Coxassa leikattiin 50 000:s nivel – nyt potilasdata auttaa Hollannin ja Ruotsin sairaaloita

Coxassa viimeisen 11 vuoden aikana leikattujen yli 35 000 potilaan terveydentilasta, riskitekijöistä ja leikkausten tuloksista on kerätty maailmanlaajuisesti poikkeuksellisen laaja ja tarkka tietokanta.
Tampereella kehitetty, tekoälyä hyödyntävä järjestelmä laatii ennusteen esimerkiksi potilaan komplikaatio- ja infektioriskistä jo iän, sukupuolen, painon, pituuden ja muutaman terveystiedon perusteella. Tavoite on parantaa leikkausten onnistumisprosenttia ja vähentää komplikaatioita. Se säästää rahaa ja vähentää potilaiden kärsimystä.
– Ruotsissa ja Hollannissa on menossa työkalun kansainvälinen koeponnistus, jossa selvitetään, kuinka tarkasti tietoihimme perustuvat riskitasot pitävät paikkansa muissa sairaaloissa. Työkalun algoritmia korjataan tarvittaessa, jotta se tuottaisi mahdollisimman tarkan ennusteen muiden sairaaloiden hyödynnettäväksi, kertoo Tekonivelsairaala Coxan johtava ylilääkäri Teemu Moilanen.
Keskeistä on, että työkalu auttaa tunnistamaan ne potilaat, joille ei tulisi tehdä leikkausta tai joiden tulisi parantaa terveydentilaansa ennen leikkausta.
Coxan tutkimusjohtaja Antti Eskelisen mukaan maailmalla on aiemminkin yritetty tehdä vastaavaa sovellusta, mutta lopputulokset ovat jääneet pinnallisiksi. Tällaisessa mittakaavassa riskiarvion automatisointia ei ole yritetty missään maassa.
Ruotsin ja Hollannin käyttöjaksojen jälkeen vuorossa on suomalaiseen lääketieteelliseen osaamiseen perustuvan uuden vientituotteen laajempi kaupallistaminen.
Coxa osoitti teorian
fokussairaalasta oikeaksi
Tekonivelsairaala Coxassa työskenteli 50 työntekijää vuonna 2002. Tällä hetkellä työntekijöitä on yli 250. Leikkauksia tehtiin ensimmäisenä täytenä toimintavuonna 2003 hieman alle 1500, vuonna 2017 runsaat 4000 ja tänä vuonna jo yli 5000. Tällä hetkellä Coxa on leikkausmäärältään yksi Euroopan suurimmista tekonivelsairaaloista.
Coxan aloittaessa toimintansa vuonna 2002 oli olemassa tieteellistä näyttöä siitä, että fokussairaalassa yhteen asiaan keskittyminen parantaa laatua.
– Komplikaatioita, esimerkiksi potilasvahinkoja sattuu vähemmän kuin verrokkisairaaloissa. Keskittymisen mahdollistamat ison volyymin prosessit myös laskevat kustannuksia, kertoo johtava ylilääkäri Teemu Moilanen.
Coxa on osoittanut teorian todeksi, sillä leikkausmäärien kasvaessa hinnat ovat laskeneet. Coxa on pudottanut kuntahintoja esimerkiksi viimeisen kolmen vuoden aikana viisi prosenttia, ja reaalisesti hinnat ovat laskeneet noin 10 prosenttia.
Samalla laatu eli leikkausten ja niiden vaikutusten mitattu onnistuminen on pysynyt korkealla tasolla. Teemu Moilasen mukaan iso osa laatua on turvallisuus, johon liittyy komplikaatioiden vähäisyys ja niiden tunnistaminen.
– Yhteen asiaan keskittyvän sairaalan vahvuus on potilaiden harvinaistenkin komplikaatioiden hoitaminen, koska nekin fokussairaalassa todennäköisesti ovat jo tuttuja.
Laadussa onnistumisesta kertovat leikkausten seurantamittareiden tulokset, jotka Coxa on julkaissut verkkosivuillaan. Asiakaskokemuksen laatua mittaava, eri toimialoilla laajasti käytössä olevan NPS-asiakaskyselyn tulos on ollut Coxassa pitkään poikkeuksellisen korkea. Vuonna 2018 luku oli 95.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Teemu Moilanen
Johtava ylilääkäri
Tekonivelsairaala Coxa
03 3117 8026 I teemu.moilanen@coxa.fi
Roope Tähkä
Markkinointipäällikkö
Tekonivelsairaala Coxa
040 7538549 I roope.tahka@coxa.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tekonivelsairaala Coxa
Tekonivelsairaala Coxa on Suomen ainoa ja yksi Euroopan johtavista puhtaasti tekonivelkirurgiaan erikoistuneista sairaaloista. Coxan koko henkilökunta keskittyy tekonivelkirurgiaan ja on alansa huippuammattilaisia.
Tekonivelsairaala Coxan tärkeimmät tavoitteet ovat parhaan mahdollisen hoidon tarjoaminen potilaille ja heidän palauttamisensa takaisin toimintakykyiseen arkeen. Coxan potilasturvallisuus on kansainvälisesti tarkasteltuna alansa huippuluokkaa.
Vuonna 2018 Coxassa tehtiin vuonna 4569 leikkausta. Tekonivelten uusintaleikkauksissa, joissa vaaditaan kirurgeilta erityisosaamista ja riittävää kokemusta, Coxa on valtakunnallisesti johtava sairaala. Coxan erikoisosaamisaluetta on myös tuumori- ja infektiopotilaiden hoito. Coxan asiakastyytyväisyyttä mittaava NPS-luku vuonna 2018 oli 95.
Tulokset
Coxa on julkaissut toimintansa mitattuja tuloksia osoitteissa:
https://www.coxa.fi/tulokset/ (2017)
https://coxavuosikertomus.fi/ (2018)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tekonivelsairaala Coxa
Coxalla on paras maine sote-alan organisaatioista jo kolmatta kertaa peräkkäin15.6.2023 08:15:00 EEST | Tiedote
Coxa on sijoittunut jo kolmatta vuotta peräkkäin ensimmäiseksi T-Median toteuttamassa valtakunnallisessa sosiaali- ja terveysalan Luottamus&Maine erikoistutkimuksessa.
Coxassa lääkärin vastaanotolle pääsee myös videoyhteydellä13.2.2023 13:07:56 EET | Tiedote
Vuodesta 2023 alkaen Coxan lääkärin vastaanotolle pääsee perinteisen poliklinikkakäynnin lisäksi myös videoyhteydellä. Videovastaanotto on verkossa tapahtuva vastaanotto, jossa potilas tapaa Coxan ortopedin videoyhteydellä.
Tekonivelsairaala Coxan etäpoliklinikoiden vastaanottotoiminta päättyy vuoden 2022 lopussa16.11.2022 14:33:26 EET | Tiedote
Hyvinvointialueet aloittavat toimintansa 1.1.2023, jolloin astuu voimaan uusi sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskeva lainsäädäntö. Coxa joutuu lain velvoittamana päättämään Pirkanmaan hyvinvointialueen ulkopuolisten etätoimipisteiden (Helsinki, Lahti, Turku, Pori) vastaanottotoiminnan vuoden 2022 lopussa.
Coxan potilasturvallisuusjohtaja Saara Ketolalle potilasturvallisuuden ansiomerkki17.9.2020 08:00:00 EEST | Uutinen
Perusteluissa todetaan, että Ketola on tehnyt systemaattista työtä potilasturvallisuuden kehittämiseksi ja itsensä kouluttamiseksi aiheeseen.
Coxa alensi taas hintojaan – reaalinen muutos neljässä vuodessa -10 %10.2.2020 08:30:00 EET | Tiedote
Jatkuvasti kasvaneet leikkausmäärät ovat mahdollistaneet Tekonivelsairaala Coxan markkinoista poikkeavan hintakehityksen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme