Tad Robinson, Bror Gunnar Jansson, Lisa Lystam Family Band sekä monta muuta Malmitalon blues-syksyssä

Yhdysvaltalainen soulblues-laulaja Tad Robinson tekee kiertueen Suomessa ja Skandinaviassa ja konsertoi Malmitalossa 5.11. yhdessä suomalaisten luottomuusikkojensa kanssa. 1956 syntynyt, New Yorkissa varttunut Tad Robinson laulaa Motownia, Chicago-bluesia ja Memphisin soulia vahvalla ja aidolla tavalla. Sen sijaan, että esittäisi omia versioita tuon ajan klassikoista, Robinson pitäytyy laulamaan omia kappaleitaan, jotka on kuitenkin sovitettu vahvasti tuon ajan soul- ja bluestraditioiden hengessä.
30.10. Ruotsista saapuu yhden miehen bändi Bror Gunnar Jansson. Janssonin musiikissa blues ja eteläinen goottilaisuus kohtaavat pohjoisen ”vähemmän on enemmän” -hengen, vaikutteina ovat myös country ja folk. Meriittejä Bror Gunnar Janssonilla riittää: 20 000 myytyä levyä, kaksi miljoonaa nettikuuntelua, valittu kaksi kertaa viikon albumiksi Canal+:ssa, ylistystä Ranskan suurimmissa lehdissä (mm. Telerama, Elle, Rolling Stone). Les Inrockuptibles -lehti on kutsunut häntä tittelillä "The revelation of the year".
Niin ikään Ruotsista kotoisin oleva Lisa Lystam Family Band konsertoi 21.11. Malmitalossa. Noin viisi vuotta sitten koetun ensiesiintymisensä jälkeen yhtye on niittänyt mainetta nopeasti ja laajalti niin Ruotsissa kuin sen ulkopuolella. Yhtye on onnistunut puhaltamaan bluesiin aivan uutta liekkiä samanaikaisesti juurimusiikin lämmintä ydintä vaalien ja sen rajoja tyylikkäästi venyttäen.
Blues News juhlii 300 printtinumeroaan ja järjestää mm. Malmitaloon kaksi konserttia 18. ja 19.10. Helge Tallqvist Bandin konsertissa 18.9. esiintyy solisteina Emilia Emilia Sisco, Queen Fatima ja Charlotta Kerbs. Finnish Blues Societyn Suomi Doo-wop -juhlaillassa 19.10. esiintyy The Relics tähtivieraina mm. Sami Saari ja Lasse Liemola.
Suomen kansainvälisin blueskokoonpano, kokkolalainen Wentus Blues Band on runsaat 30 vuotta kestäneen uransa aikana esiintynyt yli 20 maassa ja julkaissut toistakymmentä albumia. Malmitalon konsertissa 28.11. WBB:n vierailevana tähtenä esiintyy kaunisääninen maailmanluokan soul-laulajatar Charlotta Kerbs.
The Great Helsinki Swing Big Band virittää soittimet tällä kertaa blues-taajudelle. 23.10. konsertissa kuullaan Louis Jordanin, Jimmy Witherspoonin, Louis Priman ja T-Bone Walkerin musiikkia. Solisteina Frim-Fram Duo Sirpa Suomalainen ja Juki Välipakka.
* * * * * * * *
Ladies Night with Blues News | pe 18.10. klo 19 | Liput alk. 21,50 €
Blues News | Suomi Doo-wop -juhlailta: Lauluyhtyeiden taikaa – The Relics tähtivieraineen | la 19.10. klo 19 | Liput alk. 21,50 €
The Great Helsinki Swing Big Band: Evening Blues | ke 23.10. klo 19 | Liput alk. 21,50 €
Bror Gunnar Jansson (SWE) | ke 30.10. klo 19 | Liput alk. 22,50/16,50 €
Tad Robinson (USA) | ti 5.11. klo 19 | Liput 20 €
Lisa Lystam Family Band (SWE) | to 21.11. klo 19 | Liput alk. 22,50 / 16,50 €
Wentus Blues Band: Yuletide | to 28.11. klo 19 | Liput alk. 22,50 / 16,50 €
Liput: lippu.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kulttuurituottaja Joni Käenmäki
040 583 6668
joni.kaenmaki@hel.fi
Malmitalo
Viestintäsuunnittelija Anne Malmström
040 334 1089
anne.malmstrom@hel.fi
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aika
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Malmitalo on vilkas ja eloisa Koillis-Helsingin kulttuurikeskus, jossa viihdytään erityisesti elokuvien, rytmimusiikin, näyttelyiden, teatteri- ja tanssitaiteen sekä koko perheen tapahtumien parissa. Malmitalo on yksi Helsingin kaupungin Yleisten kulttuuripalvelujen alueellisista kulttuurikeskuksista.
Malmitalo, Ala-Malmin tori 1, 00700 Helsinki
malmitalo.fi
www.facebook.com/malmitalo/
#malmitalo
www.malmitalo.fi/fi/yhteystiedot
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 17.6.202517.6.2025 20:21:17 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 17.6.2025 kokouksen päätöstiedote on julkaistu. Lautakunta hyväksyi muun muassa uuden Lasten liikennekaupungin ja Hermanninrannan/Kalasataman nuorisotilan tarveselvitykset sekä keppihevosharrastusta koskevan lausunnon. Lisäksi lautakunta hyväksyi esityksen Helsingin kaupunginorkesterin uudesta intendetistä, FM Jari Eskolasta.
Helsingin kaupunki tarjoaa Pride-viikolla runsaasti sateenkaarevaa ohjelmaa17.6.2025 14:19:55 EEST | Tiedote
Helsingin kulttuurikeskuksissa, kirjastoissa, kaupunginmuseossa ja nuorisopalveluissa juhlistetaan yhdenvertaisuutta järjestämällä Pride-viikolla 23.–29.6. monimuotoista ohjelmaa, kuten työpajoja, musiikkiesityksiä ja satutunteja. Tasa-arvo ja ihmisoikeudet kuuluvat Helsingin keskeisiin arvoihin, jotka näkyvät kaupungin toiminnassa ympärivuotisesti.
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 17.6.202512.6.2025 14:36:02 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksen 17.6.2025 esityslista on julkaistu. Kyseessä on valtuustokauden uuden lautakunnan kokoonpanon ensimmäinen kokous.
Uusi ilmaisfestivaali Koffarin Kinofest tuo elokuvia ja rytmimusiikkia Sinebrychoffin puistoon elokuussa12.6.2025 12:41:14 EEST | Tiedote
Sinebrychoffin puistossa järjestetään uusi ilmainen kaupunkifestivaali Koffarin Kinofest elokuun puolivälissä. Festivaalilla kuullaan rytmimusiikkia Suomen parhailta jazz-, blues- ja soul-artisteilta ja jokaisen illan päättää elokuva. Elokuvaohjelmistossa nähdään mm. tuore musiikkidokumentti Becoming Led Zeppelin. Tapahtuma on Helsingin kaupungin osallistuvan budjetoinnin OmaStadi-hanke.
Vuorovaikutteinen mediataidenäyttely Oceanaia: Bloom of Synthesis avautuu Oodissa9.6.2025 11:47:21 EEST | Tiedote
Kesäkuussa Helsingin keskustakirjasto Oodin Kuutio-tilassa avautuu vuorovaikutteinen taideteos Oceanaia: Bloom of Synthesis, joka yhdistää kuvataiteen, pelisuunnittelun ja tieteen. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina 18.6.–17.8.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme