäivänä, maanantaina 9.9.2019 kello 12.45 ohjelmassa on myös paneelikeskustelu teemasta ”Mikä nuoria huolettaa vuonna 2019”. Petri Häkkisen johdolla aiheesta keskustelevat Espoon nuorisovaltuuston puheenjohtaja Joel Vanhanen, Kaartin jääkärirykmentissä erityistehtävissä varusmiespalvelustaan suorittava tubettaja Luukas ”Luugi” Koski, Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden professori Jarno Limnéll sekä Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen komisario Petri Launiainen.
Ennen paneelia järjestetään lehdistötilaisuus, johon tuo tervehdyksen sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.).
Suunnitteilla tapahtuman laajentaminen
Espoon kaupungin tarkoituksena on muodostaa nuorten turvallisuustapahtumasta vuosittain toistuva. Ensimmäisellä kerralla matkaan on lähdetty nopealla aikataululla ja kokeillen.
”Suunnittelemme turvallisuustietoisuuden levittämistä myös nuoria laajemmalle kohderyhmälle – kaikille espoolaisille. Jalostamme ajatusta ensimmäisen tapahtuman jälkeen. Pitkän ajan tavoitteenamme on luoda Espooseen malli kokonaisturvallisuuden ekosysteemistä. Sitä voitaisiin hyödyntää ja jalostaa paikallisiin tarpeisiin myös muualla Suomessa”, Häkkinen kertoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
turvallisuuspäällikkö Petri Häkkinen, Espoon kaupunki, 043 824 5679, petri.hakkinen@espoo.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tee oma taidereitti: EMMA – Espoon modernin taiteen museon julkiset taideteokset löytyvät nyt Espoon kaupungin karttapalvelusta18.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
EMMAn taide ulottuu ympäri Espoon kaupunkia. Yhteensä 70 julkista taideteosta on kaikkien kaupunkilaisten saavutettavissa eri puolilla Espoota ja määrä tulee täydentymään. Kesäkuun alussa teokset on lisätty Espoon kaupungin avoimeen karttapalveluun yhteistyössä Espoon kaupunkitekniikan keskuksen kanssa. Taide kaupungilla -karttapalvelun tavoitteena on parantaa tiedon jakamista ja teosten löydettävyyttä.
Kaupunginhallitus: Espoontorin asemakaavan muutos mahdollistaa asemanseudun kehittämisen16.6.2025 19:55:34 EEST | Tiedote
Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa Espoontorin kauppakeskuksen laajentaminen hypermarketilla, lisätä asuntorakentamista sekä kehittää asemanseutua joukkoliikenteen solmukohtana.
Konserni- ja tilajaosto kokoontui ensimmäistä kertaa16.6.2025 14:06:20 EEST | Tiedote
Konserni- ja tilajaosto tukee kaupunginhallitusta kaupungin tytäryhteisöjen johtamisessa sekä muiden yhteisöjen ohjauksessa ja seurannassa.
Stadsträdgårdens trädbank hjälper Esbo att anpassa sig till klimatförändringen12.6.2025 11:19:59 EEST | Pressmeddelande
Den globala uppvärmningen kommer inom en snar framtid att leda till liknande väderförhållanden i Esbo som i Centraleuropa. Därför bereder sig staden på och anpassar sig till klimatförändringen genom ett nytt försök, där trädslag importeras från sydliga länder och odlas som framtida gatuträd.
Kaupunginpuutarhan puupankki auttaa Espoota sopeutumaan ilmastonmuutokseen12.6.2025 11:19:59 EEST | Tiedote
Ilmaston lämpeneminen tuo lähitulevaisuudessa Espooseen Keski-Euroopan olosuhteet. Siksi kaupunki varautuu ja sopeutuu ilmastonmuutokseen uudella kokeilulla, jossa etelästä tuotuja puulajeja kasvatetaan tulevaisuuden katupuiksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme