Tuska-festivaali

Korn Tuskan pääesiintyjäksi – Early Crow -liput nyt myynnissä

Jaa
Helsingin Suvilahdessa 26.–28.6.2020 järjestettävä Tuska-festivaali on julkaissut pääesiintyjäkseen yhdysvaltalaisen Kornin. Samalla käynnistyi Early Crow -hintainen lipunmyynti.

Kesän 2020 festariruletti pyörähti kertalaakista käyntiin, kun Tuska julkaisi pääesiintyjäkseen yhdysvaltalaisen Kornin. 25 vuotta tinkimättömällä linjallaan operoinut yhtye kaataa vaihtoehtomusiikin rajoja metallin ja rockin vimmaisella yhdistelmällä. Kaksinkertainen Grammy-voittaja julkaisi juuri 13. pitkäsoittonsa “The Nothing”, jota on ylistetty laajalti kautta maailman yhtyeen parhaimpana teoksena vuosiin. Sukupolvensa äänitorvena pidetty kokoonpano on jättänyt lähtemättömän vaikutuksen miljooniin kuulijoihinsa genrensä klassikoksi nousseella nimikkoalbumillaan sekä sitä seuranneilla merkkiteoksilla kuten “Follow the Leader” ja “Issues”. Tuskan lisäksi Korn nähdään kesällä myös yhtenä Provinssin pääesiintyjistä.

Erikoishintaiset kolmen päivän Early Crow -liput ovat nyt myynnissä Tiketin, Ticketmasterin ja Lippu.fi:n verkostoissa. Early Crow -liput ovat myynnissä hintaan alk. 139€ vuoden 2019 loppuun tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Lippuja on myynnissä rajoitettu erä.

Tuskan ikäraja on 18 vuotta. Muista esiintyjistä, lippukategorioista, VIP-paketeista ja niiden hinnoista tiedotetaan myöhemmin.

TUSKA
26.–28.6.2020
Helsinki, Suvilahti

#tuskafestival

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tiedottaja:
Niklas Nuppola
p. +358 40 552 74 94
niklas@fme.fi


Promoottori:
Jouni Markkanen
p. +358 500 574636
jouni@fme.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tuska-festivaali
Kaikukatu 2 C 15
00530 Helsinki

https://www.tuska.fi/

Tuska on Helsingin Suvilahdessa vuosittain järjestettävä kolmipäiväinen metallifestivaali. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tuska-festivaali

Tuska 2025 ensimmäiset artistit julkaistu: Lorna Shore, Electric Callboy, Powerwolf ja liuta muita27.8.2024 11:00:00 EEST | Tiedote

Helsingin Suvilahdessa 27.–29.6.2025 järjestettävä Tuska-festivaali on julkaissut ensimmäiset esiintyjät. Ensi kesän pääesiintyjistä ensimmäisenä lyödään pöytään todellinen ässä: newjerseyläinen Lorna Shore otti taannoin metalliskenestä sellaisen niskalenkin, että vastaavaa päästään harvoin todistamaan. Bändin tuorein, “Pain Remains”-levy meni isosti läpi ympäri maailmaa, ja kun tarinat bändin uskomattoman intensiivisestä live-esiintymisestä alkoivat kiirimään, oli selvää, että metallitaivaan seuraava kiintotähti oli syttynyt. Suomessa Lorna Shoren ylivoimaa ihasteltiiin viime vuonna Tuskassa ja Provinssissa, sekä headline-keikoilla Helsingin Jäähallissa ja minuuteissa loppuunmyydyllä Tampereen Pakkahuoneella. Muita kiinnitettyjä Tuska 2025 -esiintyjiä ovat kenties maailman hyväntuulisin ja tanssittavin metallibändi Electric Callboy, niin ikään saksalainen power metal -kopla Powerwolf, vaihtoehtoista nu-metallilta kalskahtavaa hard rockia tarjoileva amerikkalainen Nothing More, groovaa

Tuska 2024 keräsi Suvilahteen 60 000 festivaalivierasta30.6.2024 22:55:15 EEST | Tiedote

Tuska 2024 juhlittiin aurinkoisessa Helsingin Suvilahdessa, jonne kokoontui kolmen festivaalipäivän aikana 60 000 kävijää. Lauantaina tehtiin Tuskan kaikkien aikojen yhden päivän kävijäennätys, jolloin 23 000 metallipäätä vaelsi raskaan musiikin lähteille Helsingin sydämeen. Viikonlopun suosituimpiin esiintyjiin kuuluivat päivien pääesiintyjät, maailman kirkkaimpiin elektronisen musiikin tähtiin lukeutuva Pendulum, englantilainen vaihtehtometallijätti Bring Me The Horizon sekä australialainen metalcore-suuruus Parkway Drive. Jättimäiset yleisömassat Karhu Main Stagen eteen keräsivät myös aina iskussa oleva Stam1na, hevikansan ikisuosikki Amorphis, Slayer-kitaristi Kerry King sekä hämyisän mahtavasti progeileva ruotsalainen Opeth. Telttalava koki täksi kesäksi kasvojenkohotuksen, kun Tuskan uuden mediayhteistyökumppanin Radio Cityn myötä telttalava päivitettiin suurempaan ja kauniimpaan. Radio City Stagen suosituimpiin esiintyjiin lukeutuivat äärimmäisen tiukasti toimittava Warmen, sääl

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye