Äitiys- ja lastenneuvoloiden toimintatapoihin ja käyntien sisältöihin uudistuksia

Syksystä alkaen neuvola-asiakkaille ei enää lähetetä erillistä kutsukirjettä leikki-ikäisten tarkastuksiin, vaan vanhemmat voivat tarkistaa leikki-ikäisen lapsen määräaikaistarkastuksen ajankohdan nettisivujen hoitopolulta, ja sen jälkeen varata ajan neuvolaan. Hoitopolut uudistuvat lokakuun aikana.
Äitiys- ja lastenneuvolassa uusi vastaanottoaika annetaan joko neuvolakäynnin yhteydessä, tai asiakas voi tehdä itse ajanvarauksen verkossa, tai puhelimitse neuvolan keskitetystä ajanvaraus- ja neuvontayksiköstä p. 09 816 22800 arkisin klo 8.30–14.30.
21.10.2019 alkaen laajennamme asteittain iltavastaanottoaikojen tarjontaa eri alueiden neuvoloihin. Ilta-ajat on tarkoitettu pääsääntöisesti lasta odottaville ja vauvaikäisten perheille. Samalla avoneuvoloiden ajankohdat voivat muuttua. Avoneuvolat palvelevat ilman ajanvarausta kaikkia Espoon neuvoloiden asiakkaita kuten ennenkin.
Uusia palveluja perheille
Uutena palveluna aloitamme isien/ puolisoiden synnytyksen jälkeisen masennuksen seulonnan, jota äideille on tehty jo useamman vuoden ajan.
Turun yliopiston kanssa tehtävä yhteistyö, Voimaperheet, laajenee koskemaan kaikkia espoolaisia perheitä. Kaikki 4-vuotiaiden lasten vanhemmat saavat jatkossa kyselyn postitse kotiin, jossa he arvioivat, onko heidän lapsellaan arkea kuormittavia käyttäytymisen vaikeuksia. Mikäli näin on, heille tarjotaan mahdollisuutta osallistua sähköisesti tapahtuvaan maksuttomaan vanhempien valmennukseen. Lue lisätietoa Turun yliopiston nettisivulla www.utu.fi/voimaperheet
Useita kanavia käytössäsi
Terveydenhoitajat vastaavat neuvolan asiakkaiden kysymyksiin ja antavat neuvontaa ja ohjausta keskitetyssä ajanvaraus- ja neuvontayksikössä sekä neuvolan chatissa saman päivän aikana. Voit halutessasi jättää omalle terveydenhoitajalle soittopyynnön, johon hän vastaa pääsääntöisesti 1–2 arkipäivän sisällä.
Neuvolan laboratoriotuloksista soitetaan asiakkaalle aina, mikäli niissä on poikkeavia tuloksia. Kaikki laboratoriotulokset ja mahdollinen hoito-ohje ovat myös luettavissa OmaKannassa.
Ajankohtaisista asioista kerromme vastaanotoilla, neuvoloiden ilmoitustauluilla ja nettisivuillamme. Espoon neuvoloilla on myös oma Facebook-sivusto https://www.facebook.com/espoonneuvolat/, jonne päivitämme ajankohtaisia asioita ja tapahtumia, annamme vinkkejä vauvan ja lapsen hoitoon.
espoo.fi-sivuston kautta voitte antaa palautetta neuvolapalveluista – ruusuja ja risuja, toimenpide-ehdotuksia ja kysymyksiä.
OmaNeuvola sulkeutuu loppuvuodesta
Lasta odottavien perheiden OmaNeuvola-sähköinen palvelukanava suljetaan tämän vuoden lopulla. OmaNeuvolassa oleva materiaali siirretään espoo.fi-nettisivuille, äitiysneuvolan hoitopolun sisään syksyn aikana.
Myös terveystarkastuksiin liittyvä materiaali, kuten etukäteen täytettävät lomakkeet ja kyselyt, löytyvät äitiys- ja lastenneuvolan hoitopoluista. Hoitopoluissa kuvataan myös neuvolakäyntien ajankohdat ja sisällöt sekä kerrotaan, miten neuvolakäynnille voi valmistautua etukäteen. Materiaalin saa halutessaan myös edellisen neuvolakäynnin yhteydessä terveydenhoitajalta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
neuvolatoiminnan esimies Arja Erma, p. 050 344 4583, arja.erma@espoo.fi
terveydenhoidon päällikkö Raija Vanhatalo, p. 046 877 2774, raija.vanhatalo@espoo.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Kaupunginhallitus: Espoontorin asemakaavan muutos mahdollistaa asemanseudun kehittämisen16.6.2025 19:55:34 EEST | Tiedote
Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa Espoontorin kauppakeskuksen laajentaminen hypermarketilla, lisätä asuntorakentamista sekä kehittää asemanseutua joukkoliikenteen solmukohtana.
Konserni- ja tilajaosto kokoontui ensimmäistä kertaa16.6.2025 14:06:20 EEST | Tiedote
Konserni- ja tilajaosto tukee kaupunginhallitusta kaupungin tytäryhteisöjen johtamisessa sekä muiden yhteisöjen ohjauksessa ja seurannassa.
Stadsträdgårdens trädbank hjälper Esbo att anpassa sig till klimatförändringen12.6.2025 11:19:59 EEST | Pressmeddelande
Den globala uppvärmningen kommer inom en snar framtid att leda till liknande väderförhållanden i Esbo som i Centraleuropa. Därför bereder sig staden på och anpassar sig till klimatförändringen genom ett nytt försök, där trädslag importeras från sydliga länder och odlas som framtida gatuträd.
Kaupunginpuutarhan puupankki auttaa Espoota sopeutumaan ilmastonmuutokseen12.6.2025 11:19:59 EEST | Tiedote
Ilmaston lämpeneminen tuo lähitulevaisuudessa Espooseen Keski-Euroopan olosuhteet. Siksi kaupunki varautuu ja sopeutuu ilmastonmuutokseen uudella kokeilulla, jossa etelästä tuotuja puulajeja kasvatetaan tulevaisuuden katupuiksi.
Espoossa ja Kauniaisissa toisen asteen opinnot pääsee aloittamaan syksyllä 2025 yhteensä yli 3900 oppivelvollista nuorta12.6.2025 08:56:41 EEST | Tiedote
Espoon kaupungin suomenkielisissä lukioissa aloittaa tulevana syksynä 2151 uutta opiskelijaa (vuonna 2024: 2 123), Steinerkoulun lukiossa 34 ja Kauniaisten lukiossa 134. Aloituspaikkoja on varattu syksyllä 2025 alkavaan suomenkieliseen lukiokoulutukseen 66,3 %:lle Espoon perusopetuksen päättävistä oppilaista. Ensisijaisia hakijoita kevään yhteishaussa Espoon suomenkielisiin lukioihin oli 2599 (vuonna 2023: 2615). Hakijamäärä laski vain 16 opiskelijalla edellisestä vuodesta. Espoon ruotsinkielisen lukion Mattlidens gymnasiumin yleislinjalle haki ensisijaisia hakijoita 143, aloituspaikkoja oli 200. Mattlidens gymnasiumin IB-linjalle haki ensisijaisia hakijoita 74, aloituspaikkoja oli 50. Aloituspaikkoja on varattu ruotsinkieliseen lukiokoulutukseen 64 %:lle Espoon ruotsinkielisen perusopetuksen päättävistä oppilaista. Kauniaisten ruotsinkielisessä lukiossa aloittaa syksyllä 97 uutta opiskelijaa. Omniaan valittiin yhteishaussa yhteensä 1 550 uutta opiskelijaa, joista 1260 on oppivelvollis
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme