Yleisimmät verenluovutukseen liittyvät väärinkäsitykset

Veripalvelun infopuhelimessa ja somekanavissa vastataan päivittäin kymmeniin kysymyksiin liittyen verenluovutussoveltuvuuteen. Listasimme useimmiten toistuvat väärinkäsitykset. Luovutuskelpoisuus arvioidaan aina henkilökohtaisen kokonaistilanteen pohjalta, joten kaikkiin väittämiin ei ole yksiselitteistä kyllä tai ei -vastausta.
Lääkitykseni estää verenluovutuksen.
Suurin osa lääkkeistä ei ole este verenluovutukselle. Yleisimmin luullaan väärin, että kaikki verenpaine-, astma- tai masennuslääkkeet estäisivät verenluovutuksen.
- Lääkettä tärkeämpi tieto meille on tilanne tai sairaus, jota henkilö lääkitsee. Se voi olla este verenluovutukselle, ei lääke itsessään, hoitaja Päivi Luukkanen Verenluovutuksen palveluyksiköstä toteaa.
Esimerkki verenluovutuksen estävästä lääkkeestä on diabeteksen hoitoon käytettävä pistettävä insuliini. Sen sijaan diabeteksen tablettihoito ei ole verenluovutuksen este.
Minulla on tatuointeja, joten en voi luovuttaa.
Tatuoinnit eivät estä verenluovutusta, kunhan tatuoinnin otosta on kulunut vähintään 4 kk. Mikäli tatuointi on kyynärtaipeessa pistokohdassa, verenluovutus on mahdollista mikäli ihoalue on siisti ja suoni näkyvissä.
- Ainoastaan aivan tuoreen tatuoinnin kanssa ei siis voi tulla luovuttamaan verta. Sama varoaika koskee myös lävistyksiä, korvien rei’itystä, kestopigmentointia ja microbladingia, Luukkanen täsmentää.
Olen ollut hiljattain leikkauksessa, en siis voi luovuttaa.
Leikkauksen aiheuttamat verenluovutustauot vaihtelevat paljon, yleisimmin yhdestä viikosta neljään kuukauteen. Esimerkiksi polven tai lonkan proteesileikkauksesta seuraa vähintään neljän kuukauden varoaika, mutta silmän taittovirheleikkauksesta vain viikon.
- Osa muistaa vielä puolen vuoden luovutusesteen, jota muutettiin useampi vuosi sitten.
En tiedä veriryhmääni, joten en voi luovuttaa.
Luovuttaakseen verta ei tarvitse tietää omaa veriryhmää eikä muitakaan veriarvoja. Jokaisen luovutuksen yhteydessä määritellään luovutetun veren veriryhmä sekä testataan veriturvallisuuden kannalta tärkeät infektionäytteet.
- Ensimmäisen luovutuksen jälkeen oman veriryhmän saa tietoon noin viikon kuluttua, jolloin sitä voi tiedustella verenluovuttajien maksuttomasta infopuhelimesta, Luukkanen kertoo.
Minulla on yleinen veriryhmä, joten minua tuskin tarvitaan.
Verenluovuttajia tarvitaan jokaisesta veriryhmästä. Jos veriryhmäsi on yleinen, olet tärkeä luovuttaja, koska myös isolla osalla potilaista on yleinen veriryhmä. Näin ollen tarvetta veriryhmällesi on jatkuvasti.
Veripalvelu ohjaa luovuttajia seuraamaan kotisivuillaan näkyviä pisaroita ja tulemaan sellaisena päivänä, jolloin oman veriryhmän pisara on puolillaan tai alle.
Olen liian vanha, vereni ei varmaan enää kelpaa?
Jos on terve, niin verta voi luovuttaa siihen päivään asti, kunnes täyttää 71 vuotta. Ensiluovutus tulee kuitenkin tehdä alle 60-vuotiaana. Jos haluaa luovuttaa yli 65-vuotiaana, tulee verenluovutuksessa käydä vähintään joka toinen vuosi.
Alueellanne järjestetään verenluovutustilaisuus viikolla 42 (14.-18.10.):
maanantai 14.10.
klo 13.00-18.00 KUUSANKOSKI, seurakuntakeskus, Maunukselantie 3
klo 13.00-17.00 OULAINEN, Koulutuskeskus Jedu, Kuntotie 2
klo 14.00-19.00 LEPPÄVAARA, Sellosalin lämpiö, Soittoniekanaukio 1 A
klo 14.00-18.00 SASTAMALA, srk-talo, Asemakatu 6
tiistai 15.10.
klo 11.30-16.00 KAJAANI, Linnantauksen seurakuntakeskus, Kaplastie 2
klo 13.00-18.00 UUSIKAUPUNKI, työväentalo, Ylinenkatu 12
klo 14.00-19.00 KLAUKKALA, kirkko, Ylitilantie 6
klo 14.00-18.00 JOKELA, Jokelan koulukeskus, Peilisali, kulku D1-ovesta
keskiviikko 16.10.
klo 12.30-17.30 SAVONLINNA, Linnala, Sotilaspojankatu 7
klo 13.00-18.00 KARHULA, Seuratalo Sampo, Sampokuja 6
klo 14.00-18.00 IKAALINEN, Käsi- ja taideteollisuusoppilaitos, Eino Salmelaisen katu 20
klo 14.00-18.00 RAJAMÄKI, Seitsemän veljeksen koulu, liikuntasali, Keskusraitti 1
torstai 17.10.
klo 12.00-17.00 JOENSUU, Seutukirjasto/ Muikkusali Koskikatu 25
klo 13.00-18.00 ALAVUS, seurakuntakeskus, Kirkkotie 7
klo 13.00-18.00 HEINOLA, WPK-talo, Kymenkartanonkatu 2
klo 14.00-18.00 ORIPÄÄ, seurakuntatalo, Kertuntie 5
perjantai 18.10.
klo 12.00-17.00 VAASA, Kulttuuritalo Fanny, Kirkkopuistikko 34
klo 12.00-17.00 RAUMA, Poselli, Nortamonkatu 12
klo 13.00-18.00 JÄRVENPÄÄ, Järvenpää-talo, Hallintokatu 4
klo 13.00-18.00 NUMMELA, seurakuntakeskus, Kappelitie 5
klo 13.00-18.00 HÄMEENLINNA, Hämeen suoja, Palokunnankatu 12
Kuka voi luovuttaa?
Suurin osa suomalaisista voi luovuttaa verta. Yleisimmin käytetyt lääkkeet kuten verenpaine-, kolesteroli- ja lievät masennuslääkkeet eivät lääkkeinä estä verenluovutusta. Verenluovuttajan tulee olla terve, 18–70-vuotias ja painaa vähintään 50 kiloa. Uuden luovuttajan tulee olla alle 60-vuotias. 66 vuotta täyttänyt henkilö voi luovuttaa verta, jos edellisestä verenluovutuksesta on alle kaksi vuotta. Miehet voivat luovuttaa verta 61 ja naiset 91 vuorokauden välein.
Hemoglobiiniarvo mitataan aina ennen luovutusta ja sen tulee olla miehillä vähintään 135 g/l ja naisilla 125 g/l. Verenluovuttajan tulee todistaa henkilöllisyytensä virallisella henkilötodistuksella.
Vuosittain arviolta 50 000 potilasta saa Suomessa hoitoa verivalmisteilla. Verivalmisteita tarvitaan muun muassa leikkaus- ja syöpäpotilaiden hoidossa, onnettomuuksien uhreille sekä keskosvauvoille.
Veripalvelutoimistot: Espoo Kauppakeskus Iso Omena, Suomenlahdentie 1, p. 029 300 1040 • Helsinki Sanomatalo, Töölönlahdenkatu 2, p. 029 300 1030 • Helsinki Kivihaka, Kivihaantie 7, p. 029 300 1020 • Jyväskylä Kalevankatu 8, p. 029 300 1220 • Kuopio Sektori, Puijonkatu 23, p. 029 300 1170 • Lahti Trio, Kauppakatu 10, p. 029 300 1240 • Oulu Isokatu 32 C, p. 029 300 1110 • Seinäjoki Kauppakatu 26, p. 029 300 1190 • Tampere Rautatienkatu 21 B, p. 029 300 1130 • Turku Yliopistonkatu 29 B, 3. krs. p. 029 300 1140
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maksuton luovuttajainfo, p. 0800 05801 (ark. 8-17)
Tiedottaja Iira Hartikainen, Veripalvelu, p. 029 300 1042
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu tuottaa sairaaloille potilaiden hoidossa tarvittavia turvallisia ja tehokkaita verivalmisteita sekä laboratoriopalveluja. Huolehdimme veren keräämisestä vapaaehtoisilta verenluovuttajilta potilashoidon tarpeiden mukaisesti. Tarjoamme sairaaloille myös kantasolu- ja elinten siirtoja tukevia palveluita. Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio. Vuosibudjettimme on noin 60,5 milj. euroa ja palveluksessamme on noin 500 henkilöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu
Verenluovutus on tutkitusti helppoa - Suomalaiset julkkikset näyttävät, että auttaminen on ihanan helppoa8.4.2025 09:00:26 EEST | Tiedote
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun kyselytutkimusten mukaan verenluovutus koetaan helpoksi tavaksi auttaa. Veripalvelun Ihanan helppoa -kampanja tuo julkisuudesta tunnettujen henkilöiden avulla verenluovutuksen vaivattomuutta ja tärkeyttä. Verenluovutus vie vain tunnin, mutta voi pelastaa hengen.
Henkeä pelastavaa vapaaehtoistoimintaa jo 90 vuotta – Partiolaiset ja verenluovutus ovat aina kuuluneet yhteen31.3.2025 10:02:21 EEST | Tiedote
Verenluovutustoiminta alkoi Suomessa vuonna 1935 partiolaisten aloitteesta. Partiolaisten esimerkki elää ja voi hyvin edelleen. Tänä vuonna Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu ja Suomen Partiolaiset juhlistavat 90-vuotista merkkipaalua kannustamalla partiolaisia ja kaikkia muitakin luovuttamaan verta.
Veripalvelu mukaan lääketutkimusta kehittävään hankkeeseen28.3.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Business Finland on myöntänyt Suomen Punaisen Ristin Veripalvelulle rahoituksen kolmivuotiseen DATA-INDUCTOR -tutkimushankkeeseen. Hankkeen tavoitteena on rakentaa malleja, joilla nopeutetaan ja tehostetaan suomalaista lääketutkimusta.
Veripalvelun tutkimusapurahojen haku aukeaa14.3.2025 10:21:35 EET | Tiedote
Veripalvelun tutkimusrahaston vuoden 2025 apurahojen haku tutkijoille aukeaa 17.3.2025. Apurahojen tavoitteena on tukea tutkimusta, joka liittyy Veripalvelun nykyisiin ja tuleviin valmisteisiin ja palveluihin. Hakuaika päättyy 14.4.2025.
Blodgivning på Åbo Svenska Teater onsdagen den 12 mars7.3.2025 10:42:11 EET | Pressmeddelande
Blodtjänst ordnar för åttonde gången ett unikt blodgivningsevenemang i samarbete med Åbo Svenska Teater onsdagen den 12 mars 2025 kl. 12–18. Evenemanget genomförs tillsammans med studerandeorganisationer i högskolor och på universitet i Åboregionen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme