Yhdysvaltalaiset tutkijat ehdottavat napa-alueiden sulamisen pysäyttämistä tuulimyllyjen avulla

Maailman johtaviin yleistajuisiin tiede- ja teknologialehtiin kuuluva New Scientist nostaa idean näkyvästi esille 31. elokuuta ilmestyneessä numerossaan.
Rowan Hooperin kirjoittama artikkeli Arctic rescue squad toteaa, että arktisten alueiden soista, ikiroudasta ja merenpohjan klatraattiesiintymistä voi pian vapautua niin paljon hiilidioksidia ja metaania, että ihmisen omat päästöt saattavat muuttua merkityksettömiksi. Lisäksi jään peittämien alueiden supistuminen lämmittää ilmastoa voimakkaasti. Arktisten alueiden suilamista ei kuitenkaan välttämättä enää ole mahdollista pysäyttää vain päästöjä vähentämällä, vaan se saattaa edellyttää myös toisenlaisia toimenpiteitä.
New Scientistin artikkeli luonnostelee kolme erilaista hätävarasuunnitelmaa ja nostaa jääpeitettä vahvistavat ja laajentavat tuulimyllyt varteenotettavimmaksi vaihtoehdoksi. New Scientistin mukaan vettä jääkannen alta ylös pumppaavia tuulimyllyjä on hiljattain ehdotettu hätäratkaisuksi myös Etelämantereen sulamiseen.
Ajatuksen on esittänyt ensimmäisenä kirjailija Risto Isomäki vuonna 2005 ilmestyneessä, kymmenelle kielelle käännetyssä romaanissaan Sarasvatin hiekkaa (Tammi, 2005). New Scientistin juttu ei mainitse, että idean ensiesiintyminen on tapahtunut tieteisromaanissa jo 14 vuotta aikaisemmin.
Isomäen romaanissa hallitukset yrittävät pysäyttää arktisten alueiden sulamisen 200 000 suuren, vahvistetuille merijäälautoille pystytetyn tuulimyllyn avulla. Steve Deschin ja muiden Arizonan yliopiston tutkijoiden ehdottama hanke puhuu kymmenestä miljoonasta pienemmästä tuulimyllystä.
"Kaksi noihin aikoihin esittämistäni B-suunnitelmista, joiden avulla arktisten alueiden sulaminen voitaisiin hätätilassa pysäyttää, on nyttemmin noussut tiedeyhteisön piirissä varteenotettaviksi luokiteltujen ehdotusten joukkoon", sanoo Isomäki. "Toinen on ylimääräisen merijään tuottaminen tuulimyllyjen avulla ja toinen on pohjoisten metsien heijastavuuden parantaminen lehtipuiden ja lehtikuusien osuutta lisäämällä sekä kasvattamalla metsissä suuria puita aiempaa harvemmassa."
"Tärkein tuolloin tekemäni ehdotus eli talviaikaisen pilvipeitteen vähentäminen napa-alueilla on valitettavasti edennyt selvästi takkuisemmin. Tiedeyhteisö puhuu edelleen pelkästään pilvipeitteen lisäämisestä ja pilvien muuttamisesta voimakkaammin heijastaviksi, vaikka napa-alueilla talviaikaisen pilvipeitteen vähentämisellä olisi vielä paljon suurempi viilentävä vaikutus. En tiedä miksi tämä idea lyö itsensä läpi niin hitaasti. Ehkä talvisten pilvien lämmittävä vaikutus on itsestään selvyys ainoastaan ihmisille, jotka elävät hyvin kaukana pohjoisessa. Kuten suomalaisille", pohtii Isomäki.
Isomäen viimeisin kirja Miten Suomi pysäyttää ilmastonmuutoksen (Into, 2019) keskittyy suomalaisten yritysten, yliopistojen ja kansalaisjärjestöjen kansainvälisesti merkittäviin ilmastoprojekteihin. Isomäki kirjoittaa parhaillaan myös Vedenpaisumuksen lapset -nimistä romaania, joka on "eräänlainen jatko-osa" Sarasvatin hiekalle.
Risto Isomäki (s. 1961) on laaja-alainen ja arvostettu kirjailija, kolumnisti ja ympäristöaktivisti. Hän on julkaissut yli 20 romaania ja tietokirjaa. Sarasvatin hiekkaa (Tammi 2005) oli Finlandia-ehdokas ja voitti Tähtivaeltaja- ja Kiitos kirjasta -palkinnot. Romaanista tehty sarjakuva voitti Sarjakuva-Finlandian. Isomäen kirjoja on käännetty lähes 20 kielelle, ja hänelle on myönnetty myös European Science Fiction Associationin palkinto.
Risto Isomäki kertoo miten Suomi voi auttaa koko maailmaa vähentämään päästöjään ja tulla kansainväliseksi sankariksi Turun kirjamessuilla huomenna perjantaina 4.10. kello 13.50 Jukola-salissa.
Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä plankjock.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta. Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä plankjock.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta. Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä plankjock.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika Rönkkökustantaja
Puh:050 436 2170mika.ronkko@intokustannus.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Miten ammuskeluista tuli arkipäivää Ruotsissa?6.5.2025 11:58:22 EEST | Tiedote
Uutuuskirjassaan Jengisotien kasvot juristi Evin Cetin ja toimittaja Jens Liljestrand etsivät vastausta siihen, miten nuorten miesten kuolemaan johtaneista ammuskeluista tuli osa arkipäivää yhdessä maailman rikkaimmista maista. Suomenkielisen teoksen esipuheessa Helsingin Sanomien pitkäaikainen rikos- ja oikeustoimittaja Anne Kantola peilaa Ruotsin tilannetta Suomeen.
Kansainvälinen bestseller valottaa historiaa kirjansitomon naisten silmin29.4.2025 12:02:07 EEST | Tiedote
Pip Williamsin menestysteos Kirjansitoja kertoo Oxfordin yliopiston kirjansitomossa ensimmäisen maailmansodan aikaan työskennelleistä naisista. Kirja tuo esiin naisten näkymättömäksi jääneen työn ja kamppailun tiedon ja tasa-arvon puolesta.
Kirsi Siren 80 vuotta ja Teatteri Hevosenkenkä 50 vuotta – elämäkerta julkaistaan 2.5.29.4.2025 09:49:56 EEST | Tiedote
Teatterinjohtaja Kirsi Siren täyttää 80 vuotta 14. toukokuuta, ja hänen perustamansa kansainvälisestikin arvostettu Teatteri Hevosenkenkä viettää tänä keväänä 50-vuotisjuhliaan. Tunnetussa kulttuuriperheessä kasvanut Siren avaa elämäkerrassaan niin lapsuuden onnen vuosia, elämän raskaita hetkiä kuin teatterinsa menestystarinaa.
Pohjakosketus-romaanin inspiroima L/Over-sarja palkintoehdokkaana Canneseries-festivaalin pääsarjassa1.4.2025 14:01:25 EEST | Tiedote
Nina Honkasen Pohjakosketus-romaanista inspiraationsa saanut, Gutsy Picturesin tuottama ja Aleksi Salmenperän ohjaama tv-sarja L/Over kilpailee Canneseries-festivaalin pääsarjan voitosta. Sarjaa tähdittävät muun muassa Krista Kosonen, Jani Volanen, Elmo Kerosuo, Oona Airola ja Hannu-Pekka Björkman.
Iloisesti, mutta tosissaan – oivalluksia johtajuudesta26.3.2025 12:29:21 EET | Tiedote
Johtamistehtävissä toimivia askarruttaa alati se, mitä on hyvä johtajuus. Mikä paino on asioiden ja ihmisten johtamisella? Mikä merkitys on arvoilla? Saako olla hauskaa, vai onko parempi pysyä vakavana? Muun muassa näitä asioita pohtivat Ilmo Aronen ja Ritva Toivonen uutuuskirjassaan Oivalluksia johtajuudesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme