Osuuskauppa Arina mukana Energiansäästöviikolla – Pienilläkin teoilla voi vaikuttaa
7.10.2019 15:55:06 EEST | Osuuskauppa Arina | Tiedote

Motivan järjestämän Energiansäästöviikon tarkoituksena on muistuttaa ja aktivoida suomalaisia miettimään, kuinka energiaa ja materiaaleja järkevästi käyttämällä vähennetään hiilidioksidipäästöjä ja muita ympäristövaikutuksia. Energiansäästöviikko nostaa puheenaiheeksi suomalaisten energiankäytön ja lukuisat keinot tehostaa energiankulutusta sekä saavuttaa säästöjä niin työpaikoilla, kouluissa, liikenteessä kuin kotonakin.
Arinan toimipaikat ja henkilökunta ideoimassa uusia keinoja energiansäästöön
Tänä vuonna Arinan energiansäästöteemoiksi toimipaikkoihin on valittu mm. tarpeenmukainen laitteiden ja koneiden virrankulutus, valaistus ja kylmälaitteiden puhtaus sekä kylmäkoneiden tarveharkinta ja jätteiden hyötykäyttö. Henkilökuntaa kannustetaan mukaan tehostamaan energiankäyttöä jokapäiväisissä toimissa, kuten työmatkoilla, jätteiden kierrätyksessä ja energian käytössä.
Lisäksi Arina järjestää energiaviikolla henkilökunnalle ja yhteistyökumppaneille energiateko- ja ideakampanjan, jossa etsitään uusia ideoita energian säästämiseen.
Arina säästää puolet kiinteistöjen kokonaisenergiankulutuksesta uudella tekniikalla
Arina on edelläkävijä energiatehokkaissa ratkaisuissa. Arina on rakentanut lähes 40 CO2-kylmälaitosta myymälöihin, joissa käytetään hiilidioksidia ympäristöystävällisenä kylmäaineena ja hyödynnetään maalämpökaivoja sekä jäähdytyksessä että lämmityksessä. Tehokkailla ratkaisuilla myymälöiden energiankulutus on saatu puolitettua.
Kuuteen myymälään vuoden 2019 loppuun mennessä laitettu aurinkosähkökeräimet. Tuiran S-marketissa hyödynnetään aurinkosähkö- ja lämpökeräimiä, joista on saatu hyviä kokemuksia.
Lisäksi Arinassa on aloitettu valaistusmuutos, jossa myymälöiden valaisimet vaihdetaan uusiin energiaa ja ympäristöä säästäviin säädettäviin led-valaisimiin. Säädettävyys mahdollistaa entistä suuremmat säästöt, kun valaistuksen voimakkuutta voidaan muuttaa tarpeiden mukaisesti esimerkiksi käyttötilanteiden, vuodenaikojen tai sesongin mukaan. Valaistusmuutoksella saadaan loistavat energiansäästöt. Esimerkkinä mainittakoon Limingantullin Prisma, jossa valaistusmuutoksen ansiosta säästyy vuosittain energiaa 50 suomalaisen omakotitalon vuosikulutuksen verran. Led-valaistus on vuoden 2019 loppuun mennessä käytössä noin 80 Arinan toimipaikassa.
Voidakseen tarjota monipuolisia omistajahyötyjä ja sitoutuakseen energiatehokkuussopimukseen Arinalaiset säästävät energiaa arjen energiansäästöratkaisuilla ja uudella energiaa säästävällä tekniikalla. Arina kannustaa myös kaikkia omistajiaan energiatehokkaaseen arkeen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Osuuskauppa Arina, kiinteistöpäällikkö Asko Lehto, p. 044 788 5949, asko.lehto@sok.fi
Osuuskauppa Arina, kiinteistöjohtaja Seppo Jakola, p. 050 3375 890, seppo.jakola@sok.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti yli 200 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 511 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina
Ruoan verkkokauppa kasvaa Arinassa – robottikuljetukset, tunnin toimitukset ja keskitetty keräily helpottavat arkea12.5.2026 09:58:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan ruoan verkkokaupan kehitys on jatkunut myönteisenä koko kevään. Kasvu näkyy arjessa, kun yhä useampi asiakas hyödyntää verkkokauppaa osana viikoittaisia ruokaostoksia. Tilausmäärien kasvaessa palvelut laajenevat uusiin myymälöihin, ja kotiinkuljetukset on keskitetty ruoan verkkokaupan keräilykeskukseen Oulun, Kempeleen, Haukiputaan, Limingan ja Tyrnävän alueilla. Kehitystyössä yhdistyvät automaatio, robotiikka ja osaava henkilökunta, mikä näkyy asiakkaille entistä sujuvampana palveluna.
Osuuskauppa Arinan uusi edustajisto on valittu – Yli 55 000 asiakasomistajaa äänesti Arinan vaaleissa28.4.2026 20:01:50 EEST | Tiedote
S‑vaalilautakunta on julkistanut Osuuskauppa Arinan kevään 2026 osuuskauppavaalien tuloksen. Äänioikeutta käytti 55 708 asiakasomistajaa, ja äänestysprosentti oli 27,6 prosenttia (- 4,6 %). Edustajistoon valittiin 65 jäsentä, jotka toimivat arjen ääninä ja viestinviejinä Arinan hallinnon ja asiakasomistajien välillä. Edustajistoon valitut ja kaikkien ehdokkaiden äänimäärät on julkaistu arina.fi/vaalit vaalisivuilla. S-vaalilautakunta kiittää asiamiehiä, ehdokkaita ja äänestäjiä aktiivisuudesta.
Uusi S-market Levi vahvistaa alueen päivittäispalveluja – moderni myymälä tuo Levin alueelle laajat valikoimat ja helpon asioinnin22.4.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina avaa uuden S-market Levin torstaina 23.4.2026. Noin 9,5 miljoonan euron investointi tuo Levin alueelle modernin ja asiakaslähtöisesti suunnitellun päivittäistavarakaupan, jossa sujuva asiointi, arjen helppous ja alueen erityispiirteet ovat keskiössä.
Osuuskauppa Arina mukaan Oulun elämysareena- ja Raksila-hankkeen kehitystyöhön22.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina on solminut yhteistyösopimuksen SRV:n ja Trevian Asset Managementin kanssa Oulun elämysareenan ja Raksilan alueen kehittämiseen liittyen. Yhteistyö tukee Raksilan alueen kokonaisvaltaista kehittämistä ja tähtää merkittävään Oulun vetovoimaa vahvistavan elinvoimahankkeen edistämiseen.
Hiukkavaaran ja Zeniitin S-marketit vahvistavat kasvavien alueiden päivittäispalveluja– modernit myymälät palvelevat asiakkaita laajoilla valikoimilla ja edullisella hintatasolla10.3.2026 07:56:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Arina avaa torstaina 12.3. klo 10 kaksi uutta S-market-yksikköä: S-market Hiukkavaaran Ouluun ja S-market Zeniitin Kempeleeseen. Uudet, moderneilla palveluilla varustetut myymälät tarjoavat laajat valikoimat, sujuvan asioinnin ja energiatehokkaat ratkaisut kasvavien alueiden asukkaiden arkea helpottamaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
