Oulun yliopisto hakee mahdollisuutta kouluttaa psykologeja
Oulun yliopiston hallitus päätti 24.9.2019, että yliopisto tekee opetus- ja kulttuuriministeriölle ehdotuksen psykologian koulutusvastuusta. Se tarkoittaa, että yliopisto voisi perustaa psykologian hakukohteen ja alkaa kouluttaa psykologian kandidaatteja ja maistereita. Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa voi jo nykyisellään opiskella psykologian perus- ja aineopintoja.
Eri sidosryhmät ovat nostaneet toistuvasti esille Pohjois-Suomen psykologipulan. Dosentti Pentti Rauhalan tekemä selvitys ”Psykologitarve Pohjois-Suomessa” osoittaa, että koulutusvastuulle on vahvat perusteet, jotka nousevat alueellisesta työvoimatarpeesta. Pohjois-Suomessa on krooninen työvoimavajaus perinteisissä psykologitehtävissä jopa Oulun kaupungissa, ja psykologien eläkepoistuma pahentaa pulaa tulevaisuudessa. Perinteisten tehtävien ohella psykologien osaamista tarvitaan nykyistä enemmän muun muassa varhaiskasvatukseen, oppilashuoltoon, nuorten palveluihin, kuntoutukseen, neuropsykologiaan ja avohoidon konsultaatiotehtäviin. Myös sosiaali- ja terveysalan ulkopuolinen työelämä vaatii uutta psykologisaamista, jota ei ole nyt riittävästi.
”Oulun yliopistosta valmistuvista 64 prosenttia sijoittuu työhön Pohjois-Suomeen, jolloin alueellista työvoimavajausta voidaan parhaiten korjata myöntämällä psykologien koulutusvastuu Oulun yliopistolle”, toteaa yliopiston koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä.
Psykologian tutkintoja voi tällä hetkellä suorittaa Helsingin, Itä-Suomen, Jyväskylän, Tampereen ja Turun yliopistoissa sekä Åbo Akademissa.
Lisätietoja:
Oulun yliopiston koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä, puh. 0294 484981, Helka-Liisa.Hentila@oulu.fi
Yhteyshenkilöt
Elina Mattila-NiemiViestintäasiantuntija, Communications Specialist
Puh:050 336 1690elina.mattila-niemi@oulu.fiTietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Tutkijat tuovat tieteen keskelle metsää – metsänhoitoa kehitetään yhdessä paikallisyhteisöjen kanssa21.8.2025 05:48:00 EEST | Tiedote
Ilmastonmuutokseen sopeutuva ja luonnon monimuotoisuutta turvaava metsänhoito vaatii sekä tieteellistä tietoa että käytännön kokemusta. Oulun yliopiston johtama tutkimushanke kokoaa yhteen metsien sidosryhmiä Suomessa ja viidessä muussa maassa Living Lab -toimintamallin avulla.
Pikisaareen luodaan pimeän ajan kokemuksiin keskittyvä valotaidepolku – kaupunkilaisia kutsutaan mukaan lauantaina 23.8.20.8.2025 13:51:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston arkkitehtuurin tutkijat suunnittelevat Oulun Pikisaareen pimeän ajan kokemuksiin keskittyvän valotaidepolun. Kaupunkilaisia kutsutaan mukaan lauantaina 23.8. klo 17.30, jolloin Pikisaaressa järjestetään kaikille avoin pop-up-tapahtuma.
Nuorten yritysten nopea kasvu ei rajoitu vain kaupunkeihin – myös maaseutu tuottaa gaselliyrityksiä19.8.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Nuoret ja nopeasti kasvavat yritykset sijaitsevat useimmiten kaupungeissa, mutta näitä gaselleiksi kutsuttuja yrityksiä on myös maaseudulla. Gaselliyritykset ovat tärkeitä alueiden yrityskentän uudistumiselle, elinvoimalle sekä työllisyydelle.
Oulussa juhlistetaan psykiatrian merkkipaaluja – 100 vuotta sairaalahoitoa ja 60 vuotta yliopisto-opetusta18.8.2025 12:50:00 EEST | Tiedote
Psykiatrinen sairaala Oulussa täyttää tänä vuonna 100 vuotta ja Oulun yliopiston psykiatrian oppiaine juhlii 60-vuotista taivaltaan. Merkkivuoden kunniaksi järjestetään kaksiosainen juhlaseminaari perjantaina 5. syyskuuta. Myös median edustajat ovat tervetulleita tilaisuuteen.
Lasten kosketusallergiat lisääntyneet merkittävästi 20 vuodessa14.8.2025 06:50:00 EEST | Tiedote
Lasten kosketusallergiat ovat lisääntyneet Suomessa selvästi viimeisen kahden vuosikymmenen aikana, selviää Oulun yliopistossa tehdystä tutkimuksesta. Nousua on erityisesti kosmetiikan kemikaaleille ja liima-aineille kehittyneissä allergioissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme