Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 24.9.2019
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 24. syyskuuta klo 16.00. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla.
Esityslistalla on muun muassa useita tiloihin liittyviä hankkeita sekä esitys päättää ruoka-, siivous- ja käyttäjäpalveluiden hankinnasta ajalle 1.1.2020 – 31.12.2022.
Hankittavien ruoka-, siivous- ja käyttäjäpalveluiden valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus, jonka perusteena on käytetty hinta-laatusuhteeltaan parasta tarjousta. Palveluntuottajien edellytetään tuottavan ruoka-, siivous- ja käyttäjäpalvelut kestävien periaatteiden mukaisesti. Ruokapalveluissa laadun yhtenä arviointiperiaatteena on käytetty Hiilineutraali Helsinki 2035 -ohjelman toteuttamista. Palveluiden hankinnan arvo ilman arvonlisäveroa on arvioitu olevan noin 30 miljoonaa euroa.
Tiloihin liittyvistä hankkeista esityslistalla on koulujen ja oppilaitosten osalta seuraavia kohteita:
- Ressun peruskoulun ja Ressun lukion pysyvien lisätilojen tarveselvityksen hyväksyminen osoitteeseen Ruoholahdenkatu 23. Kaupunkistrategiassa on linjattu, että englanninkielisen koulutuksen paikkamäärää tulisi kaksinkertaistaa ja tämä lisää oppilas- ja opiskelijamääriä sekä Ressun peruskoulussa että lukiossa.
- Solakallion koulun väistötilojen hankesuunnitelma
- Hoplaxskolan Lokkalantien yksikön ala-asteen perusparannuksen ja laajennuksen hankesuunnitelma
- Latokartanon peruskoulun (Agronominkatu 10) sisäilmakorjausten hankesuunnitelma
Varhaiskasvatuksen osalta esityslistalla on seuraavia kohteita:
- Ala-Malmille Ampujantie 3:een toteutettavan päiväkodin ja leikkipuistotilojen uudisrakennuksen tarveselvityksen hyväksyminen. Uudisrakennukseen suunnitellaan tilat varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen käyttöön 240 lapselle sekä leikkipuistotoiminnalle. Hanke korvaa nykyiset päiväkoti Longinojan, Vilppulan sekä leikkipuisto Filpuksen tilat.
- Kaarelan raitti 1:een sijoittuvan päiväkodin ja Kannelmäen peruskoulun Kaarelan raitin toimipisteen uudisrakennuksen hankesuunnitelma. Samalla esitetään päiväkotien Hakuninmaa ja Vuorilinna sekä ryhmäperhepäiväkoti Vuorenpeikon lakkauttamista ja tiloista luopumista. Uuteen rakennukseen suunnitellaan tilat 210 päiväkotilapselle ja 120:lle perusopetuksen oppilaalle luokka-asteella 1-2.
- Päiväkoti Kaskisavun sisäilmakorjausten hankesuunnitelma.
Lautakunnan kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkkosivuilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna-Kaisa Talvensaari
viestintä- ja markkinointipäällikkö
kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
hanna-kaisa.talvensaari@hel.fi
puh. 09 310 15964
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Työpajankatu 8
00580 Helsinki
09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
"Finland is a professional reference point for me" – recruitment of early childhood education teachers from abroad to expand28.5.2025 12:43:59 EEST | Press release
Last year, six teachers were recruited from Spain to Swedish-language daycare centres of the City of Helsinki. Following the successful experiment, the Education Division will expand recruiting from abroad to Finnish-language daycare centres.
”Suomi on minulle ammatillinen esikuva” – varhaiskasvatuksen opettajien ulkomailta rekrytointi laajenee28.5.2025 09:03:06 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin ruotsinkielisiin päiväkoteihin rekrytoitiin viime vuonna Espanjasta kuusi opettajaa. Onnistuneen kokeilun myötä kasvatuksen ja koulutuksen toimiala laajentaa ulkomailta rekrytointia suomenkieliseen varhaiskasvatukseen.
Päätöstiedote kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksesta 27.5.27.5.2025 19:09:16 EEST | Tiedote
Lautakunnan tiistaina 27. toukokuuta pidetyn kokouksen päätöstiedote on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Kokouksen esityslista on saatavilla toimialan verkkosivuilta.
Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 27.5.202523.5.2025 12:58:57 EEST | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 27. toukokuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistan ilmoitusasioissa on muun muassa englanninkielinen kansallinen lukiokoulutus ja ylioppilastutkinto. Helsinki tarjoaa elokuussa 2026 mahdollisuuden englanninkieliseen lukiokoulutukseen heti, kun lakimuutos sen mahdollistaa. Esityslistalla on myös edellisessä kokouksessa pöydätty talousarvion vuoden 2025 ensimmäinen toteutumisennuste. Lisäksi esityslistalla on yksityiseen varhaiskasvatukseen liittyen päätös yksityisen varhaiskasvatuksen palveluntuottajalle maksettavan tuen järjestämiseen liittyvän korvauksen muuttamisesta toimintavuodesta 2025-2026 alkaen päätös yksityisen varhaiskasvatuksen palveluntuottajalle maksettavan 5-vuotiskorvauksen muuttamisesta 1.1.2026 alkaen päätös yksityisen varhaiskasvatuksen sisaruskorvauksen muuttamisesta toimintavuodesta 2025-2026 alkaen Tilahankkeista käsittelys
The Helsinki Learns – Future Competences vision has guided our work for one year: Reading Wheel, language awareness, and cross-studying23.5.2025 08:58:00 EEST | Tiedote
The strategic guidelines of education can be seen through many actions in the daycare centres, schools and upper secondary schools in Helsinki, as well as the Helsinki Vocational College and Adult Institute (Stadin AO).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme