CLC:n ilmastoasiantuntija Sari Siitonen: ”Kotitalouksien hiilijalanjälki kasvaa, huolimatta paljosta ilmastopuheesta” – Nollapäästöpäivää 21.9. vietetään yhä useammilla työpaikoilla ja kouluissa

- Tämä on huolestuttava kehityssuunta. Erityisesti ostamiemme tavaroiden ja palvelujen osuus päästöistä on ollut kasvussa, mikä syö asumisen päästövähennyksillä saavutetut hyödyt, sanoo ilmastoasiantuntija ja Nollapäästöpäivän koordinaattori Sari Siitonen, Climate Leadership Coalition -yhdistyksestä.
Climate Leadership Coalition (CLC) haastaa jo kolmantena vuonna peräkkäin kaikkia suomalaisia viettämään 21.9. järjestettävää Kansainvälistä Nollapäästöpäivää. Päivän tavoitteena on antaa maapallolle vapaapäivä fossiilisten polttoaineiden käytöstä ja kiinnittää huomiota kansalaisten kulutusvalintoihin.
- Kotitaloudet voivat vähentää päästöjään esimerkiksi suosimalla joukkoliikennettä, pyöräilyä ja vähäpäästöisiä autoja sekä hankkimalla kotiin uusiutuvilla energialähteillä tuotettua sähköä. Myös ruokahävikin välttäminen ja kotimaisten juuresten suosiminen ruokavaliossa on tehokas keino. Tavaran voi myös lainata tai vuokrata, kaikkea ei tarvitse omistaa.
NOLLAPÄÄSTÖPÄIVÄ NÄKYY YHÄ USEAMMILLA TYÖPAIKOILLA JA KOULUISSA
Climate Leadership Coalition aloittaa Nollapäivän vieton jo etukäteen. Monissa CLC:n jäsenyrityksissä ja -organisaatioissa järjestetään erilaisia tilaisuuksia ja kampanjoita pitkin viikkoa ja erityisesti perjantaina 20.9.
- Tänä vuonna erityisen suosittuja ovat työntekijöille järjestettävät kampanjat. Tämä on hieno juttu, sillä CLC:n jäsenorganisaatiot ovat merkittäviä työllistäjiä ja näin tieto ihmisten omien valintojen päästövaikutuksista tavoittaa suuren joukon suomalaisia. Yhtenä päivänä työpaikalla näkyvät muutokset herättelevät meitä tekemään ilmastoystävällisempiä valintoja vuoden jokaisena päivänä, uskoo Siitonen.
Kun kansalaisten kiinnostus ilmastoystävällisiä tuotteita ja palveluja kohtaan kasvaa, yritykset tuovat niitä aiempaa nopeammassa tahdissa markkinoille. Jo nyt CLC:n 56 jäsenorganisaatiota tarjoavat ja kehittävät kaiken aikaa puhtaampia ratkaisuja liikkumiseen ja matkailuun, asumiseen, ruokailuun ja arjen hankintoihin.
NOLLAPÄÄSTÖPÄIVÄNÄ PYÖRÄILLÄÄN JA SYÖDÄÄN PUUROA JA KASVIKSIA
Jäsenten Nollapäästöpäivän tapahtumat ja teot on koottu CLC:n kampanjasivulle. Tänä vuonna Nollapäästöpäivä vietetään 28 jäsenorganisaatiossa. Esimerkiksi SYKE ja Sitra haastavat kansalaisia selvittämään oman hiilijalanjälkensä suuruuden ja pienentämään sitä fiksuilla valinnoilla. Helen haastaa perheet tekemään aikamatkan tulevaisuuteen pelaamalla ilmastonmuutosta käsittelevää My2050-seikkailupeliä Helsingin Kansalaistorilla tai Espoon keskuksessa. IBM puolestaan tukee kansalaisten ilmastomyönteisiä ruokavalintoja avaamalla ruoan hankintaketjujen ilmastovaikutuksia. Myös Espoossa kansalaisille kerrotaan heille tarjottavista älykkäistä ja puhtaista ratkaisuista.
Castren & Snellman kouluttaa työntekijöitään ja haastaa heidät ideoiman uusia kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. Ilmarinen, Kojamo, Lassila & Tikanoja ja Neste kannustavat henkilökuntaansa pyöräilemään työmatkat ja Stora Enso järjestää henkilöstölleen kilpailun, jonka tavoitteena on löytää kaikkein innovatiivisin tapa työmatkaliikkumiseen. Caverion, Fortum, Outotec, SEB, Vaisala ja Varma nostavat pyöräilyn ohella esiin myös muita kestävän liikkumisen muotoja ja kannustavat henkilöstöään ilmastomyönteiseen ruokailuun. YIT ja Iin kunta keskittyvät ruokahävikin pienentämiseen.
OP järjestää henkilöstölleen Ilmastopäivän ja S-ryhmä ilmastokysymyksiin keskittyvän teemaviikon Iso Juttu -kampanjansa hengessä. VTT jakaa henkilöstölleen tietoa ilmastomyönteisistä valinnoista ja järjestää perjantaina 20.9. paneelikeskustelun työhön ja työpaikkaan liittyvistä päästövähennysmahdollisuuksista. Myös Telia Finland kannustaa henkilöstöään jakamaan parhaat ratkaisunsa päästöjen vähentämiseen sekä yrityksen sisällä että somessa.
Koulujen Nollapäästöpäivää vietetään 21.9. Otaniemen lukiossa. Finnair, Fortum, KONE, St1, Turun yliopisto ja VR ovat mukana tukemassa koulujen Nollapäästöpäivää (katso lisää täältä).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
HAASTATTELUPYYNNÖT, LISÄTIETOJA JA MATERIAALIT:
Climate Leadership Coalition
ilmastoasiantuntija ja Nollapäästöpäivän koordinaattori
Sari Siitonen
sari(at)clonet.fi
puh. 040 761 5221
CLC Viestintä
Unna Lehtipuu
unna.lehtipuu(at)framillafinland.fi
puh. 050 571 0199
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
CLC
CLC :n (Climate Leadership Coalition) tarkoituksena on vaikuttaa Suomen elinkeinoelämän ja tutkimusorganisaatioiden yleiseen kilpailukykyyn ja valmiuteen vastata ilmastonmuutoksen ja luonnonvarojen riittävyyden tuomiin uhkiin sekä kykyyn hyödyntää näiden synnyttämiä liiketoimintamahdollisuuksia. Yhdistykseen kuuluu jo 56 merkittävää yhtiötä ja organisaatiota, pörssiarvoltaan yli puolet Helsingin pörssistä. Lue lisää: clc.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta CLC Climate Leadership Coalition
Climate Leadership Coalition: YK:n ilmastokokouksessa saavutettu sopu vastaa ennakko-odotuksia24.11.2024 00:51:36 EET | Tiedote
Myöhään lauantain ja sunnuntain välisenä yönä YK:n COP29 ilmastokokouksessa saavutettiin sopu kehittyvien maiden ilmastorahoituksen kolminkertaistamisesta nykytasoon nähden. Tämä päätös rakentaa luottamusta tuleviin neuvotteluihin, vaikka muilta osin kokous oli vaikea.
Climate Leadership Coalition: COP28 neuvottelutulos antaa vauhtia vihreiden markkinoiden kasvulle13.12.2023 09:56:01 EET | Tiedote
Keskiviikkona Dubaissa päättyvien ilmastoneuvotteluiden tulos antaa myönteisen signaalin investoijille.
Call on Carbon kokosi kansainvälisten talousjärjestöjen johtajat yhteen COP28-tapahtumassa5.12.2023 14:47:06 EET | Tiedote
Joulukuun 2. päivänä korkean tason ryhmä kansainvälisten talousjärjestöjen johtajia kokoontui COP28-tapahtumaan Suomen paviljonkiin keskustelemaan hiilen hinnoittelusta. Ryhmän oli kutsunut koolle kansainvälistä hiilen hinnoittelua pitkään edistänyt suomalainen yritysten ilmastoverkosto Climate Leadership Coalition.
Climate Leadership Coalition: Sari Baldauf valittu CLC:n hallituksen puheenjohtajaksi, Mehiläinen ja Carbo Culture hyväksytty uusiksi jäseniksi20.11.2023 12:58:56 EET | Tiedote
Climate Leadership Coalitionin (CLC) vuosittainen syyskokous pidettiin 13.11. Kokous valitsi Sari Baldaufin hallituksen puheenjohtajaksi. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin myös Ville Voipio, Vaisalan hallituksen puheenjohtaja, Heikki Vuorenmaa, YIT Groupin toimitusjohtaja, ja Tomas Häyry, Vaasan kaupunginjohtaja.
Ilmastokriisin mestarikurssi yhdisti päättäjät kunnianhimoisten ilmastotoimien äärelle2.2.2023 12:45:33 EET | Tiedote
Tilaisuudessa puhunut tasavallan presidentti Sauli Niinistö korosti yhteispeliä ilmastotoimissa valtavana mahdollisuutena Suomelle. Yritysten hiilikädenjäljen eli tuotteiden ja palveluiden aikaansaamat ilmastohyödyt kantavat isoa lupausta niin päästöjen vähentämisestä kuin Suomen edelläkävijyydestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme